Tutkailimme maanantaina Skellefteån saariston pohjoisosassa sijaitsevaa Pite-Rönnskärin saarta. Sillä on pitkä ja hieno merenkulkuun liittyvä historia. Kalastajakylä saarella on ollut jo 1500-luvulla ja luotsitoimintaa sieltä käsin on hoidettu vuodesta 1677 alkaen.

Saarella on edelleen vuonna 1771 rakennettu kappeli, jonka alttaritaulu on vuodelta 1780. Aikoinaan kalastajien oli pakko osallistua jumalanpalvelukseen kesäsunnuntaisin. Talvisin kirkkoa käytettiin venevajana.

Pite-Rönnskärissä on yksi Ruotsin korkeimmista majakoista. Vuonna 1905 rakennettu 37 metriä korkea metallimajakka on ollut käytössä aina 1970-luvulla asti.

Vierasveneitä varten satamassa on muutama paikka ja sähköäkin on tarjolla. Maalaituri on kuitenkin verrattain korkea ja veneeseen kulku on vaikeaa. Satama-allas on myös melko ahdas, joten esimerkiksi peräntakaisella tuulella aukosta sisään tullessa saa aika nopeasti koukata laituria vasten.

Otto ja Emil viihtyivät nurmikentällä frisbeen kanssa. Jalkapallomaali oli myös kova juttu. Otto kun on kova futismies. Idan juttu oli keinu.

Huikopalaksi chef Lotinan pentteri tarjoili hodareita.

Kottikärryt saivat minut häkeltymään. Niitä tuntui olevan paljon. Ihmiset kuljettivat tavaroita ympäriinsä niillä. Rantakentällä oli pitkä rivi erilaisia. Yksi mies kuljetti rakennustarpeita kottikärryillä, jotka näyttivät hyvin erikoisilta. Aivan kuin niissä olisi ollut moottori. En kuitenkaan kehdannut kuvata touhuilevaa miestä. Ehkä näihin kottikärryihin liittyy jokin juttu, jota minä vain en hoksaa. Täytyy miettiä lisää.

Päivän mittaan satamaan tuli muutama muukin vene. Illalla satoi vettä kaatamalla. Ukkonenkin kuului jossain, muttei tullut lähelle. Juttelimme möljän katoksen alla skellefteålaisperheen kanssa ja kyselimme reittivinkkejä seuraavalle päivälle. He kertoivat lähtevänsä aamulla samaan paikkaan kuin mekin, Svinöraan. Myöhään illalla he kuitenkin jo lähtivät. Sanoivat, että lapset odottavat niin kovasti Svinöraan pääsyä.