23.7.3016 Uleninranta, Kemi
Kristiina lähti jo varhain. Hän hyppäsi junaan ja lähti Ouluun edustamaan perhettämme ystävämme syntymäpyäiville. Paljon onnea juhlapäivänäsi, Riitta!
Ida oli yöpynyt kaverinsa Nellin kanssa S/Y Viiverissä. Aamulla hän kävi meitä katsomassa, mutta lähti taas touhuihinsa.
Otto ja Emil ravaavat puhelimet kourassa koko ajan laiturilla ja veneen kannella kun Pokémoneja pitää jahdata. Olen stressannut koko alkumatkan, että milloin jommankumman puhelin on seassa. Mutta sitten kävikin niin, että onnistuin tiputtamaan mereen oman puhelimeni laiturilta veneeseen noustessa. Plumps!
Vähän aikaa harmitti aivan todenteolla. Siinä menivät myös viimeviikkoisen ulkomaanmatkan valokuvat. En ollut sitten kopioinut niitä vielä minnekään.
No, puhelimia saa uusia. Ja vähän aikaa asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että en minä itseasiassa purjehdusreissulla juuri puhelinta tarvitse. Todennäköisesti olisin käyttänyt täällä sitä lähinnä valokuvaamiseen.
Tähän blogipäivitykseen suunnitellut kuvat siis menivät myös pohjaan. Poikien puhelimista löytynyt kuvamateriaali ei ole näköjään oikein onnistunutta.
Kävimme Oton ja Emilin kanssa kaupungilla hampurilaisella ja hakemassa vähän provianttia. Pojat pyydystivät Pokémoneja joka paikasta.
Pv Toppila Oulusta tuli käymään Kemissä. Ida ja Nelli pääsivät käymään se apuveneen kyydissä.
Illalla käväisimme Oton kanssa pelaamassa jalkapalloa. Virkamiehet ovat parhaansa mukaan yrittäneet sen estää, mutta pesäpallokentältä löysimme maalit pilkkukisaa varten.