Mamarosan telakointi lykkääntyi yllättävän päähänpistomme, lomamatkan vuoksi. Samalla ehti hiukan Oulun säätila vaihtua ja heikentyneet kelit toivat touhuun omat haasteensa.

Purjeet oli kuivateltu huolellisesti syksyn viimeisellä reissulla. Sen jälkeisten ankarien sateiden jälkeen ne olivat kuitenkin jälleen aivan märät. Purin rikauksen ja roudasin purjeet olohuoneeseemme, jossa ne kuivateltiin talvivarastointia varten. Jonkun aikaa oli kotona melkoinen sekasorto.

Loistava telakkamestari Jarkko oli apunamme nostamassa Mamarosaa. Itse nostohan on melko nopea juttu, peseminen sen sijaan ei. Oksaalihapolla vesiraja lähti puhtaaksi, mutta olin unohtanut tänäkin syksynä suojalasit kotiin. Silmät olivat happoroiskeista illalla todella kipeät.

Kun emme saaneet heti venettä peiteltyä, ehti ensilumi sataa veneen kannelle. Ennen ensimmäisiä pakkasia tuli myös kiire saada pakkasnesteet moottoriin.

Lumen sulettua rakensin peitetelineen. Telakoimme jälleen veneen masto pystyssä, joten peitteiden asetteleminen oli vähän työlästä. Nyt kaikki ovat kuitenkin paikallaan ja tuuletuksestakin on huolehdittu.

Mamarosa oli telakka-alueen viimeisiä aluksia, jotka saivat peiton päälleen. Lähes kaikki muut näyttivät olleen valmiita jo aiemmin. Muutenkin satama oli käynyt autioksi ja harmaaksi.

Kun mukavat purjehdussäät Perämerellä loppuivat, päätimme hakea vielä miehistöllemme lämpöä ja valoa talven varalle. Buukkasimme muutaman päivän varoitusajalla äkkilähdöt Mallorcalle.

Purjehtimaan emme reissuun lähteneet, vaan nautiskelemaan lasten ehdoilla. Aurinkolomilla tapoihimme ovat kuitenkin kuuluneet satamakierrokset. Veneitä on aina mukava katsella.

Laitureita kierrellessä lapset innoistuivat nähdessään vuokraveneitä. Ehkäpä perheen yhteisen lomapurjehduksen Välimerellä voisi ottaa harkintaan. Sen verran pikkugasteillemme on merenkulkukokemusta jo kertynyt.

Vaikka kyseessä oli ehdottomasti lasten ehdoilla tehty reissu, niin tietenkin aikaa löytyi myös vaimoni ja minun yhteiselle harrastuksellemme ja suurelle nautinnollemme.

Kreikkalaisen keittiön ohella espanjalainen keittiö on Kristiinalle ja minulle jotenkin erityisen mieluinen.

Espanjalaisten – ynnä katalonialaisten ja baskien – tapa syödä tuntuu niin mukavalta. Pienet tapakset ja pintxot tarjoavat paljon erilaisia makuja yhdellä aterialla.

Pikkuinen herkkusuu Ida oli elementissään pienten tapaskuppien äärellä. Emil sai pitkästä aikaa churroja, jotka ovat hänen mukaan maailman suurinta herkkua. Otto rakastui uudelleen grillattuun kanaan.

Kauppahallista ja torilta löytyy aina upeita raaka-aineita, jos on fasiliteetit ja mielenkiintoa kokkailla lomalla itse.

Ja vaikka ei kokkailisikaan, on kaupan kalatiskillä mukana käydä fiilistelemässä herkuilla, joita ei Oulun kaupoista tahdo saada.

Kylläpä tuli nälkä.

Heräsimme sunnuntaina Iin Röytässä piiitkiltä yöunilta virkeinä. Chef Lotinan pentteri tarjoili aamiaiseksi luomukaurapuuroa. Miehistön aamurituaaleihin kuuluivat lisäksi myös Pikku Kakkonen ja Pokémon.

Vettä satoi. Säätieteilijät olivat eilen ja toissapäivänä luvanneet tälle päivälle ankaraa vesisadetta. Me olimme kovasti pohtineet suhtautumistamme siihen. Ei se vesisateessa purjehtiminen nimittäin niin hauskaa ole. Purjeet saimme eilen kuiviksi, eikä niitä tehnyt mieli kastella enää.

Aamupalan jälkeen vesisade lakkasi. Sadetutkien ja muidenkin ennusteiden mukaan olisi mahdollista, että matkalla Ouluun ei sataisi, ainakaan koko matkaa. Yhtä hyvin olisi mahdollista, että ainakin osan matkaa sataisi. Päätimme jättää sitlooran kuomun paikalleen. Olihan se sitä paitsi aivan märkä, eikä sitä siksikään kannattaisi laittaa pakettiin. Kuomun alta on hyvä ajella moottorilla. Purjeiden operointi sieltä on vähän vaikeaa. Eikä niitä purjeita sieltä sitä paitsi oikein näekään.

Matkalla alkoi harmittaa, että emme olleet ottaneet sitlooran kuomua ja purjepeitettä pois, emmekä muutenkaan valmistautuneet purjehtimaan. Vettä ei nimittäin satanut kuin vasta Vihreäsaaren kupeessa. Tuuli oli alkumatkasta tosi sopiva SE 4 – 5 m/s, joskin luovimista olisi tullut jonkin verran.

Pidimme koko matkan lämmityslaitetta täysillä, jotta sisätiloista saadaan varmasti kaikki kosteus pois. Sisällä oli todella lämmin. Sisällä alusvaatteisillaan touhuilevat pikkugastit kävivät välillä ulkona jäähdyttelemässä.

Kävimme varaamassa Mamarosalle uuden nostoajan. Nyt näyttää todella vahvasti, että purjehdukset on tältä kesältä purjehdittu. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

Lauantaiaamu oli Iin Röytässä todella harmaa. Jos viime viikonloppuna ei tuntunut vielä syksyltä, niin tänä lauantaina tuntui. Aurinkoa ei näkynyt, tuuli paiskoi tihkusadetta ja lämpötila oli 11 °C.

Otto ja Emil lähtivät jo aamupäivällä saareen. Idalla oli omat leikit veneessä. Purjeita olisi pitänyt kuivata, mutta ei siitä tullut mitään tihkusateessa.

Iltapäivällä lähdimme koko perhe purjehdusseuran majalle. Ida ja Otto kaivoivat piirustusvälineet esille, Emil halusi pelata Musta-Pekkaa.

Kävin Idan kanssa saunassa, jonka kehutaan olevan Perämeren paras.  Hyvä se onkin. Ida heitti löylyä niin, että meille kummallekin tuli kiire vilvoittelemaan.

Illansuussa keli oli kuivunut sen verran, että saimme kuivattua myös purjeet. Ensin nousi iso ylös, sitten rulla auki.

Päivä oli satamassa tosi hiljainen. Pari venettä tuli, pari meni. Enimmillään veneitä taisi olla altaassa viitisentoista.

Chef Lotina valmisti myös tänään lammasta. Tarjolla oli tuhti annos filettä portviinikastikkeen ja valkosipulikermaperunoiden kera. Ja tsatsikia. Voimakas ruoka sopi hyvin syksyiseen säähän. Ahmin jälleen itseni tajuttomaksi. Tunnin torkkujen jälkeen taju alkoi palautua sen verran, että jaksoin nousta vielä yömyssylle.

Olimme varanneet Mamarosalle nostoajan tämän viikon sunnuntaille. Viikon mittaan alkoi kuitenkin tuntua siltä, että emme taida olla vielä valmiita lopettamaan purjehduskautta.

Veneessä oli edelleen vielä paljon ns. varamuonaa ja kesän mittaan kertyneitä säilykkeitä. Kovin paljon ei siis tarvinnut tuoremuonaa bunkrata.

Olikohan Nuottasaaren tehdasalueelta taas karannut jotain myrkkyä, kun väylän varten oli vedetty puomeja ja vilkkupoijuja.

Oulu laajeni kuntaliitosten myötä viime vuodenvaihteessa ja uusia liitoksia on jälleen suunnitteluilla. Näyttää kuitenkin siltä, että Oulua yritetään laajentaa kaikilla käytössä olevilla tavoilla. Oritkarin nokka pitenee koko ajan.

Hilkka-mummu oli tuonut satamaan lapsille hiukan matkaevästä eli kulussa pidettiin lasten lättykestit.

Sää oli pilvinen, väillä oli hiukan tihkusadettakin. Tuuli oli NE-E 4 – 6 m/s. Mamarosa kulki tasaisessa maatuulessa tosi mukavasti.

Otto on tosi innostunut purjehdusvideoista, erityisesti extreme-meiningistä. Meidän purjehdus oli niin rauhallista, että pystyimme katselemaan videoita matkalla kannettavalta. Yksi Oton suosikeista on The Toughest Sailing Race in the World – Volvo Ocean Race 2011-12

Ehdimme perille Iin Röyttään ennen auringonlaskua. Elmeri kiiruhti laituria pitkin heti kyselemään Ottoa.

Laitoin sitlooran päälle kuomun, niin illalla tarkenee hyvin istua sitloorassa. Tapana on ollut myös irrottaa ruori ja kiinnittää se kannelle. Siten sitloorassa mahtuu paremmin liikkumaan laiturioloissa. Täytyy vain muistaa laittaa ruori takaisin paikalleen. Viime sunnuntaina en muistanut. Olimme jo irrottaneet peräköydet laiturista ja Kristiina alkoi vetää poijuköydestä keulaa poijua kohti. Tuli melko kiire hakea ja kiinnittää ruori. Onneksi keli oli siisti ja ympärillä oli tilaa.

Lasten mentyä nukkumaan Chef Lotinan pentteri tarjoili aikuisten iltapalaksi patonkia lampaan sisäfileen ja tsatsikin kera. Söin itseni tainnoksiin.