Oulussa on saatu nauttia helteisestä kelistä jo kolmatta viikkoa. Meri-ilma tekee nälkäiseksi, mutta kuumalla ei tee mieli syödä kovin raskaasti. Ruokaisat salaatit on meillä todettu toimiviksi ratkaisuiksi päiviin jolloin kermaperunat on vihon viimeinen mieleen tuleva vaihtoehto ravinnon lähteeksi. Lämmintä ruokaa olisi kuitenkin hyvä saada ja monasti salaattimme kulkeutuvatkin lautaselle parilapannun tai nuotion kautta.

Eilisen salaatinkin oli tarkoitus päätyä pöydälle parilapannun kautta, mutta pannua ei veneestä löytynyt. Viimeksi kun olisin tarvinut pannua kotona sitä ei myöskään löytynyt, joten olin täysin varma että se on veneessä, mutta eipäs ollutkaan. Perinteinen paistinpannu pelasti tilanteen.

Jättikatkat anistwist

200g jättikatkarapuja
2-3 kumkvattia
1 limen kuori raastettuna
3 korkillista Pernod’ta
Salaattisekoitus
2 päärynää
1 pkt halloumia
paahdettuja pinjansiemeniä

Silippua kumkvatit pieneksi. Raasta limen kuori. Sekota ne, Pernod ja ravut keskenään. Ripaus sokeria päälle. Työnnä kylymään marinoitumaan. Sekota aina ku kävelet jääkaapin ohi.

Paahda pinjansiemenet. Pilko päärynät ja halloumi sopiviksi suupaloiksi. Levitä salaattisekotus (oman maun mukaan) astian pohojalle. Nosta salaatin päälle pannun kautta halloumi, päärynät ja ravut. Kaaja marinaadi kastikkeeksi ja ripottele pinnalle pinjansiemenet.  Koristele vaikka limellä ja mintulla. Tai jätä koristelematta.

Veneeseen ei hirveästi tee mieli kantaa lasipulloja, joten viini nautitaan meillä kesäisin joko pussista tai kartongista. Tällä kertaa testasimme Espanjalaista Parra-nimistä luomuviiniä, joka keveytensä ja raikkautensa vuoksi tuntui istuvan varsin hyvin salaatin kylkeen.  Oma vaikutuksensa viinin istuvuudelle oli varmasti myös paahdetuilla pinjansiemenillä jotka saavat viinin suun mukaiseksi ja huippuviinit laulamaan.

Tänään nautimme aamiaiseksi eilisten torituomisten tähteitä.

Ajoin lasten kanssa Mamarosan iltapäivällä kotisatamastamme Hietasaaren veneilykeskuksesta Kiikelin vierassatamaan eli Oulun torinrantaan. Menimme siis veneelllä hakemaan äitiä töistä. Odotellessa kävimme ostamassa torilta herneitä, kirsikoita ja mansikoita. Ja tietenkin jäätelöt.

Ukkoskuurot eivät ole perhepurjehtijan lempikokemuksia. Tuulimittarin viisarin kanssa samaan tahtiin nousee veren adrenaliinipitoisuus. Yhtäkkiä voimistuva tuuli tuo monenmoista huolta ja epävarmuuden aihetta mieleen.

Noin tunti Kiikelin vierassatamasta lähdön jälkeen olimme menossa Karinkannan edustalla kohti pohjoista. Ukkoskuuro ilmaantui todella odottamattomasti. Johtavat suomalaiset säänennustajat eivät olleet varoittaneet asiasta. Myrsky nousi päälle itäkaakosta rantametsän takaa niin nopeasti, ettei siihen juuri ehtinyt etukäteen varautua. Vettä tuli niin ankarasti, että näkyvyys meni ajoittain melko heikoksi. Tuuli puhalsi voimakkaassa alkuvaiheessa muutamia minuutteja 20 – 25 m/s. Sen jälkeen oli noin kymmenen minuutin ajan 12 – 16 m/s. Rankan sateen ja voimakkaan tuulen yhteisvaikutuksesta vedenpinta näytti kuin kiehuvalta. Salamointia kuuro ei tuonut tullessaan.

Tuuli oli ollut alkumatkasta niin heikko, ettemme olleet nostaneet purjeita. Onni. Niitä olisi nimittäin ollut todella kiire laskea. Sekin oli onni, että kuuro tuli mantereelta päin eikä sillä ollut tilaa kehittää aallokkoa. Lapset komennettiin peräpunkkaan, jotta eivät kolhisi itseään venee keikkuessa. Selvästi tilanne heitä hiukan jännitti. Jokatapauksessa Otto ilmoitti ottavansa samantien torkut ja niin hän teki. Liekö sitten reagoimista jännittävään tilanteeseen vai turhautumista siihen, ettei voinut enää kuljeksia veneessä vapaasti. Olimme alunperin suuntaamassa kapeaan Suden väylään, johon emme halunneet tässä kelissä mennä.  Niinpä ajelimme väylää edestakaisin Karinkannan edustalla ja odottelimme kuuron ohimenoa. Tilaa ympärillä oli hyvin, joten huolta matalikkoon ajalehtimisesta ei ollut. Tarkistin myöhemmin sijainnin trackauksen; olimme myrskyssä ajaessa pysyneet täsmälleen tavoitellulla reitillä.

Tuttavilta kuullun ja tiedotusvälineiden mukaan kyseinen ukkoskuuro oli ollut melko voimakas myös mantereella: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288569946736.html

Voimakkaimmat puuskat kallistivat venettä alkuvaiheessa. Aallokko keikutti jonkun verran. Vihmova vesi häiritsi näkyvyyttä. Muuten tilanteessa ei ollut mitään huolestuttavaa. Tiedossa on ennestäänkin, että Mamarosa on rakennettu ja varustettu kestämään koviakin oloja. Ja on niistä jokunen kokemus ennestäänkin. Vaikka myrskyyn joutuminen veneellä ei todellakaan ole miellyttävä kokemus, on sen myötä kuitenkin entistä luottavaisempi olo alusta kohtaan. Ja omaa itseä. Ja koko perhettä.

Nyt olemme perillä Iin Röytässä. Emil lukee Idalle iltasatua. Matkalla torkut ottanut Otto testaa uusia uistimiaan. Kristiina hääräilee pentterissä.

Lähtiessämme Röytästä keli näytti suotuiselta kotimatkapurjehdukselle. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli sopivasti. Alkumatkasta viritimme ison ja genoan preventterin ja puomin avulla virsikirjaksi ja vauhtia oli mukavasti. Tuuli kuitenkin alkoi pyörimään niin ikävästi ettei puolimatkan jälkeen purjehduksesta tahtonut tulla mitään. Kiire meillä ei tietystikkään ollut ja aikamme keinuimme aalloilla kauniista päivästä nauttien, kunnes päätimme laskea purjeet ja käynnistää koneen. Aamulla on kuitenkin mentävä päiväkotiin ja töihin. Veneilykeskukseen saavuttuamme ei tuullut enää lainkaan.

Hietasaaressa meitä odotti mukava yllätys kun saimme suoraan Martinniemestä vasta kalastetuja ahvenia. Päätimme pistää savustuspöntön pöhisemään heti kotiin päästyämme.

Kalat oli perattu, muttei suolattu ja vaikka keittiön kaapeista löytyi sen seitsemän erilaista suolapussia ja purnukkaa, niin merisuola oli valitettavasti päässyt loppumaan. Savustimme sitten ruususuolakiteillä ja ihan toimiva iltapala saatiin aikaiseksi. Pojat tosin söivät muroja, mutta se taas ei millään muotoa liittynyt ruususuolaan.

Koko porukkaa nauratti illalla kun kukaan meistä ei oikein pysynyt paikallaan huojumatta. Uni maittaa varmaan gasteille, ja itsellekin, erityisen hyvin kun vieläkin tuntuu siltä kuin keinuisi aalloilla.

Ensimmäinen reissu merelle kutistui meillä vuorokauden mittaiseksi, osin siksi että allekirjoittanut saapui työmatkalta vasta puoli vuorokautta ennen lähtöä. Päätimme että itse kauden avaus on jo riittävän iso asia ja ruoka oli sivuroolissa tällä purjehduksella. Ei hifistelyä, vaan perinteistä nuotiomakkaraa ja jotain muuta simppeliä. Mamarosan uunin ja uuden kaasupullon toimivuus haluttiin kuitenkin testata ja tulimme siihen tulokseen, että parhaiten se onnistuu tutulla ruoalla, Buffalo wingseillä, jota olemme valmistaneet veneessä kymmenet kerrat.

Kastikkeita wingsseille, eli siiville, löytyy nykyään kaupasta riippuen jopa kymmentä sorttia. Meillä on testattu Frankit, Petet, Poppamiehet ja kaiken maailman originaalit Ruotsin markettitarjontaa myöten, mutta toimivimmaksi ja helpoimmaksi veneessä on todettu Siipiveikkojen valmiskastike. Tulisuusasteita Siipiveikkojen kastikkeista löytyy useita, joten on helppo löytää itselle sopiva. Soosiin ei myöskään tarvitse sotkea mitään, vaan se on valmista sellaisenaan.



Buffalo Wingssit veneessä

Pyöritä maustamattomat siivet soosissa
Anna ässehtyä joku tovi
Lyö siivet kaasu-uuniin josa hööky on täysillä
Seuraa tilannetta ja poista ku huomaat että alakaa olla kypsää –uunista riippuen 20-40min
Pyöritä siivet vielä soosissa ja anna ässehtyä hetki
Ootellesa pätki selleri, kaaja kermaviili kuppiin ja sotke siihen Aura-juustoa+ ripaus mustapippuria ja hiukan sitrusmehua
Kaaja kuppiin soosikastiketta pöytädipiksi ja tarjua koko kommeus kylymän oluen kera.

Kauden alkuun liittyy aina myös veneilevien ystävien näkeminen pitkän talven jälkeen. Iloisia jälleennäkemisiä pääsemme varmaan kokemaan vielä pitkin kesää, mutta eilen koimme niistä yhden, kun laiturilla meitä vastassa oli seurakaverimme Jari jonka kanssa on aina mukava istahtaa alas ja keskustella niin veneilystä kuin kaikesta muustakin.

Kaitsun ja lasten vierailtua illalla Jarin veneessä , saimme vastavuoroisesti Jarin yömyssylle ja maailmaa parantamaan Mamarosaan. Sen verran kylmäksi veti viellä yöllä että sitloorassa emme tarenneet istua vaan siirryimme suoraan salongin lämpöön kuuntelemaan musiikkia ja keskustelemaan alkavan kauden merenkäyntiin liittyvistä kuvioista ja suunnitelmista. Yöllä myös hämärsi sen verran että sain testattua Ikeasta hankitun aurinkokennolampun toimivuuden. Kyseessä on kevyt muovikupu jonka voi päivällä nostaa kannelle latautumaan ja illalla käyttää tunnelmallisena valonlähteenä. Lamppu toimi loistavasti ja seuraavalla Ikeareissulla hankin varmaan saman sarjan valaisimia lisää syksyä silmälläpitäen.

Kevään ensireissua varten oli valitettavasti aikaa vain lyhyt viikonloppu, lauantaista sunnuntaihin. Aamun pakkaamisen ja tuoreruokaostosten jälkeen suuntasimme veneelle ja saimme köydet irti klo 12:12. Määränpää oli aivan itsestäänselvä, suosikkimme Iin Röyttä.

Tuuli puhalteli NW 3-5 m/s, joten tiedossa oli vastatuulta. Koska kyse oli yhden yön reissusta ja perille taisi olla itse kullakin vähän kiire, emme jääneet luovimaan. Matkalla väistelimme talven jäljiltä ajelehtimaan jääneitä rankoja ja muuta roskaa, jota oli todella paljon.

Otto ja Emil pitivät matkalla solmusulkeisia ja ruoripylvääseen solmittiin muun muassa taidokas ”Kiemurakotka”. Pikkugasti Ida touhuili sisällä puolimatkaan, kunnes tuli pyytämään äidin antamaan peiton ja nukuttamaan.  Toimenpide onnistui ja kumpikin nukahtivat. Avasimme poikien kanssa Kropsun ohitettuamme genoan. Voimaa purjeesta tuli niin hyvin, että moottorin kierroksia sai puottaa roimasti.

Ennakoimme tulevaa säätä ja laitoimme Mamarosan Röytän pohjoislaiturin eteläpuolen kärkeen kylkikiinnitykseen keula itäkoilliseen päin. Ratkaisu osoittautui myöhemmin hyväksi. Vene oli sopivassa asennossa yöllä alkanutta rivakampaa koillistuulta varten. Satamassa oli niin vähän veneitä, että emme uskoneet kylkikiinnityksen estävän kenenkään kiinnittymistä.

Kiinnittymisen jälkeen kävimme paistamassa sataman nuotiopaikalla miehistölle makkarat pahimpaan nälkään.

Oton ja naapuriveneen kipparin Jarin kanssa lämmitimme purjehdusseuran saunan. Saimme hyvät löylyt Oton kauhoessa urakalla vettä kiukaalle.

Kristiinan laittaessa ruokaa innokas kalamies Otto lähti laiturille heittelemään uistinta.

Emilin ja Idan kanssa pujahdimme kyläilemään naapuriveneeseen. Gasteille oli tarjolla Smurffit ja Jarin kanssa testailimme rommivalikoimaa, kunnes Kristiina tuli hakemaan syömään.