Heräsimme sunnuntaina Iin Röytässä piiitkiltä yöunilta virkeinä. Chef Lotinan pentteri tarjoili aamiaiseksi luomukaurapuuroa. Miehistön aamurituaaleihin kuuluivat lisäksi myös Pikku Kakkonen ja Pokémon.
Vettä satoi. Säätieteilijät olivat eilen ja toissapäivänä luvanneet tälle päivälle ankaraa vesisadetta. Me olimme kovasti pohtineet suhtautumistamme siihen. Ei se vesisateessa purjehtiminen nimittäin niin hauskaa ole. Purjeet saimme eilen kuiviksi, eikä niitä tehnyt mieli kastella enää.
Aamupalan jälkeen vesisade lakkasi. Sadetutkien ja muidenkin ennusteiden mukaan olisi mahdollista, että matkalla Ouluun ei sataisi, ainakaan koko matkaa. Yhtä hyvin olisi mahdollista, että ainakin osan matkaa sataisi. Päätimme jättää sitlooran kuomun paikalleen. Olihan se sitä paitsi aivan märkä, eikä sitä siksikään kannattaisi laittaa pakettiin. Kuomun alta on hyvä ajella moottorilla. Purjeiden operointi sieltä on vähän vaikeaa. Eikä niitä purjeita sieltä sitä paitsi oikein näekään.
Matkalla alkoi harmittaa, että emme olleet ottaneet sitlooran kuomua ja purjepeitettä pois, emmekä muutenkaan valmistautuneet purjehtimaan. Vettä ei nimittäin satanut kuin vasta Vihreäsaaren kupeessa. Tuuli oli alkumatkasta tosi sopiva SE 4 – 5 m/s, joskin luovimista olisi tullut jonkin verran.
Pidimme koko matkan lämmityslaitetta täysillä, jotta sisätiloista saadaan varmasti kaikki kosteus pois. Sisällä oli todella lämmin. Sisällä alusvaatteisillaan touhuilevat pikkugastit kävivät välillä ulkona jäähdyttelemässä.
Kävimme varaamassa Mamarosalle uuden nostoajan. Nyt näyttää todella vahvasti, että purjehdukset on tältä kesältä purjehdittu. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.
