Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2015

Yllätyslähtö hiekkasaarelle

23.7.2015 Kallaxön – Likskär

Torstaina tuuli oli heikko ja sen suunta vaihteli melkoisesti. Siitä huolimatta oli kesän tähän asti paras purjehduspäivä. Pieni laivueemme S/Y Mamarosa ja S/Y Sara jatkoi seikkailuja Luulajan saaristossa.

Kun Mamarosan muu väki oli omissa askareissaan kannen alla, niin päätin yllättää heidät. Tilanne eskaloitui, kun Kristiina kiipesi ulos viedäkseen roskapussin.

– Mitä, eikö me olla enää satamassa?
– Juu, ei.

Oli niin sopiva keli, paikka ja kiusauskin, että lähdin hiljakseen purjeilla laiturista. Rouva paineli takaisin sisälle roskapussin kanssa.

20150723_132445

20150723_142050

Sää oli upea. Oli reissun ensimmäinen päivä, kun pärjäsi merellä ilman paitaa koko päivän. Edes vastainen tuuli ei latistanut tunnelmaa, vaan luovimme tunnollisesti koko päivämatkan.

Päämääränä oli Likskär, jota miehistömme kutsuu hiekkasaareksi. Hiekkaa nimittäin riittää ja sitä tulee yleensä melkoisesti veneeseenkin. Siitä pikkugastimme pitävät huolen

20150723_193211(0)

Miehistö kävi iltauinnilla ja miehet saunassa.

20150723_230725

Antti paistoi vielä lättyjä iltapalaksi. Erinomainen päivä.

Festit veden jumalan maisemissa

22.7.2015 Svinöra – Kallaxön

Kun ei ole kiire mihinkään voi vaikka palata sinne mistä juuri lähti. Neptun oli niin mukava paikka, että päätimme palata sinne takaisin. S/Y Sara lähti matkaan ensimmäisenä – tosin vajaalla miehistöllä, sillä Saara hyppäsi vuorostaan meidän kyytiimme Idan seuraksi touhuamaan tyttöjen juttuja.

Irrotettuamme laiturista sattui todella ikävä läheltä piti tilanne. Pyrkiessämme ulos päätti paikallinen järjen jättiläinen tunkea itsensä altaaseen sisään kelluvan möljän ja meidän välistä. Katsoin kauhuissani keulassa että törmäys tulee. Haveri oli niin lähellä että minulla tärisivät polvet vielä sitlooraan päästyäni. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa ymmärtää edes veneilyn perusasioita? Ei mene kaaliin, ei.

IMG-20150723-WA0001

Kaunis päivä oli houkutellut satamaan muitakin veneilijöitä ja palju oli jo lämpenemässä. Miehet lämmittivät saunan ja kaikki halukkaat pääsivät saunomaan ja paljuilemaan. Otto ja Emppu painuivat kalaan. Tälläkään kertaa eivät kalamiehet joutuneet palaamaan tyhjin käsin, sillä tuliaisena oli ahvenia.

Olimme päättäneet jo aiemmin että keskiviikkona söisimme yhdessä hyvin. Se päätös täyttyi. Kirjaimellisesti. Ne olivat oikein kunnon ruokafestit!

20150722_185503

Ruokahalun herättelijänä toimi Antin hauesta ja sienistä loihtima ”keittiön tervehdys”. Hyvä ettei vienyt kieltä mennessään! Varsinaisena keularuokana nautimme päärynäetanat, joiden ulkonäkö ei ollut paras mahdollinen, koska päärynät hieman muusaantuivat, mutta maku oli niin kohdillaan että voisin hyvin kuvitella tuoreen päärynän korvaajaksi veneoloissa vauvoille tarkoitetun päärynäsoseen.

20150722_231330_LLS

Päärynäetanat (Neljälle)

2 Päärynää
Purkki etanoita
½ palaa Aura-juustoa
2-3 kynttä valkosipulia
Rucolaa
Pestoa
Voita

Asettele lautasille rucolaa. Kuori päärynät ja vetele suikaleiksi esim. kuorimaveittellä ja pirskottele päälle puolikkaan sitruunan mehu. Paista suikaleita kevyesti voissa ja siirrä sen jäläkeen suikaleet ”linnunpesiksi” rucoloitten päälle. Paista etanat valakosipulivoissa paistinpannulla ja kun alakaa näyttää valamiilta niin kääntele Auraa joukkoon ja anna hetki kuumentua. Asettele paistos päärynöitten päälle ja ripottele lautasen reunoille pestoa. Päärynöiden, Aura-juuston, rucolan ja peston yhdistelmä toimii aivan järjettömän hyvin etanoiden kanssa. Tällä kertaa annoksesta tuli siis ulkonäöllisesti turhan vettynyt, mutta maku ei pettänyt. Taisipa eräs seurueemme jäsen nuolla oman lautasensa.

20150723_002202_LLS

Keittiön tervehdys ja alkuruoka olivat asettaneet riman korkealle pääruoan suhteen. Pääruoka lunasti kaikki odotukset. Sanat eivät riitä kuvamaan sitä kuinka hyvät pihviannoksen saimme eteemme. Antaa kuvan puhua puolestaan

Gasti yli laidan!

21.7.2015 Kallaxön – Svinöra

S/Y Mamarosalla ja S/Y Saralla oli alkanut miehistön vaihto. Ida lähti jo edellisiltana yökylään S/Y Saraan. Aamulla hän kävi meitä tervehtimässä, mutta aikoi jäädä päiväksikin Saran muonavahvuuteen.

20150721_143337

Lähdimme peräkkäin Kallaxönistä etelään kohti Piteån saaristoa.

20150721_150934

Tuuli vähän pyörähti matkalla. Aluksi se oli NW 2 m/s ja loppumatkasta SE 3 m/s. Ajoimme genaakkerilla ja välillä moottorilla, kun tuuli oli liian heikko.

20150721_144342

S/Y Sarasta soitettiin, että yksi gasti haluaa vaihtaa alusta. Ajattelin, että he varmaan pysähtyvät, jotta saamme heidät kiinni. Mutta ei! Veneestä hyppäsi mies mereen ja vene jatkoi matkaa! Noin kahden minuutin kuluttua olimme paikalla poimimassa gastia kyytiin. Nuori mies kiipesi alukseen ja kaivoi vesitiiviistä pussista päälleen kuivat vaatteet.

Oliko gastiliiton ja varustamon välisessä sopimuksessa tulkintaeroja? Vai oliko chef Lotinan hampurilaispihvien tuoksu niin vastustamaton?

20150721_190742

Illansuussa rantauduimme Piteå Båtklubbin tukikohtaan Svinöraan. Paikka on meille hyvin tuttu aiemmilta vuosilta. Paikka on viihtyisä. Rannalla on useita nuotiopaikkoja, istuskeluryhmiä, lasten leikkipaikka, jalkapallokenttä, klubirakennus kioski ja pari saunaa. Vieraiden vapaassa käytössä on kanootteja ja optimistijollia. Meidän miehistömme eniten odottama juttu oli kuitenkin Piteopen FreeWifi ja sen mahdollistama rajaton YouTuben käyttö.

Svinörassa oli meidän lisäksi myös kolmas oululainen purjevene, loput olivat ruotsalaisia moottoriveneitä. Niin ja yksi tanskanlipulla varustettu ketsi, jolla ei ole taidettu purjehtia pitkään aikaan.

20150721_183139

Vaikka Svinöra on viihtyisä paikka, on siinä yksi ikävä puoli. Ulos ja sisään kulkevat moottoriveneet tekevät koko ajan aallokkoa uloimmalle laiturille. Ja kyseinen laituri on niin matala, että fendareita on vaikea saada pysymään paikallaan. Syväyksen vuoksi uloin laituri on oikeastaan ainoa paikka purjeveneille.

Lieneekö edellisenä iltana kylvetty tarpeeksi, kun saunomiseen ei riittänyt innostusta. Saara ja Ida kävivät ottamassa löylyt uinnin lomassa.

20150721_195215

Antti valmisti laivueellemme illalliseksi aivan uskomattoman herkullisen kana korman.

20150721_214424

Emppu ja Otto kävivät kalassa. Empun uistimeen tarrasi toistakiloinen hauki.

Vettä, vesillä ja vedessä

20.7.2015 Luleå – Kallaxön (8 mpk)

20150720_102428

Kiirehdimme maanantaina heti aamusta hoitamaan kaupungille asioita. Kristiina tarvitsi piilareita ja lapset uusia uikkareita. Systeemissäkin piti käydä. Piilareiden ostaminen Ruotsin puolella ilman reseptiä osoittautui muuten suhteellisen haasteelliseksi tehtäväksi.

20150720_115106

S/Y Saran väki sai kaupungilla asioinnin ennen meitä valmiiksi ja lähti menemään edeltä. Olimme edellisiltana katsoneet valmiiksi pari kohdetta, joiden välillä valinta tehtäisiin vasta matkalla tuulen riittämisen perusteella.

Kävimme myös satamassa sijaitsevassa venetarvikeliikkeessä. Kotikaupungistamme Oulusta puuttuu varsinainen veneilyyn erikoistunut liike, joten kunnon kauppaan pääseminen on sinänsä harvinainen kokemus. Onneksi Ojan Rauta on viime vuosina kehittänyt veneilyosastoaan, onpa liikkeessä jopa allas veneitä varten!

20150720_120237

Otto ihasteli moottoriveneitä.

Veneliikkeessä käydessämme iski ankara sadekuuro. Valitettavasti olin unohtanut perähytin ikkunat auki. Päällystö punkka lainehti. Kirjaimellisesti.

20150720_133236

Kristiina nappasi meille lounaan kaupungilta. Herkuttelimme sadetta pitäessä.

Kun sade alkoi helpottaa, lähdimme ajelemaan. Keli oli niin kevyt, että moottorointi oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Soittelimme S/Y Saralle. Heille tuulta oli riittänyt hiukan, kun olivat ehtineet ulommas. Sovimme tapaavamme Kallaxönissä, Båtklubben Neptunen satamassa.

20150720_170133

Kohdevalinta osui nappiin. Satamassa oli meidän lisäksi vain yksi muu purjevene. Saimme kaiken Saran väen kanssa käytännössä keskenään käyttöön. Pursimajan ystävällinen haminamestari esitteli meille fasiliteetit.

20150720_172255

Otto ja Emil innostuivat, kun pursimajasta löytyi pleikkari ja pingispöytä. Pihan leikkipaikkavälineet olivat myös ahkerassa käytössä.

20150720_193711

Otto ja Emppu ottivat kalastusvälineet mukaan, ja kävivät polkuveneellä uistelemassa.

20150720_200833

Saara ja Ida kokeilivat kanoottia.

20150720_214210

Parasta viihdettä sekä aikuisille että lapsille oli aivan ehdottomasti lämpimässä paljussa lilluminen. Lilluimme ja saunoimme huolellisesti. Kuusi tuntia!

Hyrhyttejä ja eko-dieseliä

19.7.2015 Klubbviken – Luleå (8 mpk)

20150719_112257

Sunnuntaina lähti käyntiin purjehduksemme kolmas viikko. Olimme Luleån edustalla Klubbviken Havsbadissa. Otto, Emil ja Ida riensivät aamiaispöydästä kiireellä rannalle touhuamaan. Kaksi juttua tuntui olevan ylitse muiden.

20150719_113007

Otto sai köysiradalla hyvät vauhdit.

20150719_112048

Öinen sade ja pomppulinna olivat verraton yhdistelmä. Miehistömme pitikin kiikuttaa pomppulinnasta suoraan suihkuun ja vaatteiden vaihtoon.

20150719_121135

Kävimme Kristiinan kanssa kävelyllä lasten rauhoittuessa veneessä. Alueella on kahdenkokoisia hyrhyttejä eli vuokramökkejä. Useampi saunakin löytyy.

Ida sanoi jälleen tällä erää heipat kaverilleen S/Y Viiverin Nellille. Heillä oli tarkoitus lähteä ylittämään lähipäivinä.

Ystävämme S/Y Saralla lähtivät jo varhain aamulla Luulajaan. Heille oli tulossa lisää miehistöä – tai itseasiassa naisistoa. Me purjehdimme iltapäivällä perässä kaupungissa sijaitsevaan Ettansin satamaan.

20150719_194213

Ilta vierähti bunkratessa. Sataman vieressä on kookas ruokakauppa. Haimme ruokaa ja juomaa noin kymmeneksi päiväksi. Polttoainetankin ja varatankit täytimme myös, vaikka ruotsalaisen dieselin käyttö vähän arveluttaakin. Laituriparlamenteissa puhutaan, että ruotsalainen ”eko-diesel” toimii hyvänä kasvualustana dieselbakteerille.