19.8.2016 Iin Röyttä
Sade ropisi kanteen perjantaina aamulla. Käänsin kylkeä.
Tunnin päästä raotin silmiä varovasti uudelleen ja yritin kuunnella. Ropina oli lakannut. Ei kuulunut tietokonepelien ääniä eikä telkkaria. Ei kuulunut riitelyn ääniäkään eikä aamupalavaatimuksia.
– Ainiin, minähän olen veneessä yksin.
Laitoin aamupalaa pöytään ja radion päälle. Suomen Yleisradion mukaan maailmalla ei ollut tapahtunut mitään mainittavaa.
Laiturissa oli kolme muutakin yksinpurjehtijaa. Tai siis Jarihan on moottoriveneilijä, mutta kuitenkin.
Siivosin ja järjestelin venettä. Jarille oli laiturin toisella puolella iskenyt sama vimma. Sieltä kuului pölynimurin ääni.
Kokkasimme Jarin kanssa lounaan yhdessä. Tuloksena olivat varsin maukas kanapasta ja normaalit ruokajuomat.
Iltapäivästä suuntasimme purjehdusseuran majalle saunomaan.
Mamarosaan oli tulossa miehistöä. Muu perheemme oli tulossa Oulusta M/Y Christinan kyydissä.
Idan kaveri Aleksi ehti saapua Röyttään ensin. Hän otti tiheään yhteyksiä Idaan ja raportoi heidän matkan etenemisestä.
Kristiinaa odotellessa mietin, että olisiko kohteliasta soittaa vaimon kovasti tykkäämä kesähitti ”Vesala – Älä tuu droppaa mun tunnelmaa” kun hän saapuu alukselle.
M/Y Christinan lisäksi satamaan tuli paljon muitakin veneitä. Muutamassa oli otettu jo varaslähtö ja ripustettu venetsialaistyyliset värivalot. Meillä kävi vieraita ja mekin kyläilimme naapuriveneissä. Lämmin elokuinen ilta oli todella tunnelmallinen.
