Aihearkisto: Yleinen

Tihkua ja herkkuja

Su 23.7.2017 Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu (20 mpk) • reitti kartalla

Nukuimme sunnuntaina pitkään.

Katoimme sitlooraan aamiaispöydän ja nautiskelimme rauhallisesti vatsat täyteen.

Yksi laiturin sähköpylväistä oli reistaillut. Asentaja kävi laittamassa sen kuntoon. Röytässä aktiivisesti käyvien ihmisten joukossa on muuten monenlaista osaamista ja halua jakaa sitä. Muuten hienoa saarta ei saataisikaan pidettyä hyvässä kunnossa – ja varsinkaan kehitettäisi entisestään.

Emil uppoutui Youtubeen. Ida halusi siivota kantta ja harjailla paikkoja, joihin ei levankiharjalla pääse. Innostus kuitenkin lopahti nopeasti. Aika yllättävältä se kieltämättä kuulostikin.

Tuuli vaikutti riittävän voimakkaalta, jotta pärjäisimme pelkällä genoalla. Näin ei kuitenkaan ollut. Nostimme saman tien myös isopurjeen.

Kunnolla ei satanut, mutta sen verran kuitenkin, että purjeet saatiin märiksi.

Jossain vaiheessa tuuli kävi niin keveäksi, että täytyi koneistaa.

Kokkola Cupista saapunut Otto oli meitä vastassa Veneilykeskuksessa. Mummu oli hakenut pelireissulta saapuneen futaajan ja tuonut satamaan. Perhe olit taas koossa. Sehän tarkoitti yhteistä herkutteluiltaa.

Nostalgiaa polulla

La 22.7.2017 Iin Röyttä

Lauantai oli Röytässä aktiivinen päivä.

Haukiputaan Pursiseura valmisteli paikkoja Elojuhlia varten. Elokuun ensimmäisenä lauantaina pidettävän juhlan järjestäjävuoro on tänä vuonna heillä.

Röytän satamasta on löytynyt vielä yksi vanha laiturin ankkuripaino. Sen kohdalla veden syvyys on vain noin 1,5 metriä eli se aiheuttaa purjeveneille vaaran. Sataman kylteissä tuolle alueelle luvataan kahden metrin syvyys. Joukko aktiiveja selvitti painon nostamista.

Olin soitellut Jarin ja Joukon kanssa viikolla. Meillä oli aikeissa pitää pienet talkoot Oulun Purjehdusseuran majalla. Toimme mukana kotoa hiukan metsätyövarusteita ja puutarhatyökaluja. Iin Röytän toimijoilta saimme lainaan lisää välineitä.

S/Y Mollyn väki tuli myös innokkaana mukaan.

Kaadoimme tontin laidalta puita maapohjan kuivaamiseksi ja hyttysten ehkäisemiseksi.

Raivasimme satamasta pursimajalla johtavan vanhan polun, joka oli jo kasvanut umpeen. Nyt polku on kuljettavassa kunnossa. Annoimme sille nimeksi Nostalgiapolku.

Minä kävin pikaisesti heittämässä talviturkin. Roikasin uimaportailta sekaan, niin oli raikkaampi lähteä ruokatauolle.

Chef Lotina kokkaili Messin kesäkeittiöllä ja valmisti talkooporukalle herkullisen lasagnen.

Illansuussa otimme kunnon löylyt majan saunassa.

Seuramme lipun alla purjehtiva kookas moottorivene saapui illalla. He ottivat saareen yhteyttä ja tiedustelivat, löytyykö heille tilaa. Lisäksi he tarvitsivat kansimiehen. Hyppäsin purkkarilaiturin nokasta kannelle ja teimme kipparin kanssa suunnitelman kiinnittymisestä. Kun sain kaiken kiinnittymistä varten valmiiksi, hän töijasi paaran kyljen moottorivenelaiturin päähän. Kaikki meni hyvin.

Kaakosta lähestyi saderintama. Päätimme kokoontua muutaman veneen porukalla pitämänä sadetta Messiin. Rintama meni kuitenkin pääosin ohi ja vettä tuli niin vähän, ettei se haitannut nuotiolla istumista.

Olipa kiva ilta.

Paljon melua tuuletta

Pe 21.7.2017 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttä (20 mpk) • reitti kartalla

Futaajamme Otto lähti torstaina Kokkola Cupiin. Tämä viikonloppu vierähtäisi siis hiukan vajaalla miehistöllä.

Emilin ja Idan kanssa menimme perjantaina Mamarosalla Meritullin vierassatamaan hakemaan Kristiinan töistä.

Luulin, että pääsisimme purjehtimaan. Kun pääsimme yhtiön väylästä ulos, keli osoittautui tosi keveäksi. Purjeita ei kannattanut nostaa.

Kellon merellä tuuli kuitenkin piristyi ihan kunnolla. Avasin genoan, joka vaikutti olevan aivan riittävä tuomaan sopivan matkanopeuden.

Virpinimen kohdalla meidät yllätti yhtäkkiä kova meteli. Aiheuttajaksi paljastui merivartioasemalta nouseva kopteri.

Virpiniemen nokan jälkeen tuuli kaikkosi taas. Jatkoimme moottoroiden.

Röytässä oli kovasti ystäviä vastassa, joiden kanssa ilta vierähti mukavasti. Meillä kävi vieraita ja mekin kävimme kyläilemässä ja suunnittelemassa seuraavalle päivälle ideoimiamme talkoita.

Paluu tyhjään satamaan

Su 16.7.2017 Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu (20 mpk) • reitti kartalla

Nukuimme pitkään. Kun nostelin ensimmäistä kertaa päätä luukusta, ruotsalaispurkkarit lähtivät kohti pohjoista.

Olimme tehneet hidasta siirtymistä kesälomapurjehdukselta arkeen asettumalla muutamaksi päiväksi Röyttään ennen kotisatamaa. Nyt kotiin paluu oli kuitenkin väistämättä edessä. Show must go home.

Jälleen oli vastatuuli. Se on ollut vähän niin kuin reissumme teemana. Ajelimme moottorilla.

Yhtiön kanavassa oli taas jonkinlainen puomitus. Olikohan veteen päässyt taas jotakin? Tälle kesälle Oulussa on laskettu mereen jo öljyä ja viemärijätteitä. Surettaa tämä kotivesien kohtelu.

Veneilykeskuksen laiturit olivat melko tyhjillään. Monet ovat juuri nyt kesälomareissulla. Viime kesänä mekin lähdimme vasta 19.7., mutta tällä kertaa olimme liikkeellä aikaisemmin. Ajankohta oli onnistunut säiden puolesta ja reissu oli muutenkin aivan huippu. Kiitokset M/S Dooriksen väelle mukavasta matkaseurasta.

Ainahan kotiin on kiva mennä – uusia seikkailuja suunnittelemaan.

Täyden kympin juhla

La 15.7.2017 Iin Röyttä

Lauantaina vietimme juhlapäivää. Emil täytti 10 vuotta. Aamupalaksi herkuteltiin sen kunniaksi kermavaahdolla ja vadelmahillolla boostatuilla tuplasuklaamuffineilla. Ja tietenkin Oreoilla. Synttärisankari oli varsin tyytyväinen tarjoiluun.

Juhlapäivään kuului tietenkin juhlaliputus.

Lapset nauttivat toisesta satamapäivästä omilla tavoillaan. Pojat datailivat kovasti, mutta touhusivat myös paljon muutakin.

Ida sai uusia kavereita satamaan saapuneesta moottoriveneestä. Hän kävi heidän kanssa uimassa ja tuohuilemassa saaressa.

S/Y Hanhen vieraili nauttimassa iltapäivä-cavaa. Chef Lotina laittoi tarjolle myös hiukan suolaista.

Illaksi lämmitimme tietenkin Perämeren parhaan eli Oulun purjehdusseuran saunan. Ja tarjosimme löylyt myös luulajalaisen purkkarin väelle.

Illalla meillä kyläili vielä M/S Marian väkeä ja oli oikein mukavaa.