Aihearkisto: Yleinen

Yksin mennään lujaa

5.6.2015 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttä

Purjehdus on meillä koko perheen harrastus. Silloin tällöin on toki mukava käydä merellä myös tuttavaperheiden kanssa tai poikaporukalla. Valitettavasti reissuihin perheellisten kavereiden kanssa on vaikea löytää yhteistä aikaa, varsinkaan lyhyellä varoitusajalla. Useimmiten meillä näyttää selviävän vasta viimetipassa, jos koko perhe ei pääse mukaan.

Yksin tehdyille reissuilleni on siis yleensä ollut syynä se, että tutut gastit eivät ole pystyneet lähtemään. Sen myötä yksinpurjehdus on kuitenkin alkanut kiinnostaa minua. Ja reissu toisensa jälkeen kiinnostus on vain kasvanut.

Nyt en siis tarkoita yksinpurjehdusta sellaisessa mittakaavassa kuin Hjalliksen osallistuminen BOC Challengeen, Ari Huuselan Atlantin ylitys tai Markus Vilmin maailmanympäripurjehdus.

Minunkin reissuissa on kuitenkin kysymys suorituksesta, jossa ollaan hyvin yksin – niin hyvässä kuin pahassa. Lyhyelläkin matkalla yksinpurjehtijan täytyy nimittäin miettiä huolellisesti, miten hoituvat esimerkiksi WC-käynnit, ruuanlaitto ja satamamanööverit. Toisaalta täysin yksin tehdyt ratkaisut ja niissä onnistuminen tuntuvat hienolta.

Tuuli oli perjantaina melko rivakka. Keskituuli oli matkan aikana W 11-12 m/s ja puuskat 14-15 m/s

20150605_175358

Oritkarin satamasta pöllysi taas jotakin ilmaan. Viime kerrasta viisastuneena yritin pysytellä sprayhoodin suojassa.

Isopurjeen kanssa värkkäämisen arvioin tarpeettomaksi ja kannella heilumisen kiikuttavassa aallokossa turhaksi riskiksi. Avasin genoan ja sain oikein hyvät vauhdit.

Sudenväylän ajoin moottorilla ja nostatin sen jälkeen kurssia vähän etelämmäksi, josta pääsin taas jatkamaan purjeilla.

20150605_195043

Välillä tekemistä riitti niin, ettei valokuvia joutanut ottamaan tai edes lokia katsomaan. Kropsun kupeessa pelkkä uusi genoa kuljetti Mamarosaa sivuvastaiseen jopa 8.4 solmun vauhtia. Purjehdimme peräkkäin S/Y Viluttitanssijan kanssa.

20150605_200036

Työtä rivakassa tuulessa riittää yhdelle aivan tarpeeksi, mutta on aivan sanoinkuvaamaton tunne hallita venettä täysin yksin ja saada se hyvään vauhtiin. Fiiliksen viimeistelee vielä samaa matkaa ajava verrokki, jonka tietää kulkevan hyvin. Aivan älyttömät kicksit!

20150605_215453

Töijaaminen yksin on hankalaa. Valmistelin veneen Röytän altaan ulkopuolella. Kuten arvelinkin, laiturilla oli tuttuja vastassa. Poimin Hannun kyytiin ja töijasimme yhdessä Mamarosan keulan poijuun ja perän laituriin. Mamarosaa ei ole helppo peruuttaa, mutta onnistuimme muutaman yrityksen jälkeen.

20150605_223830

Seurakavereiden jäljiltä oli pursimajan sauna lämmin. Saunan ja iltapan jälkeen uni maistui.

Pääministerin vesillä

31.5.2015, Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu

20150530_195859

Miehistömme oli koristellut aamupäivällä möljän kiviä.

Kävimme kävelyllä purjehdusseuran majalla. Emil ja Ida pelasivat muutaman pelin pussihousua.

20150531_111255

Riemuliiterissä oli menossa siivoustalkoot ensi viikonloppua varten. Tuolloin Röytän uusi kesäkeittiö vihitään virallisesti käyttöön. Riemuliiterissä järjestetään osa juhlallisuuksista, ilmeisesti ainakin lohikeittoa siellä tarjoillaan. Aamupäivällä Iin meripelastajat toivat aluksellaan ison lastin tuoleja

Usealla saarella toimivalla veneilyseuralla on perinteisesti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna myös talkoita. Vilskettä tulee varmasti olemaan.

Päivällä alkoi sataa. Tuulikin kääntyi vastaiseksi S 5 m/s. Moottorihommia.

20150531_141409

Paluumatkalla ajoimme tuoreen pääministerin Juha Sipilän kesämökin ohi. Siitähän me aina ajamme Röytän reissuilla. Joutaneeko isäntä tänä suvena mökkeilemään Laitakarissa? Lykkyä tykö uuteen tehtävään.

Ida ja Emil nukkuivat suuren osan matkasta. Kristiinaa alkoi myös ramasta moottorin tasainen ääni ja hänkin otti torkut. Minä sain ajella ihan keskenäni.

Vieraita ja savua

30.5.2015 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttä

Pojilla oli lauantaiaamuna koulun kevätjuhlat, joten viikonloppupurjehdus typistyi yhden yön reissuksi.

Otto on ollut niin paljon veneellä tällä viikolla, että hän halusi jäädä maihin. Hän soitti itse mummolaan ja tiedusteli yöpaikkaa.

20150530_154923

Päätimme kokeilla, riittääkö purjeeksi pelkkä genoa. Riittihän se. Ajelimme sen voimalla melkein perille. Martinniemen jälkeen tuuli loppui.

Kohta saapumisen jälkeen meitä tuli tervehtimään seurakaveri Matti leivonnaisten kanssa. Matti oli huomannut meidän vaihtavan lipun kiinnityksen jälkeen. Sen johdosta hän tuli ilmoittamaan, että nyt pidetään uuden lipun vihkiäiset.

Tilaisuus onnistui erinomaisesti, vaikka Matille täytyi kertoa lipunvaihdon todellinen syy. Meillä on nimittäin pienempi lippu kulkua varten ja kookkaampi pitemmän tangon kanssa satamakäyttöön.

Päivälliseksi paistoin päällystölle XXXL-koon pihvit. Pihveissä oli valmiina Tennesee-marinointi. Yleensä välttelen valmiiksi marinoituja tuotteita, mutta jostain syystä näppini tuohon pakettiin silti kaupassa tarttuivat. Puolitin paketissa neuvotun paistoajan ja annoin lihojen vetäytyä foliossa paiston jälkeen. Lopputulos oli erinomainen. Sopiva lisuke pihveille syntyi seuraavasti:

20150530_190505

Savuinen lisäke Tennesee-pihveille

5 isoa perunaa keitettynä ja pilkottuna
2 makeaa paprikaa pilkottuna
5 pientä salottisipulia pilkottuna
2 valkosipulinkynttä siivutettuna
ranskankermaa, Sweet Baby Ray´s Hickory & brown Sugar Barbecue Sause.

Kuumenna ainekset pannulla. Lisää joukkoon ranskankermaa, Hickory-kastiketta ja mausteet. Kuumenna vielä hetki ja tarjoile pihvin kyljessä. chiliä olisin mukaan laittanut jos sitä vain olisi ollut.

Illanpäälle meillä kävi kylässä myös S/Y Beaute´n väki. Nyt alkaa tuntua tosi kesäiseltä, kun saaressa on muitakin ja veneessä käy vieraita. Viime reissuilla ei muita ihmisiä juuri ole ollut.

 

Autiota ja aikainen lähtö

29.5.2015, Marjaniemi, Hailuoto – Veneilykeskus, Oulu (30 mpk)

Nousin perjantaina jo varhain perehtymään säätilaan. Tuuli oli heikentynyt eilisestä S 12 m/s tuulesta S 7 m/s:iin.

Keitin kahvit ja valmistelin aluksen merenkulkuun. Satama oli vielä autio. Tai niinhän se oli melkein ollut päiväsaikaankin.

Köydet irtosivat seiskan pintaan. Päätin kokeilla menoa pelkällä genoalla peräntakaisessa tuulessa. Sillä saimme vauhtia yli 5 solmua, mikä riitti mainiosti.

20150529_090204

Otto heräsi vasta kahdeksan jälkeen. Katoin hänelle meriaamiaisen sitlooraan.

Purjehdusherkkua ei kauan riittänyt. Hiidenniemen kohdalla tuuli lopahti. Ryhdyin valmistelemaan isoa nostokuntoon. Kun sain kaiken valmiiksi, oli tuuli kääntynyt kaakkoon eli vastaiseksi. Se siitä sitten. Koneistus.

20150529_115842

Yksi laiva tuli vastaan. Veneitä ei taaskaan näkynyt. Ilmeisesti ihmiset aloittavat purjehduskauden kalenterin, eivät säätilan mukaan. Toisaalta nyt on arki ja harvalla on lomaa.

Olimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä satamassa. Otolle oli nimittäin tullut kutsu koulukavereiden kesänaloitusjuhliin. Ihan sitä varten olin jo aamuvarhaisella lähtenyt liikkeelle, vaikka en sitä Otolle maininnutkaan.

20150529_125418

Isä-poika-reissulta palattiin maihin ja kaverit tuntuivat vuorostaan olevan ykkösprioriteetti.

 

Kätköjä ja sisällä Minecraftissa

28.5.2015 Marjaniemi, Hailuoto

20150528_130653

Torstaina tuuli jatkui. Voimakkuutta oli edelleen reilusti enemmän kuin on ennustettu. Olisi mukava mennä välillä jonnekin muuallekin, mutta odottelimme tuulen heikkenemistä.

Laiskottelimme Oton kanssa veneessä. Aika vierähti korttipelien, tv-sarjojen ja pelien parissa.

20150528_151101

Iltapäivällä lähdimme hakemaan ruokahalua ulkoilemalla. Kävimme loggaamassa kummatkin Marjaniemessä sijaitsevat geokätköt. Otolle on alkanut kehittyä aika hyvä silmä tunnistaa todennäköisimmät kätköpaikat.

20150528_152046

Muutama vuosi sitten Marjaniemen rannalle rakennettiin erikoinen puumaja. Sen ovat suunnitelleet brittitaiteilijat Charlie ja Adam Sutherland. Rakennelma oli osa laajempaa kulttuuriprojektia. Oton mielestä puumaja oli kuin Minecraft-pelistä.

20150528_151549

Ruuan jälkeen ohjelmassa oli jälleen laiskottelua ja tuuliennusteiden seuraamista. Keskituuli oli koko päivän 11-13 m/s vaikka ennusteiden mukaan olisi pitänyt olla 7 m/s.

Muita veneitä ei ole näkynyt. Luotsikutteri on muutaman kerran käynyt merellä.

Illalla näytti siltä, että säätilassa olisi tapahtumassa merkittävämpi muutos aamuyöstä. Silloin tuuli todennäköisesti heikkenisi.