Viikonlopun lähestyessä merelle lähtöä suunniteltiin jälleen kovasti. Kaikkien perheenjäsenten menot piti taas sovittaa jotenkin yhteen.

Starttasimme Oton ja Idan kanssa iltapäivällä Oulusta. Tällä kertaa mukaan ei lähtenyt pelkästään mummun leivonnaisia vaan myös mummu itse. Lapset olivat riemuissaan.

Saimme purjehtia koko matkan. Iso oli ylhäällä Oritkarista Martinniemen edustalle asti, genoaa rullattiin aina tilanteen mukaan. Sadetutkat vain eivät tuntuneet tänään tietävän mitään. Päivän mittaan tutkat lupasivat sateen kohta loppuvan, mutta lykkäsivät ennustetta koko ajan. Ei tihkusade reissua pilannut, mutta hyvin olisi pärjätty ilmankin.

Ehdimme olla Martinniemessä muutaman tunnin. Tarkoitus oli alun perin käydä luontopolulla tai kyläilemässä, mutta sateen vuoksi jäimme veneelle.

Mummu lähti Martinniemestä kotia kohti maata pitkin. Kristiina ja Emil tulivat illansuussa. Ajelimme Röyttään koneella ja kuivattelimme matkalla rullagenoaa. Matka oli niin lyhyt, että emme viitsineet isoa nostaa. Sen kuivaaminen jäi satamassa tehtäväksi. Otto seurasi matkan ajan sisällä tiukasti Ranska-Saksa futismatsia.

Iin Röyttään saavuttuamme viereemme töijasi pian saksalainen purkkari, S/Y Lotte. Eivät kai olleet jalkapallon ystäviä, kun olivat lähteneet merelle merkittävän pelin aikana. Mutta purjehduksen ystäviä olivat varmasti olleet pitkään, sen verran kokemus heijastui iäkkäästä pariskunnasta. Yksi saaren saunoista tarjottiin hyvin nopeasti heidän käyttöön. Vaikuttivat ilahtuneilta.

Otto sai luvan katsoa Brasilia-Kolumbia-matsia punkassa täppäriltä. Melko pitkään pieni jalkapallon ystävä jaksoi, ennen kuin uni vei voiton.

Sudenväylä eli Kraaselin kaivanto on matala väylä Oulun edustalla. Se erottaa Kellon Kraaselin ja Rapakarin sekä yhdistää Patelan meren ja Kellon meren. Alueen veneilijät suosivat Sudenväylää, sillä sen kautta Oulu-Haukipudas -reitti on lyhempi ja suojaisampi kuin Löyhän kautta. Oulusta Kiviniemeen tulisi Löyhän kautta huomattava mutka.

Sudenväylän on tarkka ajettava purjeveneelle. Sen kartan mukainen nimellissyvyys on 1,8 metriä ja virtaukset liikuttelevat hiekkamassoja. Keskellä väylääkin saattaa 1,6 metrin syväyksellä suhahtaa hiekkaan. Kapeikossa ei ole nopeusrajoituksia tai kieltoa aallokon aiheuttamisesta. Tilanne on todella ikävä oltaessa purjeveneellä matalassa vedessä kun moottorivene aiheuttaa kookkaan aallokon. Aallon pohjassa köli saattaa osua pohjaan ja tehdä pahaa jälkeä veneen rungolle. Onneksi Sudenväylän matalimmassa kohdassa on hiekkapohja.

Viime sunnuntaina meidän kohdallemme osui kaksi törttöilevää moottorivenettä (kuva yllä ei liity tilanteeseen). Ensimmäisessä oli ihan liputtava vene, toinen mallia liputon muskelipaatti. Kumpikin ajoi läheltä aiheuttaen korkean peräaallon ja todella pelottavan tilanteen. Suunnatonta ajattelemattomuutta ja tyhmyyttä.

Sudenväylä mataloituu koko ajan. Tälle kesälle olen kuullut jo useammasta pohjakosketuksesta alle 1,8 metrin syväyksisistä veneistä. On vain ajankysymys, milloin sattuu vahinko. Väylä pitäisi ryhtyä kiireesti ruoppaamaan. Lisäksi kapeikkoon ja erityisesti sen länsipuolen suulle kannattaisi laittaa nopeusrajoitus ja kielto aallokonaiheuttamisesta.

Lähdimme sunnuntaina Oulua kohti jo ennen kymmentä. Tuulta oli niin niukalti, että edessä oli koneajoa.

Kaunis päivä oli houkutellut merelle paljon kulkijoita, myös niitä jotka eivät siellä usein käy. Eivätkä osaa mitään sääntöjä tai tapoja. Valitettavasti.

Otolla oli kiire kaverinsa syntymäpäiville. Suuntasimme Oulun keskustassa sijaitsevaan vierassatamaan, josta Oton kummitäti haki juhlintaan valmistautuneen gastin. Me muut nautiskelimme kesäpäivästä jäätelön kera ja leikkipuistoilemalla. Torin patiot (oulunkielinen nimitys terasseille) olivat täynnä ihmisiä. Yhdellä patiolla palkattu esiintyjä lauloi ”Lumi teki enkelin eteiseen”.

Vuosien takainen veneilytuttu Juhani oli jälleen saapunut Törestä Ouluun ja odotteli vierassatamassa miehistön täydennystä. Viime kesänä näimme Gårdsvikenissä. Kerroin Juhanille, että aiomme tulla käymään siellä myös tänä kesänä, jos säät ja aikataulut vain suovat.

Alkuillasta suuntasimme kotisatamaan Hietasaareen siivoilemaan venettä. Juuri satamaan ajaessa ohi porhalsi moottorivene nostaen melkoisen peräaallon, nopeusrajoituksesta välittämättä. Veneet keikkuivat laiturissa, purjeveneiden mastot kävivät todella lähellä toisiaan. Meinasi tulla vakuutusyhtiöille kalliiksi.

Kristiinan pääsi perjantaina aamulla Martinniemessä asuvan tuttavapariskunnan kyydillä Ouluun töihin. Me muut söimme lähinnä pullaa aamupalaksi.

Sataman viereisessä rantametsässä kiertelee Kurtinhaudan luonto- ja kulttuuripolku, jota pitkin pääsee myös sukumme kesäpaikkaan Tupalaan. Tallustelimme sinne ruuanlaittoon. Miehistöllämme on siellä melkoinen leluvarasto, joten touhua riitti koko iltapäiväksi. Naapurin Timppa tarjosi autoa kauppareissua varten, joten kurvasimme huoltsikalta varakanisterit täyteen dieseliä.

Liisa-Lotta oli käynyt hiljaiseksi jo edellisenä iltana ja Ida epäili paristojen tyhjentyneen. Pattereita ei löytynyt huoltoasemalta, vaan niitä piti etsiä kirkonkylältä. Löytyivät kolmannesta kaupasta. Valitettavasti pattereiden vaihto ei tuonut ääntä takaisin ja suru oli valtava.

Paluumatkalla tajusin mokanneeni pahemman kerran. Olisi pitänyt lähteä liikkeelle vähän aikaisemmin, niin olisimme ehtineet käydä leipomon myymälässä. Nyt se oli jo mennyt kiinni. Sieltä saa nimittäin tuoreita leipiä ja leivonnaisia varsin edullisesti. Dämed.

Kristiina tuli illansuussa alukselle ystävämme Titan kyydillä ja lähdimme saman tien liikkeelle. Tuulta ei riittänyt purjehtimiseen, mutta ei matkaakaan Iin Röyttään ollut kuin reilun viiden meripeninkulman verran.

Kauniiseen säähän nähden Röytässä oli melko vähän veneitä. Olisikohan Hailuodossa järjestettävä Bättre Folk -festivaali vetänyt venekansaa. Illan päälle kävin seurakavereiden Joukon ja Vellun kanssa M/S Jolina II:ssa maistelemassa Jarin rommeja.

Torstaina lähdimme Mamarosalla merelle ystäväni Hannun ja pikkugastien Emilin ja Idan kanssa. Otto ei lähtenyt mukaan, sillä hänellä oli illalla jalkapallopeli. Ja Kristiina oli töissä.

Hilkka-mummu toimitti satamaan kaksi isoa laatikollista karjalanpiirakoita ja pullaa. Lapset olivat esittäneet mummulle toiveita osittain kipparin tietämättä. Paljon muuta ruokaa ei nuorempi väki sitten tarvinnutkaan.

Määränpäänä oli Martinniemi. Tuuli oli matkalla pääsääntöisesti pohjoisesta, mutta voimakkuus vaihteli kovasti. Oulun edustalla seelasimme isolla ja genoalla 7-8 sekuntimetrin tuulessa. Sudenväylässä rullasimme keulapurjetta vähän sisään, toisaalta näkyvyyden parantamiseksi ja toisaalta varauduimme kapeikon yllättäviin puuskiin. Iso genoa nimittäin peittää näkyvyyden melko tehokkaasti.

Kiviniemen edustalla vaihdoimme keulapurjeeksi ST-jibin. Navakoituvassa 9-10 sekuntimetrin tuulessa se piti aluksen miellyttävämmässä asennossa. Virpiniemestä eteenpäin luovittaessa itseskuuttaava osoittautui entistä paremmaksi valinnaksi.

Martinniemeä lähestyessä tuuli heikkeni 2-4 sekuntimetriin. Vaihdoimme ison genoan takaisin. Tummien pilvien kuljettamat puuskat olivat edelleen noin 10 m/s. Ajoimme satama-aukosta sisään ja laskimme altaan suojassa purjeet. Ida veteli sikeitä peräpunkassa ja Emil sitloorassa.

Martinniemen satamaan tulo oli jälleen hiukan jännittävää. Väylän sattui melomaan tuttavapariskunta. Altaan syvyydestä ei ole oikein tietoa ja vieraspaikkoja satamassa ei käytännössä ole. Kiinnitimme lastauslaituriin neuvoteltuamme ensin asiasta paikallisten kalastajien kanssa.

Hannu läksi, Kristiina ja Otto tulivat alukselle illansuussa. Pieni pelimies oli tyytyväinen illan matsiin, oli saanut vihreän kortinkin.