Kirjoittajan arkistot:Kaitsu

Sukellusvene seuraa

Nukuimme aamulla pitkään niin kuin sunnuntaisin kuuluukin. Brunssin jälkeen tutkin sääennusteet. Sopiva ylityskeli olisi käsillä. Tuuli olisi melko lailla peräntakainen ja kevyehkö, perhepurjehdukseen sopiva.

weather_2014-07-14-00-00

Vaihdoimme Mamarosan laiturimoodista merenkulkukuntoon eli tavarat paikoilleen. Otto nosti Ruotsin lipun styyrpuurin saalinkiin.

20140713_191950

Aloittelimme matkan tekoa ison ja genoan yhdistelmällä. Tuuli heikkeni melkein heti ja oli N 3 m/s. Vaihdoimme keulaan genaakkerin ja saimme nopeuden pysymään yli neljässä, ajoittain jopa viidessä solmussa.

20140713_211235

Kokeneena ylittäjänä Otto neuvoi pikkusiskoaan ja sai houkuteltua Idan seuraamaan valtakunnan rajan ylitystä. Violettia viivaa vedessä tähystettiin silmä kovana. Eikä sisko edes suuttunut, kun Otto paljasti viivan olevan perinteistä merimiesten ällyytystä.

20140713_210504

Emiliä harmitti, kun verkkoyhteyttä Youtubea varten ei ollut ja Minecraft-videot jäivät katsomatta. Lohtu löytyi parista matsista Pekkaa (entinen Musta-Pekka). Oton kanssa pelasimme laivanupotusta, ehkä vähän hirtehinen pelivalinta.

Yön aikana nopeus tippui välillä alle 3,5 solmuun, jolloin käynnistimme peltigenoan. Kovin paljon emme moottoria kuitenkaan tarvinneet. Joskus aamuyöstä tuuli voimistui hiukan ja vaihdoimme keulaan genoan. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kauan. Laiskuus esti vaihtamasta takaisin vaikka olisi kannattanut.

20140714_011135_LLS

Kristiina nukkui muutaman tunnin sitloorassa. Minunkin oli tarkoitus nukkua vähän, mutta nukkumishalut häipyivät joskus Norströmsgrundin jälkeen. Kaiku nimittäin näytti muutamassa paikassa ihan eri lukemia kuin kartta. Vettä olisi pitänyt olla muutamia kymmeniä metrejä ja näytöllä vaihtelivat lukemat välillä 5 – 8 metriä. Pohdimme asiaa ja keksimme kolme yhtä todennäköistä selitystä asialle: 1) kartantekijä on mokannut pahasti, 2) kaiku on rikki  tai 3) meitä seuraa sukellusvene.

Aamupäivällä kiinnitimme idylliselle Pite-Rönnskärin saarelle. Kävimme tiedustelemassa lähimaaston. Sitten tuli uni. Jo toinen valvottu yö tälle viikolle, sillä tiistaina olin suorittamassa venepaikkaaan kuuluvaa velvoitetta, yövartiointia venesatamassa.

Kello oikeassa

20140711_173205

Tällä viikolla olemme bunkranneet S/Y Mamarosaa kesälomareissua varten. Polttoainetankki varatankkeineen on piripinnassa. Oulun kaupat on tyhjennetty. Kaikki ruoka ja juoma on siirretty meidän alukseen. Kodin vaatekaappien sisältö on siirretty veneeseen, sekä kesä- että talvivaatteet. Yritämme vältellä reissussa pyykkäämistä. Suomen kesähän on yleensä melko vähäluminen. Sama pätee myös Pohjois-Ruotsiin. Mukana on siis myös lämmintä vaatetta.

20140711_193425

Kesälomareissumme alkoi perjantaina. Tähtäimessä on Luleån saaristo. Miten ja milloin, ei ole vielä tiedossa tarkkaan. Perjantaina päätimme kuitenkin mennä Hailuodon Marjaniemeen odottelemaan, löytyisikö sopiva sää-aikaikkuna sekä mahdollisesti myös muita veneitä ylittämään.

20140711_210838

Perjantain keli oli upea – moottoriveneilijöille. Olimme asennoituneet purjehtimaan vaikka vähän kevyemmässäkin kelissä, mutta tuulta ei ollut nimeksikään. Koko matka mentiin siis koneella. Olisin halunnut säästää polttoainevarastoja, koska edessä on ylitys ja mahdollisesti useampi päivä pyörimistä Piteån ja Luleån saaristossa ennen kuin saamme polttoainetäydennystä. Mutta tuulta ei tosiaan ollut.

20140711_234123

Saavuimme Marjaniemeen vasta puolenyön kinkamissa. Miehistökin on omaksunut kesäajan ja suostui menemään punkkaan vasta puoliyhden aikaan. Täytyy muistaa kääntää heidän kelloa hyvissä ajoin ennen loman loppua tai tiedossa on ongelmia. Mutta nyt loma vasta alussa ja kello on ihan oikeassa.

Käymälä ja pelisilmä

Heräsin miehistön kanssa maanantaihin Meritullin vierassatamassa eli Kiikelissä. Kristiina oli lähtenyt jo aiemmin töihin.

Satama on kieltämättä sijainniltaan niin keskeisellä paikalla, että kaikkialle on lyhyt matka. Muutaman sadan metrin päästä löytyy muun muassa uimaranta, tori ja kauppahalli, jotka ovat kelle tahansa lomailevalle ja veneilevälle perheelle tärkeitä paikkoja. Likellä on myös kävelykatu Rotuaari kauppoineen ja ravintoloineen.

Sataman rauhattomuus alkuajoilta on hiukan parantunut. Tuolloin veneilijät eivät saaneet ollenkaan nukkua rauhassa tai turvallisesti. Veneitä saatettiin jopa heitellä kaljapulloilla. Laitureilla juopotteli niin nuorisoa kuin varttuneempia harrastajiakin mölyten ympäri vuorokauden. Toki vielä nykyäänkin kannattaa ottaa huomioon, että rannassa on myöhään auki olevia musiikkiruokaloita ja muita konsertteja. Rauhaa hakevan ei kannata hakeutua Kiikeliin. Elävästä kaupunkimeiningistä nauttivalle paikka sen sijaan on mainio.

Moottoriveneitä pyörähtää satama-altaassa sekä keskeisen sijainnin vuoksi että tankkaamassa. Osa ei noudata nopeusrajoitusta tai ymmärrä muutenkaan olla aiheuttamasta aallokkoa.

20140707_122920

Persoonallisin piirre Kiikelissä on yleisen käymälän sijoittelu ja toteutus. Vastikään Oulussa vieraillut britti purjehdusbloggaaja Derek Roberts myös ihmetteli sitä blogissaan. Pisoaari ilman sen kummempia näköesteitä on aivan laiturin vieressä ja vilkkaan kävelytien varressa. Perinteinen puistoon pissiminenkin tapahtuu yleensä häveliäämmin.

20140707_141531

Miehistö kävi uimassa ja rakentamassa hienon hiekkalinnan Kiikelin uimarannelle.

20140707_155149

Koska chef Lotinan herkkuihin ei ollut tänään mahdollisuutta, päädyimme iloisten aterioiden äärelle.

20140707_170503(0)

Jälkiruuaksi oli jäätelöä torin jäätelöbaarista. Istuttuamme hetken päivänvarjon suojassa pöydän ääressä, tuli viereen muina miehinä hääräilemään herra työhaalareissa. Mitään sanomatta hän avasi noin metrin päässä olevan likakaivon ja veti sinne loka-autosta letkun. Järjetön lemu. Oli siinä kaverilla pelisilmä kohdallaan. Olisiko vaikka voinut etukäteen neuvoa siirtymään jonnekin muualle?

Kristiinan saavuttua ajelimme kotisatamaan siivoilemaan alusta ja palasimme muutamaksi päiväksi maalle.

Autiota hiekkarantaa ja jäätelökesä

Hollantilaisen S/Y De Blauwe Vinvisin kippari Gerke kyseli vielä sunnuntaina kohdevinkkejä matkalle rannikkoa alaspäin. Erityisesti häntä askarrutti Raahen ja Kalajoen väli, jonka hän oli huomannut kartassa melko autioksi. Hän kertoi haluavansa tehdä lyhyitä päivämatkoja ja siksi satama pitäisi löytyä parinkymmenen meripeninkulman välein. Maakallasta tietenkin hänelle paljon kerroin, mutta enpä juuri muita kohteita osannut suositella.

20140706_155526

Lähdimme vasta iltapäivällä liikkeelle. Nostimme jo satamassa genaakkeripussin keulakannelle, mutta aika vähän sille tai muillekaan purjeille oli kevyen tuulen vuoksi käyttöä.

20140706_175136

Ajoimme koneella Santapankille, autiolle hiekkarannalle. Sieltä suuntasimme laivaväylää pitkin Maijan väylään kautta oikaisten Ouluun. Löyhän mutkassa alkoi tuntua tuultakin sen verran, että nostimme genaakkerin. Sillä pääsimme liki Kolmikulmaan saakka, vauhti tosin ei ollut kovin huikea. Mutta eipä meilläkään ollut kiire minnekään.

20140706_180617

Kotiin emme malttaneet lähteä, vaan ajoimme Meritullin vierassatamaan Oulun keskustaan. Siitä Kristiinalla olisi lyhyt matka aamulla töihin. Iltapalaksi oli tarjolla jäätelöä.

20140706_213141

Sinivalas ja lentokone satamassa

20140705_094805

Lauantain viettoon sisältyivät oikeastaan kaikki jutut, joita saaripäivään kuuluukin, ja vähän enemmänkin.

20140705_140426

Aamiaista tarkeni syödä ensimmäistä kertaa sitloorassa. Sen jälkeen olivat ohjelmassa laivatyöt: siivousta, kannen pesua ja purjeiden kuivausta.

20140705_130025(0)

Hieno sää oli saanut veneilijöitä liikkeelle ja satamaan tuli veneitä pitkin päivää. Edellisiltana saapuneen saksalaisvene S/Y Lotten vierailun kunniaksi toiseen satamakentän uuteen lipputankoon oli nostettu Saksan lippu. Tankoja pitäisi ilmeisesti pystyttää useampi, sillä ulkomaisia vieraita tuli lisää. Hollantilainen S/Y De Blauwe Vinvis oli todella hieno, vanhaan hollantilaiseen kalastajavenetyyliin rakennettu kaunotar. Nimi on muuten suomeksi sinivalas, jota veneen muoto itseasiassa jollain tavalla muistuttaakin.

20140705_180149

Purjehdusbloggaaja Derek Roberts töijasi brittilipun alla seilaavan S/Y Celtic Warriorin laiturin päähän.

20140705_162514

Yllättävin vieras satama-altaassa oli todennäköisesti kuitenkin lentokone.

20140705_203611

Majaisäntä lämmitti seuramme saunan iltapäivällä. Kävin seurakaverini Jarin kanssa kutsumassa hollantilaiset ja britit seuran majalle. Varasimme kummallekin miehistölle oman saunavuoron. He kommentoivat saunakokemustaan illalla termein ”fabulous” ja ”one of the best”. De Blauwe Vinvisin kippari lahjoitti kiitokseksi viirin, jonka vein majaisännälle kiinnitettäväksi majan seinälle arvoiselleen paikalle. Saksalaisetkin toki kutsuimme majalle, mutta he olivat ehtineet sopia saunovansa toisella majalla. Röytässä ollaan todella vieraanvaraisia.

20140705_175945

Pikkugastimme halusivat käydä heittämässä talviturkit.

20140705_231359_LLS

Illalla riemuliiterissä oli karaoketanssit, joissa viihtyivät myös pienemmät veneilijät.

Edit: Derek kertoo blogissaan edellämainituista saunakokemuksista ja vierailustaan Iin Röyttään.