Sain torstaina aamupäivällä kyydin Haaparantaan ja ajoin sieltä automme Kemiin. Sepolle kiitokset kyydistä. Ari oli käynyt hakemassa auton Båtskärsnäsistä ja pitänyt siitä hyvää huolta. Ari oli itse töissä, mutta vaimonsa olisi mielellään keittänyt minulle kahvit. Arkana miehenä kieltäydyin kohteliaasti. Enhän minä kaksistaan uskalla vieraan naisen luo kahville jäädä.

Kahden aikoihin lähdimme S/Y Saran kanssa liikkeelle suuntana Iin Röyttä sisäväylää pitkin. Sää oli mitä mainioin purjehdukseen, puolipilvistä, tuuli SSW-SWW 3-5 m/s. Kemistä ulos pääsemiseen menee tovi, mutta sen jälkeen ajelimme pitkään isolla ja genaakkerilla. Tiuraselta vaihdoimme genaakkerin genoaksi. Tuuli oli silloin 6-7 m/s luokkaa ja sivuvastainen. Emme jaksaneet ryhtyä kikkailemaan vaan halusimme päästä helpolla.

Vatungin kohdalla vauhti alkoi hiipumaan alle viiden solmun. Sää oli edelleen erinomainen, mutta olimme lähteneet vasta iltapäivällä liikkeelle ja edettävänä oli noin 40 meripeninkulmaa. Ja onhan meillä kolme pientä gastia, joita ei pidä rasittaa liian pitkillä päivämatkoilla. Loppumatka meni siis konepurjehduksena.

Suosikkipaikkaamme Iin Röyttään tulo tuntui jotenkin vieläkin mukavammalta kuin tavallisesti, melkein kuin kotiin tulisi. Onhan tuolla Perämeren kierroksella tosiaan vierähtänyt jo yli kolme viikkoa.

Chef Lotinan hääräily pentterissä keskeytyi illalla ilmoitukseen kaasun loppumisesta. Viimeinen Primus-järjestelmän pullo on tyhjä. Veneestä löytyy kotimaisen järjestelmän pullo, jonka käyttöön on ollut tarkoitus tässä vaiheessa siirtyä.  Vaihdoin liittimet ja kuinkas ollakaan, liitin ei mahdu pulloon. Todennäköisesti siinä on jokin valmistusvika tjsp. Kyse ei ole kuin millin osista, mutta kun. Pitää perehtyä aamulla asiaan tarkemmin. Toisikohan joku perjantaina Röyttään tuleva tuttu uuden liittimen mukanaan? Vai pärjäisimmeköhän loppureissun ilman?

Miehistö muuten nukkui matkalla sellaisia 3 – 5 tunnin torkkuja. Ei ollut helppo saada heitä yöunille.

Keskiviikoksi oli vielä tiedossa satamapäivä. Olimme sopineet odottavamme S/Y Saraa Kemissä. Luvassa oli sadetta ja mahdollisesti myös ukkosta. Niinpä laitoimme sitlooraan kuomun paikalleen, ensimmäistä kertaa tälle kesälle. Kuomulla saa mukavasti lisää oleskelutilaa sadepäiväksi.

Sadetta ei onneksi tullut koko päivää. Chef Lotina pääsi täyttämään ruokavarastoja. Minä  käytin lapsia Meripuiston leikkipaikalla.

S/Y Sara saapui jo alkuillasta. Vene ei ehtinyt olla kauan kiinni, kun kippari Mika entisenä kemiläisenä oli järjestänyt pursiseuralta illaksi saunan. Löylyt olivat hyvät ja tulivat oikeaan saumaan.

Illallista nautimme porukalla Mamarosan sitloorassa. Titta paistoi kanaa ja juureksia, chef Lotina toi pöytään grillijuustoa, tsatsikia ja tapaksia. Ilta vierähti loistavassa seurassa pikkutunneille.

Maanantaiaamu ei valjennut arkeen. Mamarosassa nimittäin juhlittiin heti aamusta. Lapset huomasivat virtuaalilemmikkinsä Poun viettävän 35-vuotissynttäreitä. Juhlan kunniaksi he ostivat Poulle uuden vaatekerran, virtuaalirahalla onneksi.

Otto kiirehti möljälle scoottailemaan, kun kuuli meidän suunnittelevan merellä lähtöä.

Vilkkaan mielikuvituksen kanssa leikeistä veneessä näyttää kehittyvän vaikka mitä. Ohjauspylväs on ilmeisesti ollut aamulla intiaanileikin toteemipaalu tai jotakin vastaavaa.

Laiturista irrottiin vasta puolenpäivän aikoihin.  Heti kohta sataman lähellä vastaan tuli kemiläinen varttitonnari. Yritin väistää väylän oikeaan laitaan, mutta vene tuli koko ajan kohti. Vislasin voimakkaasti. Joku hahmo siellä veneessä näytti heiluvan, mutta vene jatkoi kohti tuloa. Vene ei väistänyt, vaikka olin jo todella pitkällä väylän oikeassa laidassa. Ihan kohdatessa väistin vielä lisää, jotta ei tulisi päälle. Flanellipaitainen mies huusi samantien veneestä: ”Pääseekö siellä maihin? Onko siellä kauppa?”. ”Pääsee ja on”, vastasin niukasti, vaikka olisi ollut vähän muutakin sanottavaa.

Pilvisyys oli 2/8 ja tuuli SSE-SSW 5-8 m/s. Lähdimme kiertämään lännen kautta Seskaröä edetäksemme itään. Veneemme ei mahdu Seskarön sillan sillan alta, joten kiertäminen lisää matkaa noin 10 meripeninkulmaa. Varsinaista päämäärää emme olleet lähtiessä vielä päättäneet. Ajattelimme katsoa matkan varralle, mihin fiilis vie, Nikkalaan, Selkä-Sarveen vai Kemiin.

Maininki oli Seskarön eteläpuolella melkoinen ja sivutuulessa rullatessa kannen alla kikkailevalla miehistöllämme meinasi tulla huono olo. Hieman laiskoina ajoimme tänään moottori-genoa-yhdistelmällä. Ja pelkällä moottorilla vastaisemmat osuudet.

Rajanpinnassa ajelimme hienojen mökkipaikkojen ohi. Jokisuussa huomiota herättivät myös todella laajat lohipyydykset. Jokeen asti pääsevät lohet ovat takuulla navigointitaidoiltaan erinomaisia.

Saavuimme Kemin Uleninrantaan kahdeksan jälkeen. Lapset olivat edelleen Ruotsin ajassa. Ja loma-ajassa. Ja nukkuneet osan matkasta. Virtaa käytiin purkamassa rannan leikkipaikalla.

Sattumalta huomasimme, että satamassa on toinenkin vieraileva bloggaava venekunta. Heidän fiilikset paikasta tosin vaikuttivat varsin erilaisilta kuin meidän. Uleninranta on nimittäin aina ollut yksi suosikkikohteistamme. Ja onhan se valittu joskus jopa vuoden vierassatamaksi.

Chef Lotinan pentteri tarjoili iltapalaksi tapaksia.

Sunnuntaita vietettiin Mamarosassa lasten elokuvien ja loikoilun merkeissä. Seskarön kylän laiturista ei liikahdettu mihinkään. Tai itseasiassa liikahdettiin hiukan, maamöljästä kelluvaan, tehden tilaa yhdelle hinaajalle.

Otto ja Ida halusivat käydä koulun pihalla leikkimässä ja pelaamassa fudista. Emil vietti aikaa täppärin pelien parissa.

Aikuisten illalliseksi Chef Lotinan pentteri tarjoili unkarilaista Pörköltiä perinteisellä, makean tulisella paprikajauheella maustettuna. Oikein hyvää. Kiitos Jetskulle Unkarin tuliaisista.

Lauantaina olimme aktiivisia. Aamupalan jälkeen lähdimme kauppareissulle. Otto ja Emil scoottailivat ja Ida kantoi Liisa-Lottaa.

Seskarön kauppa on pienehkö, mutta sen tuotesortimentti on melkoinen. Hyvän elintarvikevalikoiman lisäksi hyllyiltä löytyy paljon muutakin.

Kaupalta koukkasimme mutkan koululle, jonka pihalta oli miehistöllemme mieluisia kiikkuja ja kiipeilytelineitä. Otto oli varannut mukaan jalkapallon ja pelasimme tiukan fudismatsin.

Kylttien mukaan yhdessä talossa olisi pitänyt olla myytävänä tuoretta kalaa, mutta ketään ei ollut paikalla.

Iltapäivällä ajoimme veneen Sortinlahteen muutaman meripeninkulman päähän. Jyrkkärantaisella hietikolla saimme ajettua keulan niin lähelle rantaviivaa, että veneestä pääsi melkein kuivin jaloin maihin. Kulku keulasta vain on tosi hankalaa, sillä keulatikkaamme on tarkoitettu matalalta laiturilta nousemista varten, ei vedestä. FenderStep, jollaista Suwenakin käyttää, voisi olla yksi ratkaisu. Sekin kuitenkin tavallaan kiivetessä pakenee alta, jos sen laittaa keulaan roikkumaan. Kyljellä se toimii varmasti hyvin.

Lapset viihtyivät rantavedessä. Paikkahan on todella kaunis. Ikävä kyllä, lahdella pärräsi koko ajan vesiskootteri hiihtäjä perässään. Sitä ei jaksa kuunnella ihan älyttömän pitkään.

Lähdimme seitsemän aikaan takaisin kohti Seskarön kylän laituria. Juuri Sortinlahden kapeasta aukosta ulos päästyämme iski todella sakea sumu. Näkyvyys oli ehkä parikymmentä metriä. Onneksi matka oli lyhyt ja reitti helppo. Laituri ei todella näkynyt ennen kuin olimme ihan lähellä. Poissaollessamme paikalle oli tullut puolikymmentä ruotsalaisvenettä, joiden väki oli virittänyt grillit laiturille.

Kesken laituriparlamenttimme sumusta ilmaantui pienehkö HT-vene, josta kaksi miestä huutelivat jotakin englanniksi. Puhetapa kuulosti kovin suomalaiselta. Miehiä nauratti, kun pyysimme heitä puhumaan mieluimmin suomea. He olivat tulossa Sandskäristä eli noin viidentoista meripeninkulman päästä. Koko matkan he olivat tulleet sakeassa sumussa, käytännössä puhelimeen ladatun iSailorin avulla. Nyt he etsiskelivät lähtösatamaansa, jossa heillä oli auto ja traileri. Melko pitkälle olivat päässeet, sillä heidän etsimä satama oli viereisellä lahdella. Herrat olivat muuten kertomansa mukaan oululaisia.