Maijanväylän kautta kotiin

Herätys ei juuri poikennut eilisestä hyttysten suhteen. Huumorintajun varatankkikin on jo käytetty. Seuraavaa Röytän reissua varten täytyy löytää todella tehokkaita karkottimia ja/tai pyydyksiä.

Helteinen päivä oli todella upea veneilyyn, mutta purjehtimiseen tuulta ei riittänyt kuin muutamalle varttitunnin pätkälle. Käytimme sitten liki tyvenen sään hyväksi ja kiertelimme paikoissa joihin ei tuulisemmalla säällä tulisi mentyä.

route20130602 Röytästä pukkasimme Röytän ja Satakarin välistä väylää ulos ja sitten melko suoraan etelään Postimerkkimatalaan asti. Sen jälkeen mutka Kropsun pohjoispuolelle, josta pujahdimme Kajavan kivikon ja Kropsun välistä Kropsun lounaispuolelle laivaväylälle. Paikka oli tarkasti ajettava, sillä väliin oli viritetty kalapyydyksiä. Kaiku näytti kuitenkin koko ajan vähintään 10 metrin syvyyttä.

Laivaväylän yli suuntasimme Maijanväylään eli Maijanleton ja Puukkoleton välistä Hiukeen kainaloon. Sieltä pääsee näppärästi lounaaseen laivaväylälle Hiukeen linjatauluja hyväksikäyttäen. Jälleen onnistuimme pysymään valkealla vedellä.

Löyhän mutkassa tuuli virisi, joten avasimme genoan ja sammutimme koneen. Tuulta ja huvia riitti vartin verran. Niinpä ajelimme laivaväylää Oulua kohti koneella. Vasta kolmikulmassa tuulta riitti sen verran, että avasimme jälleen genoan vähäksi aikaa.

PS. Sori, kuva on vähän tylsä. Oli niin hieno päivä, että unohtui valokuvaaminen.

2 vastausta artikkeliin ”Maijanväylän kautta kotiin

  1. Vellamo

    Olen koittanut bongailla purjehdusblogeja ja oli kiva löytää teidän uusi blogi ja hieman eri maisemista kuin monet muut.
    Jos kiinnostaa kurkata meidän blogiamme http://www.sailventures.fi niin tervetuloa!
    Aurinkoisia kesäpäiviä ja suotuisia tuulia!

    Vastaa
  2. Päivitysilmoitus: Nörttipäivitys: BoatTracker | S/Y Mamarosa

Vastaa