9.7.2015 Kemi
Torstai oli sateinen. Vietimme satamapäivää Kemissä.
Jollaajia ei keli haitannut. Treenit pyörivät koko päivän. Yksi opparipurjehtija kaatoi jollan altaassa. Nosto oli suorastaan mallikelpoinen. Tyttö käänsi jollan pystyyn muutamassa sekunnissa.
Sen verran sateesta oli taukoa, että Emil ja Ida pääsivät käymään leikkipuistossa. Opetin heille reitin ja tarvittavan yhden tien ylityksen turvallisesti. Kaksikko pääsi puistoilemaan ihan keskenään. Sillä aikaa kävimme Oton kanssa läheisellä jalkapallokentällä.
Illansuussa kävin kaupassa hakemassa vähän provianttia, tuoretta lihaa, kasviksia ja leipää. Kaupungin keskusta oli aivan käsittämättömän autio.
Chef Lotina laittoi iltapalaksi tuoreilla yrteille ryyditettyä sieni-pekonipaistosta.
Gastimme olivat löytäneet uuden koukuttavan mobiilipelin. Kolmikko pelasi Agar.io:ta niin innoissaan, ettei nukkumaanmenosta meinannut tulla mitään.