Koska viime viikonloppukin vierähti maalla, oli tänä viikonloppuna kova halu päästä merelle. Viikonvarrella sääennusteet vain lupailivat loppuviikolle sadetta ja kovia puuskaisia tuulia. Sadetta tänään tulikin. Oli tihkua ja välillä melko rankkoja kuuroja. Mutta tuulta ei ollut. Melkein koko matka Oulusta Iin Röyttään oli parin sekuntimetrin sivumyötäistä, jonka kunniaksi emme ryhtyneet purjeita nostamaan. Kellonmerellä tuulen viritessä noin viiteen sekuntimetriin avasimme genoan ja sammutimme koneen. Isoa emme halunneet kastella. Puolen tunnin kuluttua tuuli tilttasi jälleen ja loppumatka piti taittaa moottorilla.

Moottorilla ja autopilotilla sadekuurojen välissä ajelu ei tarjonnut lapsille juurikaan viihdettä. Kolmikko viihtyi koko matkan salongin pöydän ääressä piirtelemässä ja pelailemassa. Tuhti annos draama saatiin, kun yhden unilelun huomattiin jääneen kotiin. Melkein piti lähteä uimalla hakemaan. Perillä uni kuitenkin tuli ilman tuttua unikaveria, kun kainaloon taiteltiin korvikkeeksi uimapyyhe.

Pateniemen edustalla tuli vastaan perinnelaiva Katariina. Muutaman moottoriveneen ja troolarin lisäksi muita aluksia ei näkynytkään. Lieneekö sade vaikuttanut asiaan? Vai  huomenna alkavat Toppilan meripäivät, joille menevä väki tuskin lähtee tänään vesille. Toivottavasti huomenna on hyvä sää, sillä se vaikuttaa Toppilan meripäivien onnistumiseen. Ennusteet eivät tosin lupaa lähellekään parasta mahdollista.

Iin Röytässä on rauhallista. Veneitä satamassa on puolenkymmentä. Yöksi näyttää viriävän sen verran tuulta, etteivät hyttyset viihdy satama-alueella. Karkottimia ja ansoja ei siis tarvittane.

Tänä viikonloppuna emme lähteneet merelle, vaan kävimme maata pitkin Maakinen Martinniemi -piknikissä.

Upea tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa Haukiputaan Martinniemessä, tarkemmin Kurtinhaudan rantametsässä aivan Martinniemen kalasataman vieressä. Tarjolla oli aluksi lapsillekin sopivaa musiikkia, illan myötä ohjelmaa aikuisempaan makuun. Kurtinhaudan rantametsään on vastikään avattu luonto- ja kulttuuripolku, jolle tapahtumassa järjestettiin opastettu kierros. Rantametsässä oli esillä myös kuvataidetta. Martinniemen kyläyhdistys myi savumaivoja ja lättyjä. Ihmiset olivat tuoneet mukanaan omia viini&patonki -tyyppisiä eväitä, joita he nauttivat rantahietikolla.

Olemme jo usean vuoden ajan harkinneet Maakiseen Martinniemeen menoa veneellä. Satama on suojaisa, mutta tarkkaa tietoa syvyydestä ei oikein ole saatavissa. Maalaituri on ahdas, eikä paikanpäältä saa tietoa, mihin veneen saa kiinnittää. Vieraspaikkoja ei ole.

Jos satamaa kehitettäisiin, saataisiin Martinniemestä loistava veneilijöiden retkikohde. Rantametsässä on laavu nuotiopaikkoineen, uimarantoineen ja luontopolkuineen. Kävelymatkan päässä on kaksi ruokakauppaa. Aktiviteettia ja palveluitakin siis on.

Yksi purjevene satamaan lauantaina kiinnittyi. He olivat tulleet nimenomaan Maakiseen Martinniemeen. Veneen syväys oli kuulemma 1,75 eikä pohjakosketuksia tullut. Mamarosan syväys on hiukan pienempi, joten ensi kesänä harkitaan veneellä menemistä jälleen uudelleen.

Herätys ei juuri poikennut eilisestä hyttysten suhteen. Huumorintajun varatankkikin on jo käytetty. Seuraavaa Röytän reissua varten täytyy löytää todella tehokkaita karkottimia ja/tai pyydyksiä.

Helteinen päivä oli todella upea veneilyyn, mutta purjehtimiseen tuulta ei riittänyt kuin muutamalle varttitunnin pätkälle. Käytimme sitten liki tyvenen sään hyväksi ja kiertelimme paikoissa joihin ei tuulisemmalla säällä tulisi mentyä.

Röytästä pukkasimme Röytän ja Satakarin välistä väylää ulos ja sitten melko suoraan etelään Postimerkkimatalaan asti. Sen jälkeen mutka Kropsun pohjoispuolelle, josta pujahdimme Kajavan kivikon ja Kropsun välistä Kropsun lounaispuolelle laivaväylälle. Paikka oli tarkasti ajettava, sillä väliin oli viritetty kalapyydyksiä. Kaiku näytti kuitenkin koko ajan vähintään 10 metrin syvyyttä.

Laivaväylän yli suuntasimme Maijanväylään eli Maijanleton ja Puukkoleton välistä Hiukeen kainaloon. Sieltä pääsee näppärästi lounaaseen laivaväylälle Hiukeen linjatauluja hyväksikäyttäen. Jälleen onnistuimme pysymään valkealla vedellä.

Löyhän mutkassa tuuli virisi, joten avasimme genoan ja sammutimme koneen. Tuulta ja huvia riitti vartin verran. Niinpä ajelimme laivaväylää Oulua kohti koneella. Vasta kolmikulmassa tuulta riitti sen verran, että avasimme jälleen genoan vähäksi aikaa.

PS. Sori, kuva on vähän tylsä. Oli niin hieno päivä, että unohtui valokuvaaminen.

Lauantaiaamun herääminen oli järkytys. Tai itseasiassa koko edellinen yö oli. Veneeseen oli tunkeutunut satoja hyttysiä. Niitä oli noustu liiskaamaan useaan otteeseen keskellä yötäkin, mutta niitä vain ilmaantui lisää. Kiukku ja ärtymys oli niin miehistöllä kuin päällystölläkin herkässä. Emilin kasvoista löytyi yli 30 hyttysenpistoa, Idalta parikymmentä. Muualta kropasta kultakin lapselta löytyi jälkiä kymmenittäin.

Aamuvoimisteluksi julistetussa pistekisassa kaikki saivat nopeasti yli kaksikymmentä pistettä. Pisteitä myönnettiin yksi kappale kustakin liiskatusta verenimijästä.

Tuulen virittyä avasimme kaikki luukut ja tuuli vei hyttyset mukanaan. Röytässä on aina ollut itikoita, mutta en muista niitä koskaan olleen näin paljon.

Aamiaisen jälkeen viritin lapsille venekeinun, joka on ollut suuressa suosiossa aiempina kesinä. Käytännön toteutus on yksinkertainen: kookas fendari riippumaan spinnupuomin varaan. Puomi kiinnitetään myös keulastaagiin, jotta se ei lähde heijaamaan.

Iin Röytässä on meneillään monta eri tahojen koordinoimaa kehityshanketta. Kortensa kekoon tuovat muun muassa saaressa toimivien veneilyseurojen yhteinen Iin Röytän toimijat, Metsähallitus sekä Boundless Bothnian Bay -projekti.

Satamakentän polkujen muodonmuutos on Metsähallituksen aikaansaannos. Aiemmin poluilla oli pitkospuut. Nyt pitkokset on korvattu pehmeällä soralla. Ehkäpä tällä saavutetaan huoltovapaampi ratkaisu, mutta jo nyt veneilijät tuskailevat kengät sotkevan ja pölisevän soran kanssa. Sadekelillä sotku on vielä moninkerroin pahempi. Valtaosa ihmisistä näyttääkin nyt kävelevän mieluimmin polkujen vieressä kuin poluilla. Samalla pitkospuiden kanssa on muuten purettu nuotiopaikan vierestä ruokailupaikkana toiminut pöytäryhmä. Uudistus tuntuu ainakin toistaiseksi järjettömältä, mutta ehkä pitää vielä odotella, josko tästä paljastuu jotakin, mitä me polkujen käyttäjät vain emme ole vielä huomanneet.

Ajoin lasten kanssa Mamarosan iltapäivällä kotisatamastamme Hietasaaren veneilykeskuksesta Kiikelin vierassatamaan eli Oulun torinrantaan. Menimme siis veneelllä hakemaan äitiä töistä. Odotellessa kävimme ostamassa torilta herneitä, kirsikoita ja mansikoita. Ja tietenkin jäätelöt.

Ukkoskuurot eivät ole perhepurjehtijan lempikokemuksia. Tuulimittarin viisarin kanssa samaan tahtiin nousee veren adrenaliinipitoisuus. Yhtäkkiä voimistuva tuuli tuo monenmoista huolta ja epävarmuuden aihetta mieleen.

Noin tunti Kiikelin vierassatamasta lähdön jälkeen olimme menossa Karinkannan edustalla kohti pohjoista. Ukkoskuuro ilmaantui todella odottamattomasti. Johtavat suomalaiset säänennustajat eivät olleet varoittaneet asiasta. Myrsky nousi päälle itäkaakosta rantametsän takaa niin nopeasti, ettei siihen juuri ehtinyt etukäteen varautua. Vettä tuli niin ankarasti, että näkyvyys meni ajoittain melko heikoksi. Tuuli puhalsi voimakkaassa alkuvaiheessa muutamia minuutteja 20 – 25 m/s. Sen jälkeen oli noin kymmenen minuutin ajan 12 – 16 m/s. Rankan sateen ja voimakkaan tuulen yhteisvaikutuksesta vedenpinta näytti kuin kiehuvalta. Salamointia kuuro ei tuonut tullessaan.

Tuuli oli ollut alkumatkasta niin heikko, ettemme olleet nostaneet purjeita. Onni. Niitä olisi nimittäin ollut todella kiire laskea. Sekin oli onni, että kuuro tuli mantereelta päin eikä sillä ollut tilaa kehittää aallokkoa. Lapset komennettiin peräpunkkaan, jotta eivät kolhisi itseään venee keikkuessa. Selvästi tilanne heitä hiukan jännitti. Jokatapauksessa Otto ilmoitti ottavansa samantien torkut ja niin hän teki. Liekö sitten reagoimista jännittävään tilanteeseen vai turhautumista siihen, ettei voinut enää kuljeksia veneessä vapaasti. Olimme alunperin suuntaamassa kapeaan Suden väylään, johon emme halunneet tässä kelissä mennä.  Niinpä ajelimme väylää edestakaisin Karinkannan edustalla ja odottelimme kuuron ohimenoa. Tilaa ympärillä oli hyvin, joten huolta matalikkoon ajalehtimisesta ei ollut. Tarkistin myöhemmin sijainnin trackauksen; olimme myrskyssä ajaessa pysyneet täsmälleen tavoitellulla reitillä.

Tuttavilta kuullun ja tiedotusvälineiden mukaan kyseinen ukkoskuuro oli ollut melko voimakas myös mantereella: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288569946736.html

Voimakkaimmat puuskat kallistivat venettä alkuvaiheessa. Aallokko keikutti jonkun verran. Vihmova vesi häiritsi näkyvyyttä. Muuten tilanteessa ei ollut mitään huolestuttavaa. Tiedossa on ennestäänkin, että Mamarosa on rakennettu ja varustettu kestämään koviakin oloja. Ja on niistä jokunen kokemus ennestäänkin. Vaikka myrskyyn joutuminen veneellä ei todellakaan ole miellyttävä kokemus, on sen myötä kuitenkin entistä luottavaisempi olo alusta kohtaan. Ja omaa itseä. Ja koko perhettä.

Nyt olemme perillä Iin Röytässä. Emil lukee Idalle iltasatua. Matkalla torkut ottanut Otto testaa uusia uistimiaan. Kristiina hääräilee pentterissä.