Oulun Meripelastajien kalustoa katsastettiin Kiikelissä, kun hain Kristiinan veneellä töistä tänään. Ajanpuutteen vuoksi olen joutunut itse jättämään meripelastusseuran toimintaan osallistumisen vuosia sitten. Kävin kuitenkin pyörähtämässä p/v Toppilassa, kun näin tuttuja kasvoja siellä. Muutaman viikon päähän suunniteltu Lumijoen Varjakassa käynti sai samalla rohkaisua. Kyseisen sataman tunteva Eki vakuutti, että vettä on 1,6 metriä ja pohja on höttöistä mutaa. Eli että veden ollessa vähäkin koholla satamaan uskaltaisi Mamarosalla mennä.
Kristiinan saavuttua suuntasimme Iin Röyttää kohti. Alkumatkan oli vähän harmaa sää, mutta ihan mukava purjehdustuuli W 5-6 m/s. Seelasimme isolla ja genoalla. Pääsimme myös Sudenväylän tosi tiukalla luovilla yhdellä halssilla. Kropsun tienoilla alkoi tuuli heiketä ja vaihdoimme genoan genaakkeriin. Sillä ratkaisulla päästiin vielä vähän matkaa, ennen kuin purjeet lysähtivät kokonaan. Otolle jonkin aikaa kestänyt muutaman solmun matkavauhti oli tosi mieleinen, kun hän pystyi vetouistelemaan.
Röytässä oli yllättävä vastaanotto. Laiturilla oli köysiä ottamassa vastaan kokenut purjehtijaherrasmies, jonka olen viimeksi tavannut Tankarissa ehkä puolisenkymmentä vuotta sitten vappuna. Olimme tuolloin siirtämässä Oton kummisedän venettä Helsingistä tänne pohjoisemmaksi. Matkamme oli edennyt niin hyvää tahtia, että ehtisimme matkaan varatussa ajassa suunniteltua pohjoisemmaksi. Niinpä meillä loppuivat merikartat kesken. Tämä herrasmies lainasi meille kartat matkan jatkamista varten. Pääsimme niillä Raaheen. Tai olisimme päässeet ylemmäksikin, mutta jään reuna tuli vastaan. Olihan vasta vappu.
Iltapalaksi chef Lotina laittoi perinteisen suomalaisen keskikesän aterian. Pöytään nousivat juhannukselta koskemattomaksi jääneet sillit boostattuna suutarinlohella. Kylkeen tietenkin uudet perunat sipulivoisulan kera.
