Mamarosa oli jokusen päivän Båtskärsnäsissä Norrkust Marinassa ihan ilman meitä. Hurautimme maata pitkin muutamaksi päiväksi Ouluun töihin. Tänään palasimme veneelle. Tälle reissulle odotukset ovat olleet jo kotipuolessa melko maltillisia, sillä Kristiina on ollut jo muutaman päivän kuumeessa. Pitkien pohdintojen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että samahan se on missä sairastaa, kunhan vain ottaa tarpeeksi rauhallisesti.

Tanskalaisen pariskunnan purjevenettä nostettiin maasturin vetämälle trailerille. Kannoimme autosta veneeseen puhdasta vaatetta ja tuoretta ruokaa. Täytimme vielä makeavesitankin.

Köydet irti. Tuuli oli S 3 m/s, joten koneella ajeluksi meni. Matka oli onneksi lyhyt. Melkein heti liikkeelle lähdettyämme Emil vetäytyi punkkaansa. Nuori herra oli nukkunut jo automatkan, joten kaikki ei selvästikään ollut hyvin. Ei tosiaankaan, sillä mies hohkasi kuin kekäle.

Kiinnityimme Seskaröön niinsanottuun kylän laituriin. Ystävällinen ruotsalaisherra siirsi moottorivenettään, kun näki meidän lähestyvän. Torniojokilaaksosta kotoisin oleva mies puhui meänkieltä, joten tulimme hyvin ymmärretyiksi. Minuun kun ei tuo ruotsi koulussa tarttunut, vaikka sittemmin olen toisinaan yllättänyt itsenikin ja saanut asioita ruotsiksi hoidettua.

Otto ja Ida halusivat käydä tiedustelemassa lähimaaston. Scootit alle. Kävin heidän kanssa pyörähtämässä kylänraitilla.

Laituriin kiinnittyi vielä illalla yksi ruotsalainen purjevene. Perhe oli ostanut sen viikko sitten Luleåsta ja lähteneet samantien lomapurjehdukselle. Sen jälkeen veneessä oli ilmennyt jos jonkilaista vikaa. Perheen isä kehui vuolaasti Norrkust Marinasta saamaansa apua. Vene nimittäin oli tullut perässämme Båtskärsnäsistä.

Kristiina laittoi herkullisen aikuisten illallisen. Ateriana oli sienirisotto Jamie Oliverin reseptiä mukaillen. Oli muuten sen verran mainiota, että todennäköisesti tulee tehtyä toistekin ja sopii tarjota vieraillekin. Emil jaksoi nousta katsomaan iltaviihdykkeeksi elokuvaa Oton ja Idan kanssa. Nestettäkin saatiin pieneen mieheen hiukan tankattua. Siitä ei sitten mennytkään enää kauan, kun alkoi pikkumerkkarilla laatta lentää.

Lauantaina aamupäivällä sanoimme Gårdsvikenille hyvästit tällä erää. Päivä oli jälleen todella kuuma. Tuuli puhalsi SSE 2 – 4 m/s aikalailla vastaan, joten matka taittui moottorin voimalla. Chef Lotina hääräili sisällä ja lapsetkin söivät merilounaan kulussa.

Tämän päivän määränpäänä oli Båtskärsnäs eli suomalaisittain Paaskeri. Satamaa ei voi oikein millään määritelmällä pitää viihtyisänä. Tänne saavuimmekin aivan muista syistä, nimittäin lähinnä tieyhteyden vuoksi.

Huoltorakennuksesta löytyy muuten niin sanottu mynttisuihku. Sellainen, josta saa lämmintä vettä viiden kruunun kolikolla jonkin aikaa. Kylmää tulee ilmaiseksi. Meillä on kaksi viiden kruunun kolikkoa.

Kristiinan kanssa söimme lämpimän aterian vasta satamassa. Sen jälkeen kävimme koko orkesteri kävelyllä satamantakaisella lahdella ja kylällä.

Lahdella kellui melkoinen saunalautta. Saunoja taisi olla jopa kaksin kappalein ja monenlaista terassia siihen oli myös viritelty.

Kylä on varsin kaunis, mutta kovin hiljainen.  Talojen eteen ja kadunkulmiin on asetettu kylttejä, jotka kertovat rakennusten ja kyläläisten historiasta. Kauppa on lopettanut jo useampi vuosi sitten. Suljettu näyttää olevan myös ranskalaispariskunnan ylläpitämä kahvila-majatalo. Antiikkiliike näytti vielä olevan toiminnassa.

Otto sanoi useamman kerran, että scootin renkaat uppoavat tiehen. En ottanut aluksi todesta. Päivä oli erittäin kuuma ja pikitie oli todellakin pehmennyt. Sotkimme jokainen kengät niin pahasti, ettei niistä taida olla enää venekäyttöön. Kenelle voi valittaa?

Tänään oli aivan järjettömän kuuma päivä purjehtia. Lähdimme Likskäristä aamupäivällä pohjoiseen päin. Tuuli oli S  2 – 4 m/s. Ison ja genaakkerin avulla saimme mutkittelevalla väylällä vauhdin jopa 6.5 solmuun. Välillä skuutattiin gennu spinnuksi, välillä mentiin ihan normisti. Viimeksi olen ollut tällaisessa kuumuudessa varmaankin jossain Välimeren lomakohteessa.

Meno oli sen verran leppoisaa, että päätin tehdä matkan aikana jotain merimiestöitä. Kiillotushommat eivät nyt innostaneet, joten rihmailin köysien päitä. Pysyvätpähän paremmin siistinä kuin poltetut päät.

Chef Lotina nousi happamana pentteristä jossain matkan varrella ja ilmoitti, että aluksesta on loppunut maito. Sen sijaan meiltä löytyy piimää, jota kukaan miehistöstä ei juo. Bunkrauksessa on Luulajassa tapahtunut pieni moka.

Noin parinkymmenen mailin purjehduksen jälkeen päädyimme tuttuun paikkaan, Töre Båtklubin hienoon paikkaan Gårdsvikeniin. Varsinkin takavuosina täällä tuli käytyä enemmänkin, sillä vastaanotto on aina todella ystävällistä. Tälläkin kertaa yksi seuran aktiiveista, Juhani oli laiturilla ottamassa vastaan. Näin häntä jokunen viikko sitten Oulussa. Kyseli kovasti, milloin tulemme käymään täällä.

Myöhästyin saunasta, sillä vuorot olivat yllättävän aikaisin. Sen verran olin ujo, etten tohtinut lähteä ruotsalaisten sekasaunaan vaan käytin perätasolta ”Shampoo päähän ja sekaan”-metodia.

Viereen kiinnittyneen perinneveneen kannelle oli katettu tunnelmallisesti illallinen. Idylli kuitenkin rikkoutui ainakin läheisissä suomalaisveneissä, kun pöydän ääressä avattiin hapansilakkapurkki. Miten se haju voi olla niin järkyttävä. Kristiina sattui olemaan tuolloin yksin veneessä ja oli kiirehtinyt tarkistamaan, josko vessassa on joku venttiili pettänyt, ennen kuin oli tajunnut kyse olevan ruotsalaisten suuresta herkusta. Eikö joku ihmisoikeus- tai luonnonsuojelujärjestö voisi puuttua asiaan?

Laiturilla oli illan mittaan hilpeä meno. Juhanin näin virittämässä Prips-hanaa ja pitihän sitä tietenkin käydä testaamassa. Siinä istuskellessa Juhani innostui kertomaan muutamasta paikallisesta nuoresta hurjapäästä, jotka vailla mitään purjehduskokemusta päättivät purjehtia pienellä Albin Vegalla pallon ympäri. Ja vielä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tekivät sen. Reissusta kertoo nettisaitti www.runtjorden.com ja kirja Alla sa vi skulle dö. En ole vielä ehtinyt tarinaan sen enempää perehtyä, mutta kuulosti melko vaiherikkaalta reissulta.

Erään suomiveneen kippari neuvoi illanpäälle pari meille käymätöntä kohdetta. Katsotaan, mihin sitä huomenna suunnataan. Vai jäädäänkä vielä tänne.

Kristiina aikoo nukkua ensi yön sitloorassa. Kärähtäneen ihon vuoksi hän ei kuulemma pysty olemaan veneessä sisällä.

Päätimme edelleen jäädä Likskäriin, sillä lapset viihtyvät täällä niin hyvin. Päätökseen vaikutti myös laituriparlamentilta saatu tieto, että kaikissa lähisatamissa on aivan täyttä. Niin on muuten täälläkin. Välillä saapuvat veneet joutuvat kääntymään samantien pois.

Päivällä satamassa laiturissa kävi muutaman tunnin vierailulla Mamarosan sisaralus S/Y Aurora. Tällaisia veneitä on Perämerellä tiettävästi vain nämä kaksi kappaletta. Olen nähnyt Auroran muutaman kerran aiemminkin. Se on ollut omistajillaan jo pitkään ja he arvostavat erityisesti sen tukevuutta ja luotettavuutta.

Mamarosa on Aphrodite 33 ja valmistettu legendaarisella Orustin saarella, jossa veneenrakennuksen perinteet ulottuvat jonnekin 1100-luvulle. Joitakin vuosia Mamarosan valmistumisen jälkeen Najad osti Aphroditen veistämön ja nimi Aphrodite jäi pois käytöstä. Najadit ja Aphroditet olivat jo ennen yhdistymistä hyvin samankaltaisia ja sen jälkeen Aphroditen suunnitteluratkaisuja omaksuttiin näkyvästi Najadiin.

Päivä vierähti hiekkarannalla. Sen jälkeen käytiin jäätelöllä klubirakennuksella. Silloin kun henkilökunta ei ole paikalla, homma pelaa itsepalveluna. Otat jäätelön ja maksat kassaan. Ilmeisen rehellisiä ihmisiä täällä.

Illansuussa kävimme Oton kanssa tutkimus- ja valokuvausmatkalla hiekkadyyneillä. Oton mielestä paikka oli kuin autiomaa. Paitsi että autiomassa ei ole jalkapallokenttiä, jollaisen Otto löysi dyynien välistä.

Kaikki tämän päivän valokuvat ovat Oton ottamia.

Huomenna täällä alkaa paikallinen regatta ja meidänkin on luovutettava laituripaikka tapahtuman käyttöön. Matka jatkunee pohjoista kohti.

Tänään herättiin jälleen mantereella ja nautittiin oikeasta suihkusta. Sen kunniaksi myös rouva Mamarosa sai suihkun ihan johtovedellä. Otto ja Emil osallistuivat kansipalvelukseen tosi innokkaasti.

Kannenpesun ajaksi Kristiina ja Ida livahtivat kaupunnille. Arvasin ettei chef Lotina malta pysyä pois ruokakaupoista. Ei hän tosin niin hirveän suurta lastia sieltä roudannut. Muutamia löytöjä, kuulemma.

Kaksi yötä mantereella oli jo tehnyt tehtävänsä. Maa alkoi haisemaan eli merimiehen mieli veti vahvasti merelle. Levoton olo kaikkosi, kun saimme köydet irti. Päämääränä oli Klubbviken, Likskär, Junkö tai Kluntarna. Tässä järjestyksessä.

Vähän matkaa pääsimme pelkällä genoalla. Vauhti oli 5 – 6 solmua. Sitten meni niin vastaiseksi, että jatkoimme koneella. Noin tunnin kuluttua olimme jo ripustamassa fendareita. Kurkkasimme aukolta Klubbvikeniin. Valitettavasti ne koko sataman muutamat Mamarosalle riittävän leveät karsinat olivat täynnä. Leuka rintaan ja keula lahden toista puolta kohti. Likskärissä laiturille alkoi kertyä huitojia ja meille neuvottiin paikka laiturin päästä.

Lapset olivat paikasta haltioissaan. Hiekkaa, paljon hiekkaa, hiekkarantaa. Ei mennyt kovin kauan, kun uikkarit olivat päällä.

Illanpäälle Likskärin ohi lipui Luleåssa tapaamamme Oulun Purjehdusseuran lipun alla purjehtiva S/Y Molly. Kiitoksia seurasta Ettansilla ja suotuisia tuulia kotimatkalle.