Tiistai 24.7.2018 Likskär, Luleå – Ettans, Luleå – Likskär, Luleå (14 mpk) • reitti kartalla

Ida kävi jäätelöllä ja vaihtoi yhteystietoja uusien ystävien kanssa.

Ajoimme jälleen Ettansille bunkraamaan. Monettakohan kertaa tällä reissulla? No, joka tapauksessa viimeistä.

M/S Dooris meni edeltä. Me ajelimme hiljakseen perässä.

Oli jo lomapurjehduksen 24. matkapäivä ja olimme lähdössä pian Suomea kohti. Vielä tarvitsimme kuitenkin ruokaa ja juomaa useaksi päiväksi. Haimme Systeemistä viiniä ja olutta. Willykseltä keräsimme tuoretta lihaa, leipää ja kasviksia sekä limsoja.

Veneasemalle oli kuulemma tullut dieseliä. Tuuli oli vähän puuskainen. Tankkauslaituri on tosi hankalassa paikassa isommalle veneelle. Vesiskootterilla ja pienellä moottoriveneellä on helppo käydä tankkaamassa, mutta purkkarin pyörittely ahtaassa tuulisessa paikassa ei ole helppoa eikä mukavaa.

Jari ja Merja olivat laiturilla vastassa ja saapuminen onnistui hyvin.

Lähtö olikin vaikeampaa. Vene piti saada jotenkin käännettyä. Varppasimme sen laiturin pitkältä sivulta päätyyn. Siitä puskisimme springiä vasten sen verran, että saisimme sen kokonaan käännettyä. Kristiina ei kuitenkaan kuullut käskyäni kerätä springi kyytiin ja minä en varmistanut käskyn perille menoa. Niinpä laiturista irrottuamme huomasin, että springi oli tarttunut peräsimen väliin ja ruori juuttunut yli vasemmalle. Olimme ohjailukyvyttömiä. Samaan aikaan puuskainen tuuli painoi meitä veneluiskaa kohti. Laituri etääntyi takaoikealla. Mamarosassa ei ole keulapotkuria.

Olin hetken aikaa neuvoton ja pelkäsin vahingon tapahtuvan. Sitten muistin erään ominaispiirteen Mamarosan ohjauksessa. Potkurin sivuveto (prop walk) on todella voimakas. Sen ansiosta venettä on hankala peruuttaa suoraan taakse tai varsinkaan kaartaen paapuuriin. Potkuri nimittäin vetää veneen perää todella voimakkaasti styyrpuurin puolelle. Varsinkin isommilla kierroksilla veto on niin voimakas, ettei peräsin vaikuta siihen juuri mitenkään. Vasta kun veneeseen tulee kunnolla vauhtia taaksepäin, sivuvedon vaikutus pienenee.

Pikainen arvioni oli, että sivuveto voisi pelastaa tilanteen. Tarkempaan arvioon ei ollut aikaa. Peruutin voimakkaasti. Perä lähti kaartamaan laituria kohti. Jatkoin edelleen. Saimme kuin saimmekin perän laituriin ja Mamarosan turvallisesti kiinni. Onneksi Jari ja Merja olivat laiturilla auttamassa.

Köysi lähti aivan itsestään irti peräsimen välistä. Huokasimme hetken ja tarkistimme vielä, että ohjaus toimii normaalisti eikä mitään muutakaan ongelmaa ole. Sitten hyvästelimme ystävät ja lähdimme kohti Likskäriä odottelemaan ylitysikkunaa. Dooris jäi Ettansille. Heidän loma oli vasta alkanut.

Matkalla purimme Kristiinan kanssa läheltä piti -tilanteen kaikessa rauhassa. Kaksi huomiota nousivat ylitse muiden:

• Varmista, että käskyt menevät perille. Tästä minun piti ottaa opikseni.
• Tunne veneesi persoonalliset piirteet. Ne saattavat joskus olla häiritseviä, mutta niitä voi myös käyttää hyväksi.

Ettansilta lähtiessä saimme tiedon, että että Likskär on täynnä. Varapaikkoina meillä oli mielessä Klubbviken ja Junkön. Kiikaroimme Likskäriä ulkopuolelta. Se näytti täydeltä, mutta en saanut aivan joka kolkasta selvää. Ajoimme sisään katsomaan. Täyttä oli, mutta juuri samalla hetkellä eräs moottorivene irrottautui ja saimme paikan. Tosi hyvä tuuri.

Likskärissä meitä oli laiturilla vastassa oman seuramme väkeä. Samalla alueella kierrellyt S/Y Melody oli kiinnittynyt laituriin. He kertoivat ihmetelleensä meidän saunavuoroa varauslistassa, kun venettämme ei näy satamassa.

– Mutta tässähän me olemme ja saunavuoro on vasta parin tunnin kuluttua, sanoin.

Ennakoin nimittäin ruuhkatilanteen ja kävin varaamassa vuoron aamulla.

Löylyjen jälkeen painelimme pikaisesti nukkumaan. Aamulla pitäisi herätä varhain tarkistamaan olisiko odottamamme ylitysikkuna toteutumassa.

Maanantai 23.7.2018 Gårdsviken, Kalix – Likskär, Luleå (23 mpk) • reitti kartalla

Lähdimme M/S Dooriksen kanssa yhtä matkaa kohti Likskäriä. Otto matkusti Aleksin kanssa Dooriksen kyydissä. Valitettavasti tuuli oli vastainen ja sen verran heikko, että emme ryhtyneet purjehtimaan.

Likskär oli liki täynnä. Taisi olla melkein viimeinen väli, johon saimme veneen.

Viereen sattui puhelias paikallinen veneilijä, jonka olen tavannut jokunen vuosi aiemminkin. Kun juttelu kääntyi veneeseemme, kysyin häneltä Mamarosan sisarveneestä Aurorasta. Hänen tietojen mukaan se olisi vaihtanut omistajaa, mutta olisi edelleen samalla seudulla. Me olimme purjehtineet Luleån saaristossa jo kolme viikkoa näkemättä vilaustakaan. Aiemmat pitkäaikaiset Auroran omistajat olivat tulleet meille tutuiksi, kun olimme tavanneet heidät useanakin kesänä.

Ei ollut ihme, että kaikki venekohtaisiksi varattavat saunavuorot olivat jo menneet, kun satamakin oli täysi. Saunoin sitten miesten vuorolla.

Pojat pelasivat kannen alla. En ymmärrä miten he jaksoivat, sillä helle kuumensi veneen sisätilat aivan sietämättömiksi. Käsin poikien ottaa tiekoneet mukaan ja kävin pystyttämässä heille pelinurkkauksen pursimajalle, jossa oli vähän viileämpää.

Ida kaipasi kaveria. Satamassa oli muutama suomalainen vene. Yhdessä näytti olevan lapsia. Kävimme Idan kanssa jututtamassa kokkolalaisen purkkarin väkeä. Veneestä löytyi kaksi tyttöä, Idaa vuoden vanhempi ja vuoden nuorempi. Kolmikko kävi uimassa ja viihtyi koko illan yhdessä.

Sunnuntai 22.7.2018 Gårdsviken, Kalix

Yöllä oli tullut vettä aivan kunnolla, mutta päivä valkeni jälleen helteisenä.

Kun Gårdsvikenissä on tarjolla rajallisesti sähköä, niin lapset eivät voi viettää päivää tietokoneiden ääressä. Kuumalla säällä he viettävät aikaa uiden. Minusta tuntuu, että sunnuntaina meidän miehistö oli enemmän vedessä kuin sieltä pois.

Välillä hypittiin laiturilta.

Hyppytornille tehtiin monta matkaa.

Kiireettömään satamapäivään kuului, että panostimme yhdessä M/S Dooriksen väen kanssa päivälliseen.

Grillasimme avotulella muutaman naudan fileen. Niiden oheen chef Lotinan pentteri valmisti parmesaaniperunat.

Jälkiruoaksi oli tarkoitus tehdä pehmistä, vaikka operaation haasteellisuus saariolosuhteissa oli tiedossa. Massan jäähdytys onnistui, mutta sähkön puutteen vuoksi emme saaneet vatkattua sitä riittävästi. Niinpä jälkiruoaksi lopulta valmistui pirtelöä – varsin hyvää sellaista.

Illalla oli jälleen sekasaunan aika. Valitettavasti sauna oli lämmitetty vähän ”ruotsalaisittain”. Kiukaassa oli pidetty vain hetki pientä tulta ennen saunaan menemistä. Lämmintä ei saunassa siis ollut eikä vettä juuri voinut kiukaalle heittää, kun se olisi jäähdyttänyt kiukaan lopullisesti. Saunassa ei myöskään ollut löylyastiaa eikä kauhaa, ennen kuin minä vein ne sinne. Kristiina parempana ruotsinkielentaitajana tiedusteli kohteliaasti, että sopiiko jos heitämme vähän löylyä.

Olen saunonut ruotsalaisissa saunoissa todella paljon, sillä reissuja naapurimaan rannikolle on lapsena aloitetun purjehdusharrastuksen myötä ehtinyt kertyä lukuisia. Useinkin löylyt ovat jääneet heikoiksi. Joskus suomalaiset pikkutytöt ovat löylyttäneet herkemmät ruotsalaismiehet ulos. Monta kertaa on tullut lauteilla ruotsalaisten kanssa vertailtua erilaisia saunomistapoja. Stereotypioille on yhdessä naurettukin – molemmin puolin. Ennen kaikkea hyvässä suvaitsevassa hengessä saunominen on aina sujunut.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yhteisymmärrystä saunomisesta ei syntynyt. Tosin hankalaksi heittäytyi vain yksi Skellefteån suunnalta saapunut naispurjehtija. Hän alkoi suureen ääneen paheksua, kun heitin löylyä ja yritti olla nokkela.

– Miksi sitä vettä pitää kiukaalle heittää? Että tulee lämminkö? Ei tarvi. Meillä ruotsissa asunnoissa on keskuslämmitys ja ne ovat lämpimiä. Meillä on katsokaas sellainen kulttuuri.

Meinasin sanoa, että nyt pitäisi ehkä mennä takaisin sinne asuntoon. Tai että tuolla kulttuurinäkökulmalla ei kannata mennä enää yhtään lähemmäs Suomen rannikkoa. En kuitenkaan sanonut mitään ja saunaan laskeutui hiljaisuus ja myötähäpeä. Muut ruotsalaiset näyttivät siltä, että he eivät olleet aivan samaa mieltä naispuhujan kanssa.