Lauantaina heräsimme hienoon säähän Oulunsalon Varjakassa. Siellä oli kohta alkamassa Varjakka Purjehdus, meidän purjehdusseuramme järjestämä kilpailu. Hetken aikaa harkitsimme osallistumista, mutta emme kuitenkaan lähteneet mukaan. Syy oli enimmäkseen aikataulullinen. Halusimme ehtiä Röyttään varhain, jotta ehtisimme viettää aikaa hiukan sielläkin. Kisaan osallistuminen olisi tarkoittanut, että olisimme päässeet Röyttään ehkä vasta klo 19 – 20 aikoihin. Lisäksi on tosiasia, että S/Y Mamarosa ei ole kilpavene. Kaikella on hintansa, hyvällä merikelpoisuudellakin. Vankasti rakennettuna se on painava. Takila on tehty lähinnä pitkän matkan avomeriolosuhteisiin, ei hienosäätämiseen lyhyellä radalla. Mutta ehkäpä joskus käymme jonkun kisan ajamassa.

Lähdimme kilpailijoiden alta pois miettimään reittiä. Tuuli oli lähtiessä NW-NNW 4 m/s. Näytti siltä, että sekä sisä- että ulkoreitti tarkoittaisi aivan samanlaista luovimista. Valitsimme ulkoreitin ja moottorilla ajon, toistaiseksi.

Ida ohjaili laivaväylää pitkin. Menimme löyhän mutkan kautta Maijan väylään. Maijanleton takaa kiersimme Kajavien ulkopuolelle ja Isomatalan sisäpuolelta pohjoiseen vieville väylille.

Moottorilla ajaminen alkoi jo tympäistä. Nostimme ison. Tuuli oli voimistunut hiukan ollen NW 5 – 6 m/s ja lisäksi repivän puuskainen. Kun oli vielä luovimista tiedossa, niin nostimme ST-jibin vaivattomien käännösten toivossa. Jo yhden luovin jälkeen totesimme, että tuulta ei kuitenkaan ollut jibille tarpeeksi. Vaihdoimme isoon genoaan. Johan lähti vene mukavasti vauhtiin ja ajoimme purjeilla Röytän sataman suulle asti.

Otto ja Ida halusivat käydä pelastusliiviuinnilla.

Emil lähti minun ja seurakaverimme Jarin kanssa seuran pursimajalle saunomaan.

S/Y Hanhi oli paluumatkalla Perämeren kierrokselta. He olivat käyneet monissa samoissa satamissa kuin mekin aiemmin kesällä. Illanpäälle oli mukava vertailla kokemuksia.

Illalla chef Lotina paistoi ison kasan mainiota pihvilihaa. Jari tuli onneksi auttamaan niiden syömisessä.

Emil on pelimies. Yleensä tietokone- ja konsolipelien parissa aikaansa viettävä miehenalku on nyt innostunut myös korttipeleistä. Erityisesti hän tykkää pelata Espanjalaista paskahousua. Hänelle pelin nimeksi on tosin kerrottu pussihousu.

Kun sunnuntain aamiaistarpeet oli kerätty pöydästä, Emil sai haastettua Veeran pelaamaan.

Kävimme Röytässä kävelyllä ja syöttämässä lampaita. Simolle ja Hemmolle maistui hyvin pihlaja.

Kotia kohti lähdettyämme sadekuuro lähestyi kovaa vauhtia ja tuli päälle jo Satakarin kupeessa. Heti sateen mentyä nostimme purjeet. Tuulta oli suunnaltaan aika vaihtelevasti W-N 4 – 5 m/s. Leppoisaa avotuulta siis.

Virpiniemen eteläreimarilla kohtasimme todella kummallisen tilanteen.

Perässämme tuli purjevene täysin moottorin voimalla. Meidän nopeus oli noin neljä solmua, moottorilla kulkevan arviolta viisi solmua. Olin valinnut ajolinjan siten, että sivuuttaisimme reimarin noin kolmen metrin etäisyydeltä. Melko läheltä siis, mutta siten uskaltaisin tällä kelillä tuulen alapuolelta ajaa.

Me ajoimme siis purjeilla. Perässä tullut vene saavutti vähitellen ja melko lähelle reimaria päästyämme huomasin sen pyrkivän meidän vasemmalle puolelle. Vene tuli todella lähelle. Huusin heille, että ”älkää tulko noin lähelle”. Vene ei reagoinut pyyntööni mitenkään. Veneiden kyljet olivat alle metrin päässä toisistaan. Ilmeisesti vene yritti ajaa meidän ja reimarin välistä, jossa ei todellakaan ollut tilaa. Saman tien kuului kolinaa, kun he törmäsivät reimariin. Vene jatkoi matkaa edes hidastamatta.

Yritin loppumatkan miettiä, mitä veneen kipparin päässä oikein liikkui. Ilmeisesti hän yritti ajaa välistä johon ei voinut mitenkään mahtua. Mutta vaikka tilaa olisi ollut tuplaten enemmän, ei tuollainen manööveri silloinkaan olisi ollut turvallinen. Miksi vene ei voinut ohittaa meitä toiselta puolelta? Siellä olisi ollut tilaa. Nämähän ovat aivan perusasioita: ei toista alusta kuulu mennä liian lähelle, moottorilla liikkuva väistää purjeilla liikkuvaa. Mitä päässä oikein liikkui?

Tuuli heikkeni Sudenväylän jälkeen. Rajahaudan edustalla vaihdoimme keulapurjeeksi genaakkerin. Sillä saimme ajella aina Oritkariin asti.

Tälle reissulle sattui ukkosta, epäkohtelias kilpailulautakunta ja pelottavasti käyttäytyvä purjevene. Tosi mukavaa meillä kuitenkin oli. Mainion saunan lisäksi saimme myös hyvää ruokaa. Kiitos seurasta, Mika ja Veera.

Perheemme futaaja Otto osallistui viikonloppuna turnaukseen. Niinpä emme lähteneet merelle koko perheen voimin. Päätimme Emilin kanssa pyytää purjehtivasta tuttavaperheestä seuraa Röytän reissulle. Veera ja hänen isänsä Mika lähtivät mukaamme.

Lähdimme liikkeelle lauantaina aamupäivällä. Aamulla tuuli oli ollut heikko ja paljon enempää ei ollut luvattukaan. Tällä kertaa ennustukset eivät pitäneet paikkaansa – onneksi.

Nostimme purjeet Vihreäsaaren edustalla. Tuuli oli N 4 – 5 m/s, kun luovimme Sudenväylää kohti. Veera ohjasi pitkän matkaa. Emil pelasi kannen alla Minecraftia.

Kellonmerellä oli meneillään Kello Open 2014 -purjehduskilpailu. Lähestyessä huomasimme, että kilpailurata on laitettu väylälle. Kysyimme kohteliaasti kilpailulautakunnan aluksesta, miksi näin on menetelty. Vähemmän kohtelias vastaus aluksesta kuului, että ”eihän sitä nyt voi tuonne hyppyrimäellekään laittaa” vastaajan viittoessa samalla Virpiniemeä kohti. Tosi nokkelaa. Not.

Kellonmerellä olisi varmasti tilaa sijoittaa kevytvenerata siten, ettei se ole väylällä. Ja jos tarvitaan niin pitkä rata, että ei mahdu, niin voi radalle toki etsiä paikan muualtakin. Järkevällä sijoittelulla rata saataisiin turvalliseen paikkaan ja vältyttäisiin kilpailijoita häiritsevältä liikenteeltä.

Me tietenkin kiersimme radan ja annoimme kilpailijoille rauhan.

Mika keitti Virpiniemen kohdalla potut. Niiden kanssa tarjolla oli silliä ja lihapullia.

Tummia pilviröykkiöitä alkoi pyöriä etelätaivaalla. Jatkoimme luovien Kriisin ja Satakarin länsipuolelta Röyttään. Kiinnitimme veneen ja selvitimme kannen. Landareita emme kuitenkaan ihan ehtineet ottaa, ennen kuin ukkonen ehti päälle.

Vettä satoi lopulta koko illan. Kävimme Oulun Purjehdusseuran pursimajalla saunassa ja pelasimme korttia. Illalliseksi laitoimme paellaa. Hauskan päivän jälkeen urvahdimme tyytyväisenä mahat täynnä.

Elojuhlien jälkeisenä sunnuntaina veneitä alkoi lähteä Röytästä jo aikaisin aamulla.

Oulu-laiva lähti kohti kotisatamaa. S/Y Heila taisi myös suunnata kotivesille eli Perämeren pohjoisimmille perukoille.

Me emme millään malttaneet lähteä pois Röytästä. Oli 24. reissupäivä eli veneessä oli melko hyvin jo totuttu asumaan. Tänään oli edessä paluu mantereelle. Pikkugastitkin miettivät, että miten taas tottuu nukkumaan sängyssä, joka ei keinu. Otto aikoi virittää kotona sängyksi riippumaton. Lähtöä viivyttelimme pitämällä lättykestit.

Lähdimme liikkeelle vasta klo 16 aikoihin. Tuuli oli S 0 – 1 m/s melkein koko matkan. Nallikarin kohdalla alkoi hiukan tuulla. Kotimatka meni siis koneajona.

Matkalla kellui vastaan pullo. Ei sisältänyt postia. Poimimme roskan kyytiin.

Mieli oli haikea. Olimme yli kolmen viikon aikana käyneet 13 mukavassa satamassa ja viettäneet aikaa ystävien kanssa. Mietimme jopa sellaista vaihtoehtoa, että ajaisimme veneen Meritullin vierassatamaan Oulun keskustaan. Kristiina pääsisi siitä aamulla töihin. Olemme niin joskus tehneetkin. Päädyimme kuitenkin omaan kotisatamaan Hietasaaren veneilykeskukseen.

Hienoltakin matkalta täytyy palata, jotta voi lähteä uudelle.

Perjantaina aamupäivällä veneen vieressä oli iso ahvenparvi. Otto innostui kokeilemaan ja sai kalakavereiksi muutaman aikuisenkin.

Perjantaina oli odotettavissa, että laiturit täyttyisivät nopeasti lauantaisille elojuhlille saapuvista. S/Y Juliana ja M/S Jolina II kiinnittivät ensimmäisten joukossa aivan viereemme. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa.

Laiturit täyttyivät muutamassa tunnissa.

Illalla laitoimme sitlooraan kuomun, sillä luvassa oli sadetta. Öinen ukkonen ei sattunut kohdalle, mutta pilvien takana takovat salamat olivat pimeässä hieno näky.

Lauantai oli juhlapäivä.

S/Y Mamarosassa päivä alkoi lipunnostolla, johon sisältyi myös suuren paraatin eli juhlaliputuksen nostaminen.

Perinnealus M/S Oulu saapui Elojuhlille.

Laituripaikkaa kookkaalle alukselle ei ollut tarjolla, joten laiva jäi ankkuriin sataman edustalle.

Iltapäivään mennessä laiturit olivat täyttyneet niin, että veneitä täytyi laittaa jo toiseen riviin.

Kävimme Lastaajassa lohikeitolla. Keitto oli hyvää ja lohessa ei ollut säästelty. Tyytyväisiä kommentteja kuului joka suunnasta.

Kyläilimme iltapäivällä M/S Jolinassa johon kokoontui väkeä lähiveneistä. Perehdyimme porukalla Merivoimien laivapalvelusohjesääntöön vuodelta 1935. Juhlapäivään valmistautuessa monet miehistön vaatetukseen ja puhtauteen liittyvät määräykset olivat aivan asiaankuuluvia. Alusvaatteiden vaihto kerran viikossa tuntui hiukan pitkältä.

Juhlasaunassa kävimme oman seuramme Oulun Purjehdusseuran pursimajalla. Onhan se yksi Perämeren parhaista saunoista.

Vaikka värikkäät valot kuuluvat enemmänkin vasta Venetsialaisten viettämiseen, oli muutamassa veneessä juhlavalaistus. Valot näyttivät hienolta pimenevässä illassa.

Pikkugastitkin halusivat käydä Riemuliiterissä levytansseissa. Lasten mentyä nukkumaan istahdimme vielä nuotiopaikalle seurustelemaan kanssaveneilijöiden kanssa.

Juhlat olivat oikein onnistuneet. Veneitä satamassa oli pitkästi toistasataa. Parasta antia juhlassa ainakin minulle olivat ihmiset. Tapasin vanhoja tuttuja, joita en ole nähnyt vuosikymmeneen. Pääsin istahtamaan niiden kanssa, joita näen kerran tai pari purjehduskaudessa. Ja vietin aikaa ystävien kanssa, jotka ovat Röytässä liki aina kun sinne rantaudumme.

Tapasin juhlilla myös muita blogaajia, joihin oli hauska tutustua tutustua ihan livenäkin. Kiitokset seurasta S/Y Suwenan väki ja Virtauslanka.