Lähi-itä teemalla jatkettiin gastien urvahdettua. Tarkoituksena oli tehdä lihapullia lampaasta, mutta lampaanjauhelihaa ei sattunut perjantaina kiireessä kaupasta löytymään. Stockalle oli kyllä saapunut päivällä päkäpaisteja, mutta olivat peijjoonit vielä jäässä ja ystävällinen lihamestari kertoi pahoillaan että vasta lauantaina niistä pääsisi lihaa jauhamaan. Eli ei lammasta. Ostin sitten luomu-nautaa. Lihapullataikinan mausteseokseen heitin tyyliin kaikkea mikä teeman mukaisesti oli edes vähän sinnepäin ja mitä kaapista sattui löytymään –ilokseni huomasin että pentterin kaappiin on tullut haalittua melkoinen maustearsenaali. jeeraa, kanelia, korianteria, kaardemummaa…
Perinteisen taboullehin joukkoon pilkoin myös aamun shakshoukasta ylijääneet paprikan puolikkaat. Tsatsikiin, tuttavallisemmin tsikiin, laitoin vähemmän valkosipulia kuin normaalisti ja paljon vahvaa minttua. Olen erityisen ihastunut Järvikylän vahvaan minttuun eikä normiversiota tule enää juurikaan käytettyä.
Ruoka oli ok, mutta täytyy myöntää että taboulleh jäi jotenkin pliisuksi – jotain pyöreyttä ja syvyyttä se jäi mielestäni kaipaamaan. Kokonaisuus oli kuitenkin toimiva, eli annetaan tälle varmaan vielä joskus toinen mahdollisuus.
Tuuli on kaikonnut jonnekkin ja sääsket palasivat. Kippari virittää juuri karkoittimia nukkuvien gastien suojaksi. Itse ajattelin testata uuden pahviin pakatun luomu-punkun.