Ketsin paluu

7.7.2015 Iin Röyttä

Olimme suunnitelleet jatkavamme matkaa tiistaina. Päätimme kuitenkin vielä jäädä saareen touhuilemaan. Ei ole kiire mihinkään.

20150707_164540

Miehistö kävi ensimmäisen kerran uimalaiturilla jo aamusta, mutta ei tohtinut uimaan. Ilman oli kalseampi kuin edellispäivänä. Seuraavalla kerralla päästiin jo veteen. asti.

20150707_161049

Kalastusvälineet kaivettiin esille, mutta ei antanut Ahti affenia eikä mitään muutakaan.

20150707_174724

Alkuillasta satamaan saapui tuttu alus. Kyseinen ketsi yritti kiinnittyä kovassa tuulessa ja pimeässä viime syksynä Röytän betonilaituriin. Manööveri ei kuitenkaan onnistunut. Kippari muisti tilanteen ja sanoi sen olleen hyvin vaikea. Häntä harmitti, ettei epäonnistumisen jälkeen ollut hoksannut jäädä lahdelle ankkuriin vaan oli väsyneenä jatkanut matkaa Vatunkiin.

20150707_224857

Wildeemin pelivideot veivät kolmikon huomion illalla.

Vastaa