Kirjoittajan arkistot:Kaitsu

Rullaavat päivätorkut

Itseaiheutetun väsymyksen ja sadekuurojen vuoksi ei saareen tullut poikettua sunnuntaina. Todella ahkera talkooväki on alkukesän aikana saanut Röytässä kovasti aikaan. Katsastetaan sitten toisella kertaa. Pikkugastit kävivät syöttämässä lampaita ja koittivat narrata kaloja, mutta saalista ei noussut. Ida halusi keulakannelle fendarikeinun.

20140622_130715

Tuuli oli tosi heikko, joten kotimatka ajeltiin moottorilla. Kriisistä Kropsuun oli sen verran vanhaa merta, että avasimme genoan. Ei se paljon vauhtia tuonut, mutta vakautti mukavasti rullaamista sivuaallokossa. Muutama sadekuuro piti yllä juhannustunnelmaa.

20140622_164352

Kotimatkalla huomasimme suunnittelevamme jo seuraavaa reissua. Idalla ja Emilillä palautui mieleen, että uni maistuu parhaiten kulussa. Näin se lähtee taas tuttu rytmi käyntiin.

Mustavalkoisia prinsessakuvia

Miehistö antoi herätyksen Mamarosassa juhannusaamuna klo 7.00. Heräsimme siis kotisatamassa Hietasaaren veneilykeskuksessa Oulussa. Aamupalan jälkeen pojat jatkoivat Minecraftin parissa ja Ida suri kotiin unohtuneita värikyniä. Hienosti taiteillut prinsessakuvat jäivät nyt kovin mustavalkoisiksi.

Sain aamun aikana rikattua veneen loppuun. Isopurje ja genoa pääsivät paikoilleen, samoin kuin plotteri sekä muu vene-elektroniikka. Pelastuslautta oli vielä unohtunut autotalliin. Kristiina jatkoi järjestelyä kannen alla.

20140621_145900

Täsmälleen puoliltapäivin irtosivat köydet ja suuntana tietysti Iin Röyttä. Tuuli oli Vihreäsaaren kupeessa W 7-8 m/s. Päädyimme aluksi purehtimaan pelkällä genoalla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Sudenväylästä Kropsuun oli niin vastaista, että ajoimme koneella. Loppumatka taittui heikkenevässä tuulessa ja vähän auringonpaisteessakin isolla ja genoalla.

20140621_150006

Röyttään saapuminen tuntui kuin kotiin tulolta. Laiturista löytyi juuri Mamarosalle sopiva tila ja vastassa oli liuta ystäviä. Myös miehistöllämme näytti riittävän tekemistä. Kalavehkeet piti saada äkkiä esille ja saaresta löytyi kuulemma uusia lampaitakin.

20140621_204358

Landarein ja muine asiaankuuluvin muodollisuuksin iltaa istuttiin niin Mamarosan kuin naapuriveneiden sitloorassa. Myös yhdet 60-vuotisjuhlat illan aikana vietettiin. Olipas kiva nähdä ystäviä pitkän talven jälkeen.

Juhannustaikoja

Juhannusaaton aamu alkoi kotona ankaralla pakkaamisella. Niin sanottu pysyvä varustus täytyi viedä veneeseen. Lisäksi epävirallisena tavoitteena oli, että lauantaina lähdemme merelle. Vuorokauden reissua varten oli siis pakattava myös muona ynnä muu tarpeellinen.

20140620_135551

Iltapäivä paatilla kului puunaamisen ja järjestelyn merkeissä. Lisäksi noudin autolastillisen purjeita ja patjoja Martinniemestä suvun kesäpaikasta. Eilisen veneenlaskun jälkeen hain sieltä jo puolet säilytyksessä olleista tavaroista.

Hietasaaren linnustolla on ilmeisesti jotain Mamarosaa vastaan. Sen lisäksi, että harakka sotki kannen, pikkulinnut sotkivat sisätilat. Syysaskareitten yhteydessä löysin pilssistä linnun ja vähän joka pinnalta sen jätöksiä. Tänään peräpunkalta löytyi kuollut talitintti ja sen tekemä sotku. Tarvittiin melkoisia juhannustaikoja, että vene saatiin siistiksi.

Rankan päivän jälkeen pääsimme nautiskelemaan anopin kyökin ja apen juuri muuratun grillin herkuilla. Vatsat täynnä palasimme alukselle yöpuulle. On kätevä jatkaa aamulla uurastusta.

Rouva viimein siellä missä pitää

Mamarosan vesillelasku venyi tänä vuonna myöhään. Muun muassa päällystön sairastelu, opiskelut ja työmatkat ottivat omansa. Viimein juhannusaatonaattona alus pääsi elementtiinsä.

20140619_101951

Vesillelasku tapahtui kuukautta myöhemmin kuin viime purjehduskaudella. Ilman peittoakin Mamarosa ehti telakalla maata kaksi kuukautta. Ja se muuten näkyi kannella. Joku harakka oli ottanut mastonhuippumme tähystyspaikakseen. Kun huipulta oli talveksi otettu pois tuulimittarin anturi, vhf-antenni ja muut lintuja pelottavat vimppelit, niin mukava kai siellä oli huipulla istua ja ruikkia kannelle. Oli siinä siivoaminen.

20140619_112927

Vaikka kalenteriin katsoen missattiin kuukausi-puolitoista potentiaalista purjehduskautta, niin käytännössä ei kuitenkaan kovin paljon. Vain pari viikonloppua olivat kelien puolesta sellaisia, että merelle olisi tullut lähdettyä. Jos olisi oikein reipas, niin ehtisiköhän tuota juhannukseksi merelle?

Kurkistus peiton alle

20140418_134730

Hietasaaressa oli tänään hiljaista. Aamupäivällä satoi ja iltapäivälläkin sää oli vielä pilvinen ja kostea. Sää ei siis pahemmin houkutellut kevätkunnostajia venerantaan. Lopun pääsiäistä on luvassa aurinkoisempaa säätä. Veikkaanpa, että huomenna rannassa on jo vilskettä.

20140418_141945

Kovinkaan monelta veneeltä ei ole vielä riisuttu peitettä.  Vesillelaskut aloitetaan kahden viikon kuluttua, joten ensimmäisenä vesille mielivillä tulee pian kiire.

20140418_142513

Availin Mamarosan peitteitä hiukan keulasta ja perästä. Ilma pääsee kunnolla liikkumaan ja peite kuivumaan tämän päiväisen sateen jäljiltä. Jos se vaikka huomenna kerättäisi pois.

20140418_142841_LLS

Kaikki näytti olevan sisälläkin hyvin. Laitoin akut lautaukseen. Huomenna aherrus jatkuu.