Tänä viikonloppuna emme lähteneet merelle, vaan kävimme maata pitkin Maakinen Martinniemi -piknikissä.
Upea tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa Haukiputaan Martinniemessä, tarkemmin Kurtinhaudan rantametsässä aivan Martinniemen kalasataman vieressä. Tarjolla oli aluksi lapsillekin sopivaa musiikkia, illan myötä ohjelmaa aikuisempaan makuun. Kurtinhaudan rantametsään on vastikään avattu luonto- ja kulttuuripolku, jolle tapahtumassa järjestettiin opastettu kierros. Rantametsässä oli esillä myös kuvataidetta. Martinniemen kyläyhdistys myi savumaivoja ja lättyjä. Ihmiset olivat tuoneet mukanaan omia viini&patonki -tyyppisiä eväitä, joita he nauttivat rantahietikolla.
Olemme jo usean vuoden ajan harkinneet Maakiseen Martinniemeen menoa veneellä. Satama on suojaisa, mutta tarkkaa tietoa syvyydestä ei oikein ole saatavissa. Maalaituri on ahdas, eikä paikanpäältä saa tietoa, mihin veneen saa kiinnittää. Vieraspaikkoja ei ole.
Jos satamaa kehitettäisiin, saataisiin Martinniemestä loistava veneilijöiden retkikohde. Rantametsässä on laavu nuotiopaikkoineen, uimarantoineen ja luontopolkuineen. Kävelymatkan päässä on kaksi ruokakauppaa. Aktiviteettia ja palveluitakin siis on.
Yksi purjevene satamaan lauantaina kiinnittyi. He olivat tulleet nimenomaan Maakiseen Martinniemeen. Veneen syväys oli kuulemma 1,75 eikä pohjakosketuksia tullut. Mamarosan syväys on hiukan pienempi, joten ensi kesänä harkitaan veneellä menemistä jälleen uudelleen.
Päivitysilmoitus: Yksinhuoltajapurjehdusta ja hylje | S/Y Mamarosa