Jättikatkat anistwist

Oulussa on saatu nauttia helteisestä kelistä jo kolmatta viikkoa. Meri-ilma tekee nälkäiseksi, mutta kuumalla ei tee mieli syödä kovin raskaasti. Ruokaisat salaatit on meillä todettu toimiviksi ratkaisuiksi päiviin jolloin kermaperunat on vihon viimeinen mieleen tuleva vaihtoehto ravinnon lähteeksi. Lämmintä ruokaa olisi kuitenkin hyvä saada ja monasti salaattimme kulkeutuvatkin lautaselle parilapannun tai nuotion kautta.

Eilisen salaatinkin oli tarkoitus päätyä pöydälle parilapannun kautta, mutta pannua ei veneestä löytynyt. Viimeksi kun olisin tarvinut pannua kotona sitä ei myöskään löytynyt, joten olin täysin varma että se on veneessä, mutta eipäs ollutkaan. Perinteinen paistinpannu pelasti tilanteen.


Jättikatkat anistwist

200g jättikatkarapuja
2-3 kumkvattia
1 limen kuori raastettuna
3 korkillista Pernod’ta
Salaattisekoitus
2 päärynää
1 pkt halloumia
paahdettuja pinjansiemeniä

Silippua kumkvatit pieneksi. Raasta limen kuori. Sekota ne, Pernod ja ravut keskenään. Ripaus sokeria päälle. Työnnä kylymään marinoitumaan. Sekota aina ku kävelet jääkaapin ohi.

Paahda pinjansiemenet. Pilko päärynät ja halloumi sopiviksi suupaloiksi. Levitä salaattisekotus (oman maun mukaan) astian pohojalle. Nosta salaatin päälle pannun kautta halloumi, päärynät ja ravut. Kaaja marinaadi kastikkeeksi ja ripottele pinnalle pinjansiemenet.  Koristele vaikka limellä ja mintulla. Tai jätä koristelematta.

Veneeseen ei hirveästi tee mieli kantaa lasipulloja, joten viini nautitaan meillä kesäisin joko pussista tai kartongista. Tällä kertaa testasimme Espanjalaista Parra-nimistä luomuviiniä, joka keveytensä ja raikkautensa vuoksi tuntui istuvan varsin hyvin salaatin kylkeen.  Oma vaikutuksensa viinin istuvuudelle oli varmasti myös paahdetuilla pinjansiemenillä jotka saavat viinin suun mukaiseksi ja huippuviinit laulamaan.

Tänään nautimme aamiaiseksi eilisten torituomisten tähteitä.



1 thought on “Jättikatkat anistwist

  1. Virpi Ansamaa

    Oot sinä taitava venekokki Kristiina ♥ – sen verran herkullisen näköiset eväät jälleen kerran, ettei tosikaan.

    Vastaa

Vastaa