Perjantaille oli luvattu kovaa tuulta ja siksi olimme suunnitelleet sen satamapäiväksi. Tuulta ei kuitenkaan tullut.
Aamu alkoi Iin Röytässä saksalaisella voimannäytöllä. Vieressämme yöpyneen Saksan lipulla varustetun Bavarian lähtö laiturista ei oikein onnistunut. Vene ei tuntunut kääntyvän millään ja tuuli painoi sitä kohti rantakivikkoa. Kippari laittoi koneeseen melkoisesti kierroksia ja touhui alkoi vaikuttaa jo vähän pelottavalta. Vene kääntyi viime hetkellä ja pääsi ehyenä matkaan.
Vietimme päivää yhdessä S/Y Saran miehistön kanssa. Mika kuuluu Oulun Merenkävijöihin ja päädyimme lämmittämään OM:n saunan. Pikkugastit saivat kiuasmakkaraa.
Kristiina, Titta ja Ida kävivät sienestämässä ja chef Lotina loihti löydöksistä aivan erinomaisen risoton.
Kauniiksi perjantai-illaksi Röytässä oli kovin hiljaista. Veneitä tuli verrattain vähän. Laituriparlamentissa oltiin vähän sitä mieltä, että tieto lauantaina järjestettävistä talkoista on levinnyt niin hyvin, että niitä tiedetään vältellä.