Shortseja ja talviturkkeja

6.7.2015 Oulunsalon Varjakka – Iin Röyttä

Edellinen yö oli kylmä. Illalla istuimme sitloorassa ja alkoi palella. Ei mikään ihme. Lämpötila oli vain 9°C. Lämmityslaitekin piti siis laittaa yöksi päälle. Tälle kesälle se onkin ollut kovassa käytössä.

Aamulla oli onneksi kesäinen shortsikeli. Aurinko helli, mutta tuulta oli vain S 1 m/s – mahdollisesti navakoituisi jossain vaiheessa jopa S 2 m/s:iin. Ei siis mikään purjehdustuuli, mutta kiirekään ei onneksi ollut. Päätimme lähteä päiväksi lillumaan ja auringosta nauttimaan.

20150706_123304

Koneistimme laivaväylää Löyhän mutkaan. Maijanväylän jälkeen nostimme ison ja genaakkerin. Ei niillä kuitenkaan mihinkään päässyt. Vaihdoimme takaisin moottoriin. Saatuamme ison purjesuojan paikoilleen virisi tuuli hieman. Tyypillistä.

20150706_144755(0)

Perillä Röytässä miehistön piti päästä saman tien uimaan, vaikka meriveden lämpötila oli vain noin 14°C. Epäilyistäni huolimatta miehistö riisui talviturkkinsa ja uintireissuja tehtiin illan päälle useampia. Minua ei tuonne veteen saisi vielä millään!

20150706_185050

Kävimme kuittaamassa seuramme pursimajan vieraskirjan ja lämmitimme saunan. Otimme kunnon löylyt. Vilpolassa iski ensimmäistä kertaa sellainen kunnon kesälomafiilis. Ihanaa kun ei ole kiire minnekään.

20150706_210226

Saunan päälle tsekkasin muonavaraston tilanteen. Patonki oli menossa kovaksi ja naudan suikaleilla oli tullut päiväys vastaan. Ruoaksi valmistin tummaa lihakastiketta tsatsikin ja leipäkuutioiden kera. Ja kyllä maistui!

Ruuan jälkeen kävimme S/Y Viluttitanssijassa irish coffeella. Nam.

Vastaa