Kätkö ja vedenpaisumus

Olemme lasten kanssa harrastaneet jonkin verran geokätköilyä lähinnä kotikaupungissamme Oulussa. Olen pannut jo kauan sitten merkille, että Iin Röytässäkin on muutama kätkö. Ne vain ovat aina unohtuneet logata.

20140824_114353

Sunnuntaina kävimme Kristiinan ja Idan kanssa etsimässä kätköistä toisen. Pojat pelasivat sillä aikaa Minecraftia veneellä. Jonkun aikaa piti annetuissa koordinaateissa pyöriä. Viimein huomasimme jotakin annettuun vihjeeseen liittyvää ja löysimme ovelan kätkön.

Perämeren Suomen puoleisessa saaristossa geokätköjä ei ole kovinkaan paljon. Toisaalta, eipä ole veneilykohteeksi sopivia saariakaan runsaasti. Ruotsin puoleisella Perämerellä geokätköjä on saarissa melko paljonkin. Täytyy yrittää muistaa seuraavalla reissulla.

Lähdimme Oulua kohti iltapäivällä. Sää oli hiukan epävakainen ja tuuli SE 2 – 3 m/s, Kevyttä vastasta siis. Kropsun tienoilla otin isopurjeen peitteen pois ja ryhdyin suunnittelemaan nostamista. Virpiniemen nokalla oli kuitenkin todettava, että tuuli olisi siitäkin eteenpäin aivan pystyvastainen eikä tuulen voimakkuus ollut yhtään kasvanut, vaikka muutama puuska olikin sattunut kohdalle. Laitoin peitteen takaisin, kun saderintama näytti tulevan kohti.

20140824_151835

Patelan edustalla ukkoskuuro iski päälle. Tuuli ei onneksi noussut kovimmillaan kuin hiukan toiselle kymmenelle, mutta vettä tuli lujasti. Ajelin autopilotilla ja istuin sprayhoodin alla. Muu perhe piti sadetta sisällä. Salama iski muutaman kerran ihan lähelle. Näkyvyys kävi todella heikoksi ja sytytimme kulkuvalot. Kuuro meni ohi melko nopeasti.

20140824_153623

Purjeita emme siis päässeet nostamaan, mutta ehdimme Ouluun aivan ihmisten aikaan. Tavallisestihan venymme Röytässä tosi myöhään ja olemme kotona vasta illalla.

Vastaa