Ilmaa tankkiin ja tärpit

Perjantai 20.7.2018 Kallaxön, Luleå – Ettans, Luleå (10 mpk) • reitti kartalla

Kallaxönistä lähtiessä vaikutti hiukan olevan purjehdustuulta, joten lähdimme liikkeelle purjein. Itseasiassa lähdimme laiturista genoalla. Tuuli kuitenkin loppui heti alkuunsa.

Paikalliset meripelastajat tulivat vastaan.

Yritimme tankata Södra Hamnin huoltoasemalla. Pistooli vain yski kummasti, eikä pisaraakaan dieseliä tullut. Automaatti kuitenkin veloitti luottokorttiani. Soitin kuitista löytyneeseen puhelinnumeroon. Henkilö langan päässä vakuutteli, että lisää polttoainetta on tyhjälle asemalle tulossa. Sen sijaan hän ei vaikuttanut ollenkaan halukkaalta korjaamaan virheellistä veloitusta vaan neuvoi olemaan yhteydessä omaan pankkiin. Kummallinen näkökulma. Vakuutin hänelle nimenomaan heidän olevan velvollisia korjaamaan oma virheensä. Jännä nähdä, kauanko korjaamiseen menee aikaa ja montako kertaa sitä pitää pyytää.

Meidän jälkeen tankkausta yritti saksalaisvene S/Y Nova. Myös heidän kortille automaatti teki veloituksia.

Kävimme miehistöön kanssa jäätelökioskilla. Samalla haimme citronella -kynttilöitä ja -savuja hyttysten ja paarmojen karkotteiksi.

Juttelin myöhemmin Novan kipparin kanssa. Hän oli ollut kymmenisen viikkoa merellä ja toiset kymmenen olivat vielä lomaa jäljellä. Hänellä oli heikosti tietoa Perämeren kohteista. Istahdimmekin illalla pitkän tovin, kun kävimme kartan ja oppaiden kanssa paikkoja läpi.

Ida istuskeli hämärtyvässä illassa laiturilla ja katseli ohikulkijoita.

Yksi vastaus artikkeliin ”Ilmaa tankkiin ja tärpit

  1. Päivitysilmoitus: Sivuveto ja ennakkovaraus - S/Y Mamarosa

Vastaa