Sunnuntaina purjehdimme Iin Röytästä Ouluun. Aurinkoista ja tuuli SW 6-8 m/s. Mamarosa kulki mukavasti. Vankkatekoinen rouva kun tarvii tuulta. Kevyessä kelissä se ei purjeilla liiku, ainakaan jos ei purjeissa ole huikeasti pinta-alaa. Se on tämän rouvan merikelpoisuuden hinta. Mamarosa on tehty avomeripurjehdusta, tuulta ja aaltoja silmällä pitäen.

Virpiniemen nokalla vastaan tuli kaksi kookasta moottorivenettä. Etummainen hidasti kohteliaasti lähestyessä. Perälippu kertoi sen kuuluvan samaan purjehdusseuraan meidän kanssa. Sen perässä tullut sen sijaan ei näyttänyt osaavan mitään sääntöjä tai tapoja vaan ajoi todella kovalla vauhdilla hidastaneen veneen ja meidän välistä. Aivan liian läheltä kumpaakin. Se ei kuulunut meidän kanssa samaan seuraan vaan erääseen toiseen oululaiseen veneilyseuraan.

Miten tällaisiin veneilijöihin saisi järkeä? Toiset veneet kierretään etäältä. Lähelle ei mennä, mikäli siihen ei ole nimenomaista syytä, esimerkiksi kapea väylä. Näin vältetään turhia riskejä eikä häiritä toisia veneililöitä. Jos läheltä on pakko ajaa, silloin lasketaan nopeus niin alhaiseksi, ettei aiheuteta aaltoja ja säilytetään reagointivara siltä varalta, että toinen vene tekee äkkinäisen ohjausliikkeen.

Kovalla vauhdilla toisten läheltä ajaleva veneilijä saa nopeasti ymmärtämättömän puupään maineen. Sillä tavoin osoitetaan muillekin, ettei ymmärretä veneilystä mitään. Sellaisista tolloista aina muistetaan mainita laituriparlamentissa. Kannattaa siis kiinnittää huomiota käyttäytymiseensä merellä, etteivät lopu kaverit rannalla kesken.

Virpiniemen nokan jälkeen tuuli heikkeni ollen vain noin 3 m/s. Nostimme genaakkerin mutta tuuli vääntyi platlenssiksi eikä genaakkeri tietenkään enää toiminut. Jalustimme sen puomilla ikäänkuin spinnuksi ja saimme veneen taas hyvään kulkuun.

Juuri ennen Sudenväylää tuuli kääntyi kyljelle ja nousi taas liki kahdeksaan sekuntimetriin. Mamarosaan tuli todella vauhtia. Emme pitäneet järkevänä mennä kapeikkoon genaakkerin kanssa. Se kun pitäisi kuitenkin laskea viimeistään heti väylään jälkeen.

Patelan merellä tuuli taas SW 7-8 m/s. Nousimme isolla ja genoalla lähelle Hermannia. Kaunis päivä oli vetänyt saaren täyteen päiväretkeilijöitä. Hermannista saimmekin löysätä hieman purjeita ja laskea Oritkaria kohti.

Tosi hyvä purjehduspäivä.

Yksinpurjehdus on rankka laji. Yksinhuoltajapurjehdus on myös rankka laji. Siinä kaiken merenkulkuun liittyvän lisäksi täytyy huolehtia myös lapsikatraasta. Yksin.

Ajelin eilen lasten kanssa Mamarosan Oulusta Martinniemeen Kristiinan ollessa töissä. Yksinhuoltajapurjehdusta siitä ei tullut, sillä tuulta ei riittänyt purjehtimiseen. Mutta yh-veneilyä kolmen lapsen kanssa kuitenkin ja tekemistä riitti siinäkin.

Liikkeellä oli paljon veneilijöitä. Ja yksi hylje kävi tervehtimässä meitä.

Emme ole käyneet Marmarosalla Martinniemessä aiemmin, suunnitteilla kuitenkin on ollut. Käynnin pääasiallisena tarkoituksena oli poimia Kristiina illansuussa kyytiin. Samalla kävimme noutamassa sataman lähellä sijaitsevasta sukumme kesäpaikasta, Tupalasta, yhden Mamarosan purjeen. Pidämme siellä purjeita, patjoja ja muuta Mamarosan tavaraa talvisäilytyksessä. ST-Jib oli jäänyt vielä tuomatta veneeseen. Tärkeä poikkeaminen tehtiin myös Tupalan naapuriin Aunen kasvimaalle, josta haettiin onkimatoja. Lisäksi vierailtiin tutulla makeisedustajalla, jonka luota pikkugastit lähtivät mieluisat viemiset mukanaan.

Martinniemen laiturin vierus osoittautui odottaamani syvemmäksi. Vettä oli jopa kolmisen metriä. Satama ei ole mikään kovin viihtyisä, paremminkin epäsiisti. Vieressä on kuitenkin uimaranta laavuineen ja nuotiopaikkoineen sekä kulttuuri- ja luontopolku. Kaksi ruokakauppaa on kävelymatkan päässä. Ja baari myös. Moneenkin tilanteeseen siis varsin sopiva paikka poiketa.

Kristiinan saavuttua ajettiin yöksi Iin Röyttään.

Sunnuntain vastaisena yönä ukkosti. Niin teki myös aamulla. Sen jälkeen säätila vaihtui tyvenen kautta rivakaksi länsituuleksi. Johtavat kotimaiset säänennustajat olivat povanneet SW-W 3-6 m/s. Tuuli oli kuitenkin W 6-9 m/s.

Aamua vietetimme hitaasti käynnistyen ja alusta merenkulkuun valmistellen. Röytästä lähdimme sisäväylää pitkin Oulua kohti vasta iltapäivällä. Emil ilmoitti jo alkumatkasta, että hän tulee sitlooraan päiväunille. Otto ja Ida painuivat torkkumaan keulapiikkiin.

Kriisin kupeessa avasimme genoan vajaaksi. Se näytti vievän meitä niin rivakasti eteenpäin, että kone sammutettiin samantien. Vasta lähempänä Kropsua huomasin, että genoa oli ollut liian tiukalla. Kun purje oli esillä vain osittain ja virtauslangat eivät olleen siksi näkyvillä, niin olin säätänyt purjeen väärin. Löysemmällä purjeella vauhti olisi ollut merkittävästi parempi.

Virpiniemen mutkassa S/Y Viluttitanssija ajoi ohitsemme. Virpiniemen nokan kohdalla nostimme ison ja avasimme genoan kokonaan. Kellon merta ajelimme virsikirjalla.

Seurakaverin kanssa purjehdimme kutakuinkin samaa tahtia koko matkan. Patelan edustalla pienensimme genoaa hiukan, kun kallistus alkoi olla melko suuri. Lapsetkin heräilivät yli kahden tunnin päikkäreiltä. Uni tuntuu maistuvan purjeilla liikkuvassa veneessä tosi hyvin.

Lauantaita vietettiin Iin Röytässä hienossa säässä. Helleraja taisi mennä rikki. Pikkugastien aamu alkoi onkimalla. Saaliina oli viisi alamittaista ahventa.

Ohjelmaa tarjosivat myös Röytässä ja lähivesillä harjoituksia pitäneet meripelastajat. Lapset seurasivat apuveneen laskua ja muita toimia tarkasti.

Alkuillasta saunoimme Oulun Purjehdusseuran majalla. Löylyt vain olivat tällä kertaa sen verran ärhäkät, että lapset eivät oikein saunassa viihtyneet.

Otto ja Ida kävivät vielä saunan jälkeen tervehtimässä saareen lampaita. Luotsilan edustalle vanhan palokalustovajan viereen on aidattu seitsämälle lampaalle työpaikka. Aluskasvillisuus pysyy hyvin kurissa lampaiden hoitamana.

Lasten mentyä nukkumaan aikuisten illallisen kruunasi harvinaisen hieno sateenkaari. En muista aiemmin nähneeni yhtäaikaa kokonaista kaarta ja kaksoiskaarta ja vieläpä todella kirkkaana.

Oulun Meripelastajien kalustoa katsastettiin Kiikelissä, kun hain Kristiinan veneellä töistä tänään. Ajanpuutteen vuoksi olen joutunut itse jättämään meripelastusseuran toimintaan osallistumisen vuosia sitten.  Kävin kuitenkin pyörähtämässä p/v Toppilassa, kun näin tuttuja kasvoja siellä. Muutaman viikon päähän suunniteltu Lumijoen Varjakassa käynti sai samalla rohkaisua. Kyseisen sataman tunteva Eki vakuutti, että vettä on 1,6 metriä ja pohja on höttöistä mutaa. Eli että veden ollessa vähäkin koholla satamaan uskaltaisi Mamarosalla mennä.

Kristiinan saavuttua suuntasimme Iin Röyttää kohti. Alkumatkan oli vähän harmaa sää, mutta ihan mukava purjehdustuuli W 5-6 m/s. Seelasimme isolla ja genoalla. Pääsimme myös Sudenväylän tosi tiukalla luovilla yhdellä halssilla. Kropsun tienoilla alkoi tuuli heiketä ja vaihdoimme genoan genaakkeriin. Sillä ratkaisulla päästiin vielä vähän matkaa, ennen kuin purjeet lysähtivät kokonaan. Otolle jonkin aikaa kestänyt muutaman solmun matkavauhti oli tosi mieleinen, kun hän pystyi vetouistelemaan.

Röytässä oli yllättävä vastaanotto. Laiturilla oli köysiä ottamassa vastaan kokenut purjehtijaherrasmies, jonka olen viimeksi tavannut Tankarissa ehkä puolisenkymmentä vuotta sitten vappuna. Olimme tuolloin siirtämässä  Oton kummisedän venettä Helsingistä tänne pohjoisemmaksi. Matkamme oli edennyt niin hyvää tahtia, että ehtisimme matkaan varatussa ajassa suunniteltua pohjoisemmaksi. Niinpä meillä loppuivat merikartat kesken. Tämä herrasmies lainasi meille kartat matkan jatkamista varten. Pääsimme niillä Raaheen. Tai olisimme päässeet ylemmäksikin, mutta jään reuna tuli vastaan. Olihan vasta vappu.

Iltapalaksi chef Lotina laittoi perinteisen suomalaisen keskikesän aterian. Pöytään nousivat juhannukselta koskemattomaksi jääneet sillit boostattuna suutarinlohella. Kylkeen tietenkin uudet perunat sipulivoisulan kera.