11.9.2015 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttä
Miehistöllämme oli lauantaiksi tiedossa koulupäivä. Niinpä koko porukka ei voinut lähteä viikonlopuksi merelle. Lähdin siis ihan keskenäni.
Tuuli oli W 1 – 2 m/s eikä siis riittänyt purjehtimiseen. Sen sijaan merellä tarkeni oikein hyvin sortseilla ja alkumatkasta jopa ilman paitaa. Melko harvinaista syyskuussa.
Vähäkin tuuli hiipui.
Moottoriveneilijöille keli oli varmasti mieleen.
Virpiniemessä näyttivät heiluvan mailat. Mainio sää myös golffaamiseen.
Aurinko laski kahdeksan aikoihin. Piti vetää pitkät housut jalkaan.
Seurakaverit Jari ja Jouko olivat laiturilla ottamassa vastaan. Landarit siis.
Jouko kutsui käymään M/Y Christinassa. Jari kokkasi seurueelle iltapalaksi vaistopastaa.