Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2015

Kaikesta on aikaa

8.8.2015 Kiviniemen veneilysatama – Iin Röyttä

S/Y Mamarosaan saapui lauantaina harvinainen, muta sitäkin tervetulleempi vieras. Gastiksi pestautui ystäväni yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Kävimme Jannen kanssa lukiota yhtä aikaa, mutta myöhemmät opiskelut ja työ veivät meidät eri paikkakunnille. Nykyisin tapaamme muutaman vuoden välein.

Purjehdus on Jannellekin pitkäaikainen harrastus. Hän kotivetensä ovat nykyään Suomenlahdella.

20150808_123834

Tuuli oli SWW 6 m/s. Juuri lähtiessä sattui ripsauttamaan vettä, mutta pisaraakaan ei tullut enää sen jälkeen. Nostimme heti sataman ulkopuolella ison ja avasimme genoan. Saimme oikein mukavan matkavauhdin avotuulessa.

20150808_165824

Perillä Röytässä kävimme katselemassa seurojen pursimajoja. Janne muisteli, että hänen edellisestä käynnistä Röytässä on vierähtänyt jo viitisentoista vuotta.

Oulun Merenkävijöiden väki kutsui meidät saunomaan majalleen. Oulun Purjehdusseuran lipun alla purjehtivista veneistä ei löytynyt saunojia, joten ei olisikaan kannattanut lämmittää isoa saunaa vain meille kahdelle.

20150808_181914

Herkuttelimme loimulohella ja muilla kalaherkuilla. Ja muistelimme kouluaikoja. Miten on mahdollista, että kaikesta on nykyisin aikaa yli 20 vuotta?

 

Taas merellä ja rapuja!

7.8.2015 Veneilykeskus, Oulu – Kiviniemen veneilysatama

Kauan en ehtinyt taaskaan maissa olla, alle vuorokauden.

20150807_172600

Otolla oli futisturnaus ja muukin jälkikasvu kaipasi jo orientaatiota maalla asumiseen ennen koulujen alkamista. Lähdin siis perjantaina yksin liikkeelle.

Ajelin isolla ja genoalla pohjoiseen kohti Sudenväylää. Kulku oli tosi mukavaa. Samaa matkaa purjehti useita veneitä.

20150807_175901

Minä nappasin kuvia S/Y Rasmuusasta.

IMG_0265

Vastalahjaksi sain S/Y Mamarosasta otettuja kuvia.

20150807_193947

Matka oli lyhyt. Sudenväylän jälkeen koukkasin Kiviniemen satamaan.

20150807_204528

Kokoonnuimme sinne S/Y Julianan, S/Y Moonlightin ja M/Y Christinan väen kanssa. Vietimme yhdessä hauskan rapuillan. Nam. Minulle jo toinen kerta tälle viikolle.

 

Laatuaikaa

5.-6.8.2015 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu

Lähestyttäessä kotisatamaa iski ahdistus. Säätiedotus lupaili seuraavasta päivästä kesän kauneinta. Onko täältä pakko tulla vielä pois? Entä jos ei halua? Ja lomaakin oli vielä jäljellä. Kahdestaankin olisi kiva olla, olihan takana kuukausi intensiivistä yhdessäoloa lasten kanssa 24/7. Saatuamme köydet kiinni ehdotin Kaitsulle, että pitäisiköhän kysäistä mummulta ja papalta haluaisivatko he lapset heti seuraavana päivänä yökylään. Ja tietysti he halusivat. Isovanhemmilla oli ollut ikävä lapsia ja lapsilla isovanhempia.

20150805_170444

Nukuttuamme kotona yön veimme lapset mummolaan ja suuntasimme herkkukaupan kautta satamaan. Päätimme pitää illalla rapufestit. Päädyimme ruokakauppaan nälkäisenä ja jokainenhan tietää mitä siitä seuraa. Rapujen lisäksi mukaan tarttui pari kassillista tuoremuonaa. Milloinhan sitä oppii? Minun kohdallani taitaa olla toivo menetetty.

20150805_191240

Oli aivan uskomattoman upea sää! Tuulta nyt ei ollut juuri nimeksikään, mutta kun ei ollut myöskään kiire mihinkään niin lilluttelimme rauhassa lähes kokomatkan genaakkerilla. Purje laskettiin vasta Röytän satama-altaan suulla.

20150805_220149

Perille päästyämme katoimme illallisen. Siinä me sitten istuimme tuntikausia syöden ja keskustellen.

Maihinnousu

4.8.2015 Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu (20 mpk)

Tiistaina oli kesälomapurjehduksemme viimeinen päivä.

20150804_115139

Ida halusi käydä uimassa. Sää oli sen verran vilpoinen, ettei prinsessa rohjennut kuin kastautua.

20150804_122554

Vielä ennen kuin ehdimme lähteä, purjehdusseuramme vieraaksi saareen tuli Oulun laivastonkillan väkeä. Merivartiosto järjesti heidän kuljetuksen.

20150804_145006

Meitä onnisti jälleen purjehdustuulen suhteen. Saimme ajella virsikirjalla suurimman osan matkasta kevyessä tuulessa.

Karinkannan edustalla sattui outo tilanne. Etuoikealta vastaan tuli purjevene. Meillä tuuli oli siis styyrpuurin puolella. Raahelaiseksi H-veneeksi osoittautunut vene ajoi törmäyskurssilla melkein allemme. Vasta viime hetkellä se väisti. Kannattaisi varmaan vielä vähän kerrata vesiliikenteen säädöksiä.

20150809_141158

Ida oli innoissaan, kun näki pitkästä aikaa saippuakuplakoneen.

20150804_170236

Kuukauden mittainen kesälomapurjehdus oli nyt tehty. Tunnelma oli tietenkin vähän haikea, mutta mukava oli palata myös kotiin. Ja matkalta on aina palattava, ennen kuin voi lähteä uudelle matkalle.

Maininkia, mutta kyllä lähtee!

8.3.2015 Kemi, Uleninranta – Iin Röyttä (33 mpk)

20150803_134725

Maanantain reitillemme oli luvassa mukavaa avotuulta. Valitettavasti myös maininkia oli 0,7 – 1,2 m. Reittimme kulki täysin avomerellä, joten hiukan kiikutusta oli tiedossa.

20150803_155009

Ida kiipesi Ajoksessa sitlooraan, kun kiikkuminen alkoi. Ilmeisesti meritauti oli hiipimässä. Prinsessa viettikin koko päivän ulkona, välillä torkut ottaen.

Otto ja Emil kikkailivat koko matkan sisällä. Taisivat hekin nukkua peräti pari tuntia.

Purjehduksen kannalta päivä oli aivan upea. Ajelimme lähes koko matkan virsikirjalla. Iso oli varmistettu preventterillä ja genoan piti auki puomi. Autopilotti ohjaili ja me fiilistelimme hyvällä vauhdilla.

20150803_152914

Pohjanleton lähistöllä samalle reitille koukkaisi Ruotsista päin tulossa ollut purjevene. Se oli todennäköisesti S/Y Merikihu, jonka näimme viime kesänä Seskarössä. Kraasukasta se jatkoi matkaa Oulua kohti, kun me kaarroimme Röytän suuntaan.

20150803_165221

– Kyllä lähtee, toistelimme Oton kanssa kummelityyliin, kun Mamarosa nousi komeasti surffiin.

20150803_174442

Röyttään saapuminen oli hyvin kotoisaa. Lapset ryntäsivät heti rannalle ja leikkipuistoon touhuihinsa.

20150803_205754

Olimme olleet yli neljä viikkoa reissussa ja saapuneet ihan kotivesille. Se taisi illalla laukaista meissä kaikissa koti-ikävän. Aamulla lähdettäisiin kotiin.