Heräsimme sunnuntaina Iin Röytässä piiitkiltä yöunilta virkeinä. Chef Lotinan pentteri tarjoili aamiaiseksi luomukaurapuuroa. Miehistön aamurituaaleihin kuuluivat lisäksi myös Pikku Kakkonen ja Pokémon.

Vettä satoi. Säätieteilijät olivat eilen ja toissapäivänä luvanneet tälle päivälle ankaraa vesisadetta. Me olimme kovasti pohtineet suhtautumistamme siihen. Ei se vesisateessa purjehtiminen nimittäin niin hauskaa ole. Purjeet saimme eilen kuiviksi, eikä niitä tehnyt mieli kastella enää.

Aamupalan jälkeen vesisade lakkasi. Sadetutkien ja muidenkin ennusteiden mukaan olisi mahdollista, että matkalla Ouluun ei sataisi, ainakaan koko matkaa. Yhtä hyvin olisi mahdollista, että ainakin osan matkaa sataisi. Päätimme jättää sitlooran kuomun paikalleen. Olihan se sitä paitsi aivan märkä, eikä sitä siksikään kannattaisi laittaa pakettiin. Kuomun alta on hyvä ajella moottorilla. Purjeiden operointi sieltä on vähän vaikeaa. Eikä niitä purjeita sieltä sitä paitsi oikein näekään.

Matkalla alkoi harmittaa, että emme olleet ottaneet sitlooran kuomua ja purjepeitettä pois, emmekä muutenkaan valmistautuneet purjehtimaan. Vettä ei nimittäin satanut kuin vasta Vihreäsaaren kupeessa. Tuuli oli alkumatkasta tosi sopiva SE 4 – 5 m/s, joskin luovimista olisi tullut jonkin verran.

Pidimme koko matkan lämmityslaitetta täysillä, jotta sisätiloista saadaan varmasti kaikki kosteus pois. Sisällä oli todella lämmin. Sisällä alusvaatteisillaan touhuilevat pikkugastit kävivät välillä ulkona jäähdyttelemässä.

Kävimme varaamassa Mamarosalle uuden nostoajan. Nyt näyttää todella vahvasti, että purjehdukset on tältä kesältä purjehdittu. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

Lauantaiaamu oli Iin Röytässä todella harmaa. Jos viime viikonloppuna ei tuntunut vielä syksyltä, niin tänä lauantaina tuntui. Aurinkoa ei näkynyt, tuuli paiskoi tihkusadetta ja lämpötila oli 11 °C.

Otto ja Emil lähtivät jo aamupäivällä saareen. Idalla oli omat leikit veneessä. Purjeita olisi pitänyt kuivata, mutta ei siitä tullut mitään tihkusateessa.

Iltapäivällä lähdimme koko perhe purjehdusseuran majalle. Ida ja Otto kaivoivat piirustusvälineet esille, Emil halusi pelata Musta-Pekkaa.

Kävin Idan kanssa saunassa, jonka kehutaan olevan Perämeren paras.  Hyvä se onkin. Ida heitti löylyä niin, että meille kummallekin tuli kiire vilvoittelemaan.

Illansuussa keli oli kuivunut sen verran, että saimme kuivattua myös purjeet. Ensin nousi iso ylös, sitten rulla auki.

Päivä oli satamassa tosi hiljainen. Pari venettä tuli, pari meni. Enimmillään veneitä taisi olla altaassa viitisentoista.

Chef Lotina valmisti myös tänään lammasta. Tarjolla oli tuhti annos filettä portviinikastikkeen ja valkosipulikermaperunoiden kera. Ja tsatsikia. Voimakas ruoka sopi hyvin syksyiseen säähän. Ahmin jälleen itseni tajuttomaksi. Tunnin torkkujen jälkeen taju alkoi palautua sen verran, että jaksoin nousta vielä yömyssylle.

Olimme varanneet Mamarosalle nostoajan tämän viikon sunnuntaille. Viikon mittaan alkoi kuitenkin tuntua siltä, että emme taida olla vielä valmiita lopettamaan purjehduskautta.

Veneessä oli edelleen vielä paljon ns. varamuonaa ja kesän mittaan kertyneitä säilykkeitä. Kovin paljon ei siis tarvinnut tuoremuonaa bunkrata.

Olikohan Nuottasaaren tehdasalueelta taas karannut jotain myrkkyä, kun väylän varten oli vedetty puomeja ja vilkkupoijuja.

Oulu laajeni kuntaliitosten myötä viime vuodenvaihteessa ja uusia liitoksia on jälleen suunnitteluilla. Näyttää kuitenkin siltä, että Oulua yritetään laajentaa kaikilla käytössä olevilla tavoilla. Oritkarin nokka pitenee koko ajan.

Hilkka-mummu oli tuonut satamaan lapsille hiukan matkaevästä eli kulussa pidettiin lasten lättykestit.

Sää oli pilvinen, väillä oli hiukan tihkusadettakin. Tuuli oli NE-E 4 – 6 m/s. Mamarosa kulki tasaisessa maatuulessa tosi mukavasti.

Otto on tosi innostunut purjehdusvideoista, erityisesti extreme-meiningistä. Meidän purjehdus oli niin rauhallista, että pystyimme katselemaan videoita matkalla kannettavalta. Yksi Oton suosikeista on The Toughest Sailing Race in the World – Volvo Ocean Race 2011-12

Ehdimme perille Iin Röyttään ennen auringonlaskua. Elmeri kiiruhti laituria pitkin heti kyselemään Ottoa.

Laitoin sitlooran päälle kuomun, niin illalla tarkenee hyvin istua sitloorassa. Tapana on ollut myös irrottaa ruori ja kiinnittää se kannelle. Siten sitloorassa mahtuu paremmin liikkumaan laiturioloissa. Täytyy vain muistaa laittaa ruori takaisin paikalleen. Viime sunnuntaina en muistanut. Olimme jo irrottaneet peräköydet laiturista ja Kristiina alkoi vetää poijuköydestä keulaa poijua kohti. Tuli melko kiire hakea ja kiinnittää ruori. Onneksi keli oli siisti ja ympärillä oli tilaa.

Lasten mentyä nukkumaan Chef Lotinan pentteri tarjoili aikuisten iltapalaksi patonkia lampaan sisäfileen ja tsatsikin kera. Söin itseni tainnoksiin.

Sunnuntaiaamuna Röytän laiturit alkoivat tyhjentyä kovaa vauhtia. Kisaajat, me muuten vaan purjehtijat ja koneveneet kaikkosivat yllättävän varhain. Me vietimme kaunista päivää saaressa iltapäivään asti. Erityisesti siksi, että tämä taisi olla viimeinen reissu Röyttään tälle suvelle.

Sää oli niin kesäinen, että oikeastaan vain pudonneista lehdistä pystyi päättelemään vuodenajan.

Lampaat ovat kesän aikana parantaneet huomattavasti Röytän maisemaa popsiessaan aluskasvillisuutta. Toivottavasti niitä on myös ensi kesänä. Pikkugastimme ovat käyneet niitä joka reissulla katsomassa ja syöttämässä.

Vanha leikkipaikka Röyttä-Roope laivoineen alkaa olla melko rapistunut. Ensi kesänä rantakentälle taitaa tulla uusia leikkipaikkavälineitä. Tosi hieno, sillä nykyisetkin ovat olleet todella suosittuja.

Tavalliseen tapaan sunnuntaina oli etelätuuli, voimakkuudeltaan 4 – 6 m/s. Osa viikonloppureissulta palaavista näytti purjehtivan, osa ajoi koneella. Aika monella näytti olevan käytössä kummatkin. Me ajelimme moottorilla, otimme valokuvia ja yritimme syödä muonavarastoja tyhjemmiksi.

Kotisatamaan paluu oli haikea, koska reissu todennäköisesti oli kesän viimeinen.

Kausi on finaalissa. Pakko myöntää vaikkei sitä kelien puolesta uskoisi. Lauantaina oli perinteinen Räntärece Oulusta Röyttään. Varmaan joskus keli on räntäinen ollutkin, mutta lauantaina saaressa oli lähes bikinikeli. Tuulta ei ollut nimeksikään ja t-paidalla tarkeni loistavasti. Ilman paitaakin pärjäsi. Oli hienoa katsoa kuinka kolmisenkymmentä kisavenettä lähestyi saarta heikossa tuulessa spinaakkerein. Onnea Jussille ja Merville voitosta!

Auringon paahtaessa kuumimmillaan ilmoittivat lapset haluavansa Jarin veneeseen katsomaan elokuvaa. Jarin veneessä on ilmastointi jota lapset ovat oppineet kuumalla kelillä hyödyntämään. Lisäksi Jarilta löytyy iso televisio. Täydellinen elokuvateatteri lasten mieleen. Muksujen katsoessa elokuvaa kävimme sitloorassa keskusteluja meneestä kesästä ja suunnittelimme tulevaa.

Otto äksyili perjantaina pettymystään siihen ettei Elmeri ollut saaressa. Laituriparlamentti tiesi kuitenkin kertoa pojan lauantaiksi saapuvan. Elmerin rautauduttua iltapäivästä ei Ottoa juuri paatilla näkynyt. Pojat leikkivät yhdessä rannalla ja onkivat. Emilkin viihtyi vaihteeksi muuallakin kuin täppärillä.

Lauantaina nautimme aamupalaksi mutakakkua sillä Idalla oli nimipäivä. Onnittelulaulukin laulettiin. Tämä on mahdollisesti kauden viimeinen reissu ja viimeiselä reissulla kuuluu perinteisesti syödä ruokavastoja tyhjäksi. Sälykekaapista löytyi vielä jos jonkinmoista ja lounaaksi valmistin purkkinakki-hodareita. Illallisen alkuruokana oli paistettua halloumia, tsatsikia ja marinoitua sipulia. Pääruoaksi tein risottoa lammasnötkötistä. Yllättävän hyvää tuli ja ruokavieraatkin santsasivat.

Ilta päättyi Oulun Merenkävijöiden järjestämään, hienoon ilotulitukseen ja tansseihin majalla.