S/Y Mamarosan väki ei ole päässyt vesille useampaan kuukauteen. Miehistö sai joulun alla pientä lohtua ja hyvät fiilikset simulaattoreista Oulun Tietomaassa.
Purjehduskausi on edessäpäin, ei takanapäin.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Yksin tekemäni Röytän reissu Syyskuun toisena viikonloppuna jäi kauden viimeiseksi purjehdukseksi. Viime kaudella kävin Röytässä vielä pari viikkoa myöhemmin.
Perheellämme oli syyskuulle niin paljon ohjelmaa, ettei veneily oikein mahtunut enää lukujärjestykseen. Toisaalta syyshuolto, nosto ja muut telakointiin liittyvät toimet oli tällä kertaa mahdollista ajoittaa pitemmälle ajalle. Ei tullut niin kiire.
Vaihdoin öljyt ja filtterin. Polttoainesuodattimen vaihdan aina alkukesästä. Tänä vuonnahan se ei mennyt aivan putkeen.
Yleensä Mamarosa on telakoitu masto pystyssä. Niin tehtiin viime ja toissa vuosinakin. Tällä kertaa masto kaadettiin. Välillä on hyvä käydä takila läpi ja tarkistaa, että kaikki on kunnossa.
Maston kaataminen ja nostaminen ovat jotenkin todella ikäviä toimenpiteitä. Ne ovat melko työläitä ja niissä on iso vahinkoriski. Pyysin avuksi luottokavereita. Mika, Janne Petteri ja Ville olivat mukana ja kaikki meni hyvin.
Tyhjensin venettä vähitellen. Välillä Ida oli apuna. Tavaraa lähti monta autokuormallista. Juomia oli jäljellä noin 30 litraa, sisältäen mehuja, limuja, olutta, viiniä ja jokunen väkevämpikin. Säilyketölkkejä Lotina löysi aluksesta vielä nelisenkymmentä. Melko tuhdisti on siis bunkrattu. No, joskus on jäänyt enemmänkin.
Säilykkeitä menee jonkin verran silloin, kun saaristossa innostuu viettämään vähän pitempään aikaa käymättä kaupassa. Ja on tosi mukava, että veneessä on aina runsaasti ruokaa, jos haluttaa yllättäen jäädä nautiskelemaan. Niin kävi esimerkiksi viime syksynä Röytässä ja tänä kesänä Gårdsvikenissä.
Odotin vuoroa nosturille yli neljä tuntia. Käytin odotusajan huolelliseen kannen ja sitlooran pesuun.
Nosto on periaatteessa melko helppo operaatio. Tällä kertaa se oli vieläkin suoraviivaisempi, kun mastokaan ei ollut tiellä.
Alkaa muodostua perinteeksi, että Mamarosa nostetaan ylös liki samalla kellonlyömällä kuin satamassa suoritetaan purjehdusseuran lipunlasku kauden päätteeksi. Melko juhlavaa.
Veneestä tuli melko puhdas. Pesin vesirajan oksaalihapolla kahdesti – osittain jopa kolmesti.
Justeerasin veneen asennon tunkin kanssa. Välillä kävin paiskaamassa ämpärillä vettä kannelle. Muutaman tunnin ahertamisen tuloksena sain veneen niin suoraan, että vesi huilasi kannelta pois.
Kokosin peitettä varten putkikehikon.
Sää pakastui taas yllättäen. Laitoin moottoriin ja vessaan pakkasnesteet. Puhalsin makeavesiputket ja lämminvesivaraajan tyhjäksi. Pilssinkin kuivasin.
Mamarosa sai peitteen päälleen.
Veneestä tuotiin niin paljon tavaraa, että otti aikansa löytää kaikelle paikka kotoa.
Hiukopalaksi löytyi monena iltana ruotsalaisia kalasäilykkeitä (Huom! Ei surströmmingiä!) ja lapsille riitti BOB-mehua.
Purjeita kuivattiin ja jopa pestiin olohuoneessa. Genoaan oli jämähtänyt kiinni ruotsalaisia itikoita. Yritimme saada niitä irti astianpesuaineella, kuomupesuaineella (jonka mainostetaan soveltuvan myös purjeille) sekä oksaalihapolla (1%). Niitä kaikkia meille suositeltiin. Ovat irrottaneet kuulemma ainakin suomalaiset sääsket. Mikään ei kuitenkaan oikein tepsinyt. Poikkeavatkohan ruotsalaiset hyttyset kovasti suomalaisista? Löytyisikö vielä neuvoja?
Saimme siis vielä viettää muutaman viikon hyvin merihenkisesti kotonakin.
Sunnuntaina oli edelleen kaunis sää. Purjeveneitä oli runsaasti. Osa lähti jo varhain liikkeelle.
Tuuli oli tietenkin vastainen ja melko kevyt. Luoviminen ei huvittanut. Oli minulla vähän kiirekin, joten ei ollut aikaakaan jäädä merelle ihan koko päiväksi.
Vastaan tuli myötäisestä nautiskelevia purjehtijoita.
Nallikarin kohdalla spinnutteli Oton kummisetäkin.
Tämä taisi olla Mamarosan viimeinen reissu tällä kaudelle. Lähiviikoille on niin paljon muuta touhua ja kelitkin käyvät epävakaiksi.
Jotenkin tuntuu aivan absurdilta lopettaa kausi tällaisiin keleihin. Mutta ehkä mukavampi niin.
Jari lähti jo aamupäivällä kotia kohti. Hänen kausi tuli päätökseen. Seuraavana päivänä oli kuulemma tarkoitus aloittaa Jolina II:n telakointivalmistelut.
Veneitä tuli lauantaina lisää. Saaressa oli melko runsaasti väkeä vuodenaikaan nähden.
Sampoopulloni oli hukassa. Mietin, että missähän saunassa olen viimeksi käynyt. Tarkistin asian vielä täältä blogista. Aivan oikein: sampoo on todennäköisesti ollut mukanani pari viikkoa sitten Oulun Merenkävijöiden saunalla.
Siispä marssin sinne. Sauna oli jo lämmitetty ja ensimmäiset saunojat olivat kylpemässä. Portailla istui muutama odottamassa vuoroaan ja kutsui minutkin saunomaan. Niinpä hain pyyhkeen.
Siellähän se sampoopullo oli pesuhuoneen hyllyssä. Ja löylyt olivat jälleen aivan mainiot.
Viime reissulla Röytässä tuli löylyseuran kanssa puheeksi saaren pohjoisosassa sijaitseva ainoa yksityinen mökki. Aikoinaan sitä kutsuttiin Karan huvilaksi silloisen omistajansa mukaan. Muistan, miten suomifilmitähti Helena Karan kerrottiin viettäneen huvilalla kesiä. Muistan myös kerrotun, että huvila oli hänen sukunsa kesäpaikka. Kaikesta on nykyään aikaa. Nämä tarinat minä muistan kuulleeni noin 30 vuotta sitten.
Yksi parin viikon takainen saunakaveri kiinnostui asiasta sen verran, että selvitti asiaa. Tapasin hänet jälleen lauantaina Röytässä. Selvisi, että näyttelijä Helena Kara ei ole koskaan käynyt huvilalla eikä kuulu huvilan omistaneeseen Karan sukuun.
Mistähän aikoinaan kuulemani tarinat ovat saaneet alkunsa? Miksi näyttelijätär yhdistetään Röyttään? Nämä samat tarinat ovat kuulleet ja muistavat monet muutkin vanhat Röytän kävijät. Osaisiko joku kertoa asiasta tarkemmin?
Chorizo maistui aiolin kanssa iltapalaksi.
Hämärtyvä ilta oli Röytässä todella tunnelmallinen. Kävin istahtamassa nuotiopaikalla tovin. Siellä purjehdittiin pitkin Itämerta ja vähän kauempanakin.
Miehistöllämme oli lauantaiksi tiedossa koulupäivä. Niinpä koko porukka ei voinut lähteä viikonlopuksi merelle. Lähdin siis ihan keskenäni.
Tuuli oli W 1 – 2 m/s eikä siis riittänyt purjehtimiseen. Sen sijaan merellä tarkeni oikein hyvin sortseilla ja alkumatkasta jopa ilman paitaa. Melko harvinaista syyskuussa.
Vähäkin tuuli hiipui.
Moottoriveneilijöille keli oli varmasti mieleen.
Virpiniemessä näyttivät heiluvan mailat. Mainio sää myös golffaamiseen.
Aurinko laski kahdeksan aikoihin. Piti vetää pitkät housut jalkaan.
Seurakaverit Jari ja Jouko olivat laiturilla ottamassa vastaan. Landarit siis.
Jouko kutsui käymään M/Y Christinassa. Jari kokkasi seurueelle iltapalaksi vaistopastaa.
