26.5.2015 Iin Röyttä – Marjaniemi, Hailuoto (27mpk)

Aamulla satoi vettä. Pidimme sadetta puolillepäivin asti. Söimme herkullisen aamiaisen, sellaisen kuin isä-poika-reissulla kuuluukin. Ja pelasimme korttia.

Keli oli edelleen lähes tyyni. Kävin seuran pursimajalla merkitsemässä käyntimme vieraskirjaan. Majalta näkee hyvin saaren toiselle puolelle avomerelle. Ei tuullut sielläkään.

Ennustaja oli luvannut tuulta kehittyvän iltapäivällä. Tulisi olemaan N 4 m/s. Kemiin olisi sisäväylää noin 44 mpk ja ulkoväylää noin 38 mpk. Ensin moottorilla ja sitten luovien? Ei oikein innostanut.

Otto tietenkin pettyi, kun Kemi olisi poissa laskuista. Neuvottelimme ja punnitsimme vaihtoehtoja. Syy Kemiin haluamisellekin selvisi: Otto halusi syödä ulkona ja hän tiesi Kemissä erinomaisen pizzerian. Tämä vaatimus asetti suunnittelulle vielä lisää haastetta.

Okei, Marjaniemeen pääsisimme sivumyötäisessä. Siis jos ennustaja olisi oikeassa. Mutta olisiko Marjaniemessä ravintola auki? Kyllä, nettisivujen mukaan Luotsihotellin kesäkausi on avattu 15.5. ja ravintola on avoinna joka päivä klo 8-22.

Lähdimme sateen lakattua puolenpäivän jälkeen. Ensimmäiset pari tuntia moottoroimme. Reittimme kulki Kriisinkiven, Isomatalan, Länsileton ja Luodematalan kautta.

Tulihan sieltä viimein se luvattu 3-4 m/s slööri. Nostimme ison ja genaakkerin ja saimme oikein mukavan matkavauhdin.

Perille päästyämme kiinnitimme veneen ja menimme tutkimaan rikkinäisen näköistä laituria. Saapumisemme oli aiheuttanut Marjaniemessä vipinää. Luoksemme kiisi autollaan paikallinen matkailuyrittäjä. Hän kertoi nähneensä meidät jo merellä ja olevansa harmissaan, ettei satamassa ole kaikki kunnossa. Hän kertoi meidän olevan kauden ensimmäinen vierasvene. Kohteliaasti hän pahoitteli, että Lyyli-myrsky oli särkenyt laiturin. Se ei ollut kestänyt suuren troolarin painoa, vaan oli siirtynyt juurestaan ja kulkusilta oli tipahtanut paikaltaan. Sähköt olivat kuulemma menneet samassa rytäkässä. Matkailuyrittäjä hälytti paikalle Hannun, joka toimii tällä kaudella satamakapteenina.

Hannu saapui pian ja pahoitteli myös tilannetta. Hän lupasi järjestää sähköä ja kaikki muutkin tarvitsemamme palvelut. Rannan sähköpistokkeet eivät auenneet, joten Hannu hälytti paikalle kunnan teknikon.

Pikapuolin saapui Seppo avaamaan sähkörasiat ja testasimme sähkön tulon. Onneksi Mamarosasta löytyy tarvittaessa vähän pitemmästi sähköjohtoa.

Otto oli odotellut koko päivän ravintolaan pääsyä. Kun sähköt oli liitetty ja kaikki muutenkin kunnossa, läksimme kohti Luotsihotellia.

Ravintolan lasisermit olivat kiinni. Suljettu siis. Niiden takana tiskillä istui nuori neiti. Aulasta käsin tiedustelin:

— Onko ravintola suljettu?
— Joo, me laitetaan tänään kiinni puoli kahdeksalta.
— Mutta kellohan on 19:10.
— No, me laitetaan kiinni.
— Teidän nettisivuilla lukee, että olette joka päivä auki kymmeneen asti.
— Me laitetaan aikaisemmin kiinni, jos ei ole asiakkaita.
— Mutta teidän nettisivuilla lukee, että olette auki. Miksi ette ilmoita siellä todellisia aukioloaikojanne?
— Öö.
— Minkälaista ruokaa teillä on tarjolla, jos tulemme huomenna syömään?
— Päivällä on lounas ja illalla à la carte.
— Olisiko listaa, niin voisin katsoa.
— No, ei meillä vielä ole kun…
— ?
— Ei ole vielä tehty listaa.
— Mutta netissä kerrotte, että olette avanneet 15.5.?
— Öö.

Otto oli poistunut jo kesken keskustelun ulos ja oli kyynel silmässä pihalla.

Menimme viereiseen taloon, Ravintola Luotoon. Ystävällinen henkilökunta toivotti tervetulleeksi. Heillä oli tarjolla buffeesta keulaan runsas kalapöytä ja pääruuaksi herefordia punaviinissä. Listalta ei ollut nyt mahdollista tilata. Epäröin:

— Epäilemättä hyvää, mutta etsimme Otolle vähän toista genreä, pizzaa ja hampurilaista.

Kokilla oli erinomainen pelisilmä ja palveluasenne. Hän avasi keittiön ja lupasi valmistaa Otolle maistuvan bolognesen. Oton naamalle levisi mahtava hymy. Kummankin ruoka oli todella hyvää.

Vatsat täynnä kellahdimme veneessä katsomaan yhdessä leffan. Iltapalaa ei tarvittu. Ehkä vähän hopeatoffeeta kuitenkin.