Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2016

Enemmän sooloo ku duoo

18.8.2016 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttäreitti kartalla

Viime viikonloppu meni maissa, kun säät eivät oikein suosineet. Toisaalta, futaajamme Otto pelasi kolmipäiväisessä turnauksessa ja oli mukava päästä koko perheen voimalla kannustamaan.

Tällä viikolla alkoi jo tosissaan tehdä mieli merelle – ja nimenomaan ennen viikonloppua. Yritin löytää miehistöä, mutta kaikilla oli työesteitä. Viikonloppuna kyllä olisi onnistunut. Harmitti tietenkin, mutta viihdyn merellä yksinkin. Ja siinä missä jokainen ihminen tarvitsee välillä aikaa itselleen, niin minulla se on laadukkainta yksinpurjehtiessa.

Tulin torstaina alukselle noin klo 14:50. Yllättäen tuuli oli melko rivakka, mittari huiteli koko ajan yli kympin. Eihän ennustaja tällaista luvannut?

2016-08-18 15.53.31-1

Laittelin paikkoja järjestykseen tunnin verran ja irrotin köydet, kun tuuli näytti vähän rauhoittumisen merkkejä. Mutta eipä se rauhoittunut. Avasin genoan heti kun pääsin laitureiden välistä pois ja sain melko hyvät kyydit jo Rommankonselällä kun puuskat nousivat toiselle kymmenelle.

2016-08-18 19.35.31

Maatuulessa oli tosi makea seelata. Oulun edustalla tuulta oli 7-8 m/s ja meno oli liukasta.

Loppumatkasta tuuli moinasi. Katselin ajellessa läppäriltä yhden leffan. Se jäi vähän harmittamaan, että tuli katsottua niin huono elokuva. Olisi pitänyt valita vähän tarkemmin.

2016-08-18 23.02.52

Röytän laitureissa oli neljä venettä, tuttuja kaikki. Seurakaverini Jari tuli sovitusti perässä M/S Jolina II:lla. Naapuriseuran lämmin saunakin olisi ollut meille tarjolla, mutta asia unohtui landareita ottaessa ja kuulumisia vaihtaessa. Paistoimme Mamarosassa makoisat chorizot. Ja vaikka äijäruokaa laitettiin, niin salaattina oli muutakin kuin suolakurkkuja. Sitten vaihdoimme alusta ja otimme sundownereiksi kirsikkacabanat. Eipä siihen enää muuta tarvittu.

Loman loppukevennys

5.-6.8.2016 Iin Röyttä ja 7.8.2016 Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu

Lomapurjehduksemme 2016 viimeinen kohde oli Iin Röyttä – kuten useina aikaisempinakin vuosina.

Vietimme pari rauhallista päivää nauttien hienosta säästä ja ystävien seurasta.

IMG_7761

S/Y Viiveri oli myös Röytässä ja Nellistä ja Idasta oli seuraa toisilleen. Tytöt kävivät kumpparireissulla Satakarissa ja Hepoharjussa. Nelli yökyläilikin Mamarosassa.

IMG_7779

Idan kaveri Aleksi tuli saareen perjantaina. Kaverukset uivat paljon ja Ida yökyläili Aleksin luona M/S Dooriksessa.

Myös Emil viihtyi Aleksin kanssa. He kävivät seikkailemassa saaressa ja datailemassa veneessä. Bittimaailmassa Emil viihtyy myös ihan itsekseen.

20160809a

20160809b

Olimme sopineet jo etukäteen S/Y Hanhen kanssa yhteisestä päivällisestä lauantaille. Asetuimme Röytän Messin eli kesäkeittiön terassille. Keularuoaksi napsimme rapuja ja varsinaiseksi chef Lotinan paellaa, joka todella on mielettömän hyvää. Niin oli tälläkin kertaa.

IMG_7810

Sunnuntaina palasimme kotiin. Tuuli oli SW 3-5 m/s. Ajelimme koneella ja lekottelimme. Reissu oli lopussa, mutta se oli kaikin puolin onnistunut. Sää oli ollut pääosin hyvä. Olimme tavanneet paljon ystäviämme ja koko perhe oli saanut nauttia kiireettömästi.

Sääikkuna ja täpinä

3.8.2016 Uleninranta, Kemi

Se pieni mahdollisuus päästä jatkamaan matkaa ei toteutunut. Tuuli oli S 6-10 m/s ja ukkonen jyrisi pitkin päivää.

IMG_7610

Satamapäivä ei itseasiassa harmittanut meitä ollenkaan. Edellisenä päivänä olimme liikkuneet yli 50 meripeninkulmaa, joten lepopäivä tuli ihan tarpeeseen.

IMG_7645

Söimme hitaan brunssin ja lojuimme kannen alla pitkälle iltapäivään.

IMG_7615

Sadetutka lupasi meille kauppareissun verran kuivaa. Kävimme hakemassa tuoretta leipää ja lihaa. Mukaan tarttui myös pari Pokémonia.

IMG_7649

Chef Lotinan pentteri tarjoili illalliseksi lammasta yrttiperunoilla.

4.8.2016 Uleninranta, Kemi – Iin Röyttä

Ukkoset olivat kaikonneet – ainakin enimmät. Aamupäiväksi oli luvattu vielä S 8 m/s ja sitä se olikin. Odottelimme tuulen kevenemistä ja laitoimme rauhassa venettä merenkulkumoodiin.

IMG_7682

Gastimme Otto lähti jatkamaan matkaa maata pitkin kun mummu kävi kyläilemässä aamulla. Piti päästä Pokémon-jahtiin.

IMG_7693

Juuri kun olimme lähdössä satamasta, sisään ajoi torniolainen S/Y Ultima Thule. Vene teki muutama vuosi sitten varsin hienon perhepurjehduksen, josta voi lukea heidän blogista. Tulijat kyselivät suuntaamme ja varoittelivat Ajoksen edustalla olevan melkoinen maininki. Kyllä, sitä vähän odottelimmekin, sillä siihen nousee etelätuulella melkoinen aallokko. Nyt aallonkorkeus oli noin 1,5 metriä. Itseasiassa odotin aallokon olevan vielä vähän pahempi eli siinä mielessä ihan positiivinen yllätys.

IMG_7730

Tiurasta lähestyessä maininki alkoi vähitellen pienentyä ja vähän myöhemmin tilttasi tuulikin – ihan niin kuin oli ennustettu. Sen sijaan etelästä lähestyi melko tumma pilvimassa. Sadetutka kertoi, että päälle nousee hyvää vauhtia reilun Hailuodon kokoinen ukkosrintama. Muuta ei oikeastaan ollut tehtävissä kuin ajaa läpi.

IMG_7732

Rintama nosti tuulta ja pyöritti sitä vähän joka suuntaan. Lopulta tuulen voimakkuus jäi kuitenkin reiluun kymppiin ja vettäkään ei tullut kuin loppuvaiheessa hiukan.

Rintaman jälkeen meitä helli loppumatkan kevyt maatuuli josta saimme genoalla hiukan apua moottorillekin.

13920980_10154556528598081_6264246737685216855_n

Kristiina oli aivan täpinöissään kun saavuimme Röyttään. Hän oli jotenkin aivan fiiliksissä siitä, että pääsi pitkän reissun jälkeen lempisaareensa. Olihan tuo kieltämättä tunnelma kohdallaan.

Chef Lotinan pentteri tarjoili vielä iltapalaksi tortellini con carne.

Pimeän tultua satamaan saapui vielä kaksi ruotsalaista moottorivenettä, jotka kävin ottamassa vastaan ja toivottamassa tervetulleeksi.

Ukkospujottelua ja tuskaa

2.8.2016 Gårdsviken, Kalix – Uleninranta, Kemi

Olimme tutkineet sääennusteita tarkkaan. Alkoi olla selvää, ettei sääikkunaa ylitystä varten tulisi viikon sisään. Olimme lähteneet kiertämään rantoja pitkin ja saapuneet Kalixiin.

Joku muukin purjehtija lähti Gårdsvikenistä jo aamutuimaan. Juhanin S/Y Heilassa ei näkynyt vielä liikettä kun me irrotimme köydet. Tuuli oli SSE 4-5 m/s.

Edellispäivä oli ollut purjehdusta parhaimmillaan. Nyt kokeiltiin toista ääripäätä.

Avasimme genoan moottorin kaveriksi ja pääsimme Rånöfjärdenin tiukkaa luovia. Storöfjärdeniä emme enää päässeet yhdellä kyljellä, joten vedimme keulapurjeen sisään.

Keli oli sinänsä varsin kevyt, mutta jännitysmomenttia toivat ympäriinsä risteilevät ukkospilvet. Niitä oli muutaman päivän pyörinyt aivan todenteolla Haaparanta-Kemi -alueella, jonne olimme saapumassa.

IMG_7586

Ensimmäiset lähestyvät pilvet vältimme menemällä välistä. Måsgrundetin tienoilla jäimme vähäksi aikaa pyörimään paikalleen, kun edessä oli ankaran näköinen ja salamoiva pilviröykkiö. Se häipyi onneksi nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Trutskärsbådanin kupeessa ukkospilviä oli joka puolella, mutta meidän kohdalle niitä ei osunut. Sen sijaan sadepilvi sattui. Vettä tuli todella paljon.

IMG_7600

Chef Lotinan pentteri tarjoili merilounaaksi lihatäytteisiä rieskarullia.

IMG_7593

Kun Seskarön eteläisin kärki oli kierretty, muuttui meno täysin. Aurinko helotti ja tuuli tilttasi. Purjeista ei ollut mitään apua. Minäkin onnistuin autopilotilla ajellessa lukemaan samalla dekkaria.

Miehistö odotti jälleen kärsimättömänä, että päästään rajan yli ja he pääsevät kunnolla dataamaan. Heille varattu ulkomaan datakatto alkoi olla täynnä. Kotimaan dataliikenteessä sen sijaan ei ollut rajaa.

IMG_7601

Kemiä lähestyessä pilviä alkoi taas kertyä. Kohta perille päästyämme iski todella rankka sadekuuro. Se vyöryi päälle niin yllättäen, että meillä tuli kiire kerätä karttoja ja kapokkeja ja sulkea luukkuja. Minä loukkasin käteni siinä sähellyksessä. Jäi katoluukun väliin. Yksi kynsi mustana ja viereinen kärkinivel rusahti niin, että muutama kirosanakin taisi irrota.

Illalla näytti siltä, että sääennustuksissa on seuraavalle päivälle pieni mahdollisuus lähteä jatkamaan matkaa heti aamusta. Kristiinan Kemissä asuva ystävä käytti häntä kaupassa hakemassa tuoretta provianttia.

Tuiralainen kosto ja pizzeria

1.8.2016 Klubbviken, Luleå – Gårdsviken, Kalix

Vähän harmitti, kun myöhästyin illalla saunavuorolta, joka oli klo 16-18. Jännästi järjestetty, sillä saunavuoron jälkeen ei päässyt enää suihkuunkaan.

Aamulla olin asiasta vielä sen verran tuohtunut, että en lähtenyt edes suihkuun niiden avauduttua. Vähän sellainen tuiralainen kosto siis.

Maanantaina ilmassa oli selkeästi elokuuta ja vähän maanantaitakin.

IMG_7517

Tuuli oli S 7-10 m/s. Avasimme genoan heti satama-altaan ulkopuolella. Pelkällä keulapurjeella surffailimme 7-8 solmun vauhtia. Tosi hyvä meninki.

IMG_7503

Miehistö nukkui pitkään ja heräili vasta matkalla.

Perillä Gårdsvikenissä meitä oli laiturilla vastassa Juhani, paikallinen veneilytuttu vuosien takaa.

IMG_7555

Chef Lotinan pentterissä alkoi pizzauunin lämmitys heti kiinnittymisen jälkeen ja miehistö jätti tilauksia.

Juhani kertoi, että Töre Båttklubbenilla on iso suunnitelma saaritukikohdan kehittämiseksi. Seuran omarahoitusosuutta vastaan kuntakin on luvannut lähteä mukaan, mutta suurin osa tulossa EU:lta. Tarkoituksena on muuttaa satama esteettömäksi. Laiturit, polut, piha ja vähän muutakin on tarkoitus remontoida perinpohjaisesti. Juhanin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että hanke on toteutumassa 90 prosentin varmuudella.

Nykyisestä satamasta ja kivenheiton päässä sijaitsevasta Kohamnista saa hyvän käsityksen alkukesästä saarella käyneen dronekuvaajan videopätkästä. Hieno on paikka nytkin.

Otimme kunnon löylyt Perämeren Ruotsin puolen parhaassa saunassa. Paikalliseen tyyliin loikimme uimaan ihan au naturel. Volttejakin teimme. Kristiina vakuutti olevansa miehestään edelleen ihan ylpeä.