Meänkielinen ilta

Sortinlahdessa käynnin aikana oli Seskarön laiturille viritetty oikea nuotiopiiri. Useampi ruotsalainen venekunta oli saapunut paikalle ja laiturille oli väsätty ihka oikea nuotio grillien seuraksi. Vastaanotto oli ystävällinen ja meidät toivotettiin moneen kertaan tervetulleeksi mukaan grillibileisiin.

20130804_011439_LLSKeskenään kanssaveneilijät keskustelivat ruotsiksi, mutta meidän saavuttua paikalle vaihtui kieli kohteliaasti meänkieleen. Itselleni meänkieli on hyvinkin tuttua, ja kylläpä oli mukava sitä pitkästä aikaa praatata. Ruotsissa Torniojokijokilaakson meänkieli on tunnustettu vähemmistökieli ja sitä saa käyttää viranomaisten ja tuomioistuinten kanssa asioimiseen. Meänkielisillä on  myös oikeus saada opetusta ja hoitoa omalla kielellään. Wikipedian mukaan meänkieltä käyttää tai ymmärtää 25 000 – 35 000 Norrbottenin läänin asukasta.

Illalla harmittelimme ääneen huonoja kulkuyhteyksiä maitse Båtskärnäsiin  – automme jäi sinne ja sen noutaminen olisi huomattavasti helpompaa paikasta johon pääsisi edes joten kuten julkisilla.  Ystävälliset veneilijät tarjoutuivat avuksi ja ”biilimme on nyt tsöörattu”  Haaparantalaisen veneilijän pihaan. Jälleen yksi upea esimerkki veneilijöiden yhteisölisyydestä. Lämmin kiitos Arille ja Per-Erikille!

2 vastausta artikkeliin ”Meänkielinen ilta

  1. Päivitysilmoitus: Torkkuja ja kaasua | S/Y Mamarosa

Vastaa