Outlet ja avulias setämies

Kemi on minulle monella tapaa rakas kaupunki eikä vähiten siksi että sukujuureni ovat täällä. Kemin satama on rakennettu todella viehättäväksi ja vuonna 2005 se valittiin vuoden vierasvenesatamaksi.

20130806_131310Myöhäisen aamupalan jälkeen lähdimme rantabulevardia pitkin kaupungille viihtymään ja shoppailemaan. Kuljimme Meripuiston kautta ja kesäteatterilla lapset intoutuivat kiipeämään lavalle. Saimme nauruhermoja kutkuttavan esityksen.

20130806_131932Otto kulki tuttuun tapaansa scootilla. Tarkoituksenamme oli hankkia jäätelöt ja tuoretta leipää. Lisäksi allekirjoittaneen kalahammasta kutitti pahasti. Kaikki tarpeet tuli tyydytettyä. Kävimme Hesellä jäätelöllä, löysimme ison paistopisteen sisältävän myymälän, josta mukaamme tarttui niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Ja minä sain kylmäsavulohta. Nam.

20130806_135732Minulla, kuten varmaan monella naisella, on ilmiömäinen kyky haistaa Outlet-myymälät ja sattumalta törmäsimme tänään myös sellaiseen. Mukana Ouluun kulkeutuu toppakamppeita, kumisaappaat ja jotain muuta pientä sälää. Tänään oli hieman kiirus joten saatan joutua vierailemaan liikkeessä huomenna uudelleen ajan kanssa.

Illalla saimme Mamarosaan mieluisia vieraita kun kummitätini saapui miehensä kanssa meitä Keminmaasta tervehtimään.  Herkuttelimme porukalla vohveleilla. Setämies käytti Kaitsua huoltoasemalla, sillä Seilarin rannasta on lakkautettu polttoainemyynti. Autollemmekin on löytynyt kuljettaja Haaparannasta Ouluun.  Kiitos Merja jo etukäteen!

Ennen iltapalaa kävimme vielä Meripuiston leikkialueella ja pikkugastit pääsivät purkamaan ylimääräistä energiaa.WP_002415 Itse pyörähdin pienellä iltakävelyllä ottamassa muutaman kuvan Kemin vanhasta tyttölyseosta ja kirkosta. Kirkon pihamaalla oli tuoreet, kauniit istutukset sankarivainajille.WP_002421

Illalliseksi nautimme tapaksia. Jälleen. Pestoperunoita, grillijuustoa, chorizoa, aiolia, kynsilaukkaa, oliiveja, tsatsikia, limemarinoituja katkarapuja, leipää… Kyllä ruokakaupat on ihania paikkoja!

Huomenna saamme satamaan seuraa. Ystävien venekunta oli vielä eilen Luulajassa, mutta tänään saimme heiltä soiton että olivat edenneet jo Båtskärnäsiin asti. Sovimme siis treffit huomiselle ja matka kohti kotia taitetaan kimpassa.

Vastaa