4.8.2015 Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu (20 mpk)

Tiistaina oli kesälomapurjehduksemme viimeinen päivä.

Ida halusi käydä uimassa. Sää oli sen verran vilpoinen, ettei prinsessa rohjennut kuin kastautua.

Vielä ennen kuin ehdimme lähteä, purjehdusseuramme vieraaksi saareen tuli Oulun laivastonkillan väkeä. Merivartiosto järjesti heidän kuljetuksen.

Meitä onnisti jälleen purjehdustuulen suhteen. Saimme ajella virsikirjalla suurimman osan matkasta kevyessä tuulessa.

Karinkannan edustalla sattui outo tilanne. Etuoikealta vastaan tuli purjevene. Meillä tuuli oli siis styyrpuurin puolella. Raahelaiseksi H-veneeksi osoittautunut vene ajoi törmäyskurssilla melkein allemme. Vasta viime hetkellä se väisti. Kannattaisi varmaan vielä vähän kerrata vesiliikenteen säädöksiä.

Ida oli innoissaan, kun näki pitkästä aikaa saippuakuplakoneen.

Kuukauden mittainen kesälomapurjehdus oli nyt tehty. Tunnelma oli tietenkin vähän haikea, mutta mukava oli palata myös kotiin. Ja matkalta on aina palattava, ennen kuin voi lähteä uudelle matkalle.

8.3.2015 Kemi, Uleninranta – Iin Röyttä (33 mpk)

Maanantain reitillemme oli luvassa mukavaa avotuulta. Valitettavasti myös maininkia oli 0,7 – 1,2 m. Reittimme kulki täysin avomerellä, joten hiukan kiikutusta oli tiedossa.

Ida kiipesi Ajoksessa sitlooraan, kun kiikkuminen alkoi. Ilmeisesti meritauti oli hiipimässä. Prinsessa viettikin koko päivän ulkona, välillä torkut ottaen.

Otto ja Emil kikkailivat koko matkan sisällä. Taisivat hekin nukkua peräti pari tuntia.

Purjehduksen kannalta päivä oli aivan upea. Ajelimme lähes koko matkan virsikirjalla. Iso oli varmistettu preventterillä ja genoan piti auki puomi. Autopilotti ohjaili ja me fiilistelimme hyvällä vauhdilla.

Pohjanleton lähistöllä samalle reitille koukkaisi Ruotsista päin tulossa ollut purjevene. Se oli todennäköisesti S/Y Merikihu, jonka näimme viime kesänä Seskarössä. Kraasukasta se jatkoi matkaa Oulua kohti, kun me kaarroimme Röytän suuntaan.

– Kyllä lähtee, toistelimme Oton kanssa kummelityyliin, kun Mamarosa nousi komeasti surffiin.

Röyttään saapuminen oli hyvin kotoisaa. Lapset ryntäsivät heti rannalle ja leikkipuistoon touhuihinsa.

Olimme olleet yli neljä viikkoa reissussa ja saapuneet ihan kotivesille. Se taisi illalla laukaista meissä kaikissa koti-ikävän. Aamulla lähdettäisiin kotiin.

Frevisören – Kemi, Uleninranta (32 mpk)

Lähdimme Frevisörenistä liikkeelle lasten vielä nukkuessa. Rauhallista menoa tosin ei kestänyt kuin puoli tuntia. Sitten alkoi oviaukossa pyöriä miehistöä vaatimassa aamupalaa.

Tuuli oli NW 1-2 m/s, joten koneistimme.

Seskarön sillan kupeessa nostimme purjeet kuivumaan. Nehän kastuivat edellispäivänä oikein kunnolla ukkospuuskan tullessa päälle. Luutusimme niistä samalla myös liiskaantuneiden hyönteisten jälkiä.

Hanhikarin lähettyvillä näytti siltä, että mantereen päällä pyörinyt laaja saderintama alkaa tulla päälle. Laskimme purjeet nopeasti, kun kerran olimme ne nyt saaneet kuivaksi.

Pikkugastit odottivat kovasti rajan ylitystä. Tai eivät tarkalleen ottaen rajan ylitystä vaan pääsyä suomalaiseen mobiiliverkkoon. Tuolloin he pääsisivät rajattoman mobiilidatan pariin ja voisivat luukuttaa Youtubea ja Netflixiä mielin määrin.

Tällä kertaa mahduimme Uleninrannassa kelluvaan laituriin. Viime kerralla oli muutama vene kiinnitetty niin hankalasti, että ne veivät useamman veneen paikan. Aivan reunimmaisen paikan haittanahan on taipunut tukipaalu.

Ihme kyllä, lapset innostuivat Kemissä jättämään datailun ja käväisemään Meripuiston leikkipuistossa.

Miehistö katsoi illalla jälleen yhden Uuno Turhapuro -leffan. Samaan aikaan Chef Lotinan pentteri tarjoili päällystölle iltapalaksi höyryävää lammasmakkarapaistosta ja tsatsikia.

1.8.2015 Gårdsviken – Frevisören (22 mpk)

S/Y Hanhi lähti lauantaina aamulla kohti etelää. Hyvästelimme ystävät ja lähdimme itään päin.

Tuuli oli NW 3-4 m/s. Nostimme heti purjeet, mutta huvia ei kestänyt kuin puolitoista tuntia. Tuulen lopahdettua jatkoimme koneavusteisesti.

Kyrkgrundetin kupeessa nousi nopeasti ukkospuuska. Tuuli kohosi hetkessä toiselle kymmenelle. Laskimme purjeet. Repivää tuulta kesti parikymmentä minuuttia.

Pilven mentyä ohi tuuli oli kääntynyt sen verran, että loppumatka oli vastaista. Emme nostaneet enää uudelleen purjeita.

Saavuimme iltapäivällä Frevisöreniin, Båtskärsnäsin eteläpuolelle. Paikka oli meille ennestään vieras ja tiesimme sen verran, ettei kyseessä ole teknisesti mikään huippusatama. Jännitti hiukan.

Paikalla oli vain yksi pieni pistolaituri. Päätimme lähestyä sitä suoraan laiturin päästä ja pudottaa peräankkurin. Tällöin Mamarosa jäi sivutuuleen, mutta uskoimme näin saavamme varmimmin riittävästi vettä kölin alle.

Vettä riitti mainiosti. Lähestyessä Kristiina näki laiturin tarkemmin ja alkoi empiä. Hän huusi keulasta, että ei tuo laituri kestää hyppäämistä eikä venettä. Päätimme kuitenkin kokeilla. Kristiina hyppäsi keulasta laiturille, mutta sitten tuli tenkkapoo. Laiturilla ei nimittäin ollut oikein mitään kiinnityspaikkoja köysille. Kauempana oli muutama rengas, mutta ne eivät sivutuulessa tulleet kysymykseen.

Nappasin laiturissa olleesta avoveneestä airon ja mittasin sillä laiturin vierestä syvyyden. Noin 2,5 metrinen airo ei yltänyt missään kohtaa pohjaan. Niinpä otimme töijauksen uusiksi ja tulimme kylkikiinnitykseen.

Laituri sijaitsee Frevisörenin leirintäalueen vieressä. Se ei kuitenkaan taida olla kovinkaan virallinen satama. Sitä ei mainita leirintäalueen omissa esitteissä tai nettisivuilla. Respassa ei myöskään ollut kuultu, että joku olisi joskus maksanut satamamaksun. Tarjouduimme sitten maksamaan telttapaikasta, sillä halusimme käyttää alueen suihkuja.

Laiturille tai edes lähelle ei tullut vettä tai sähköä. Muuten fasiliteetit olivat tyypillistä leirintäalueen tyyliä ja tasoa. Ikävä kyllä, uima-allas ja vesiliukumäki oli jo siltä päivältä suljettu. Kristiina muuten huomasi vasta suihkutiloista poistuessa, että oli peseytynyt miesten puolella. Melkoinen tuuri, että sattui hiljainen hetki. Minun käydessä viisi minuuttia myöhemmin pesuhuone oli täynnä saksalaisia ja norjalaisia.

Leiriydyimme ravintolaan. Toimme mukana läppärit, täppärit, puhelimet sekä jakorasiat ja vedimme kunnon latausaseman pöydän viereen.

Otto ja Ida kävivät tihkusateessa pelaamassa minigolfia. Peli oli aika vetinen, sillä osalla radoista seisoi vesi. Emil dataili sillä aikaa meidän seurassa.

Nukkumaan mennessä pikkugastimme innostuivat ensimmäistä kertaa lueskelemaan omaa blogiamme. Keulapiikistä kuului hihitys, kun he surffailivat ja muistelivat vanhoja seikkailujamme. Heitä näytti myös viihdyttävän S/Y Solsidanin blogi – siinä kun myös ovat tärkeässä osassa lapset ja perheen yhteiset jutut.

31.7.2015 Gårdsviken

Olimme viettäneet jo useamman päivän Gårdsvikenissä, mutta emme vieläkään olleet aivan valmiita lähtemään. Pidimme aamupalan yhteydessä möten ja neuvoa antavan voteringin: kolme halusi jäädä, kaksi äänesti tyhjää. Juttelin Juhanin kanssa. Hän kiteytti asian aika hyvin: ”Mihin sulla on kiire?” No eihän minulla tietenkään lomalla ole mihinkään kiire.

Tuntui tosi kotoisalta viettää aikaa Gårdsvikenissä. Olimme tutustuneet useisiin uusiin ”ruotsalaisseuramme” ihmisiin viime päivien aikana. Oli aika helppoa jäädä satamaan vielä.

Chef Lotinan pentteri tarjoili lounaaksi pizzaa. Aluksessa oli muuten melko kuuma uunin höökyessä. Ateria nautittiin siksi – ja myös paikallisen tavan mukaisesti – laiturilla.

Lounastamme vaani yläpuolella liitelevä merikotka, vaikuttavan kokoinen lintu.

Heti kotkan perään bongasin toisen linnun. Seurakaverimme S/Y Hanhella saapuivat Gårdsvikeniin. Olimme pitäneet heihin yhteyttä ja tiesimme heidän tulevan vastaan näinä päivinä.

Päivällinen ei eksynyt kauas lounaan teemasta. Chef Lotinan pentteri tarjoili laiturille hampurilaisia, kullekin mieleisillä täytteillä.

Ilta vierähti laiturilla hyvin sosiaalisissa merkeissä. Oli mukava tavata Hanhen väkeä ja seurustella muidenkin kanssa.

Satamaan tuli paljon veneitä, mikä johtui varmaan alkavasta viikonlopusta, mutta myös lauantaina pidettävien tanssien ennakoimisesta. Seuran aktiivit toivat mukanaan pursimajalle myyntiin syötävää ja juotavaa.

Naapuriveneiden väki pyyteli kovasti, että mekin jäisimme juhliin. Kitaran kanssa väkeä viihdyttäneen miehen mielestä ”ettehän te voi nyt millään lähteä täältä!” Olimme kuitenkin jo päättäneet jatkaa aamulla kohti uusia seikkailuja.