Laituripurjehduksen parasta antia on sosiaalisuus. Veneestä toiseen kulkevat tutut, laituriparlamentit ja kanssaveneilijät jotka huolehtivat muidenkin lapsista kuin omistaan. Sain perjantai-iltana mieluisan puhelun ja kahden ystäväperheen kanssa sovittiin Röyttä-treffit.
Saavuimmekin laituriin peräkanaa ja paatit pistettin vierekkäin parkkiin kyläilyn ja kulkemisen helpottamiseksi. Siinä sitä sitten siirtyiltiin sujuvasti veneestä toiseen koko viikonloppu. Kuusi aikuista ja kuusi lasta. Trafiikki oli melkoinen. Ja kun molemmissa paateissa viihtyi kuin kotonaan niin todistettiinpa sellainenkin ihme että väsykärttyinen ja kiukkuinen pikku-gastimme Ida suostui päiväunille naapuriveneeseen. Lapset kalastivat, uivat, paistoivat makkaraa, katsoivat elokuvia, leikkivät rannalla, keinuivat riippukeinussa…Välillä tätä kaikkea tehtiin yhtäaikaa – olihan lapsia kuusi. Silti jokaiselle lapselle riitti aikuista seuraa ja sylittelijöitä, jos tarve niin vaati.
Heti perille päästyämme ryhdyimme yhdessä pohtimaan viikonlopun ruokakuvioita ja tulimme siihen tulokseen, että ruokatarpeet lyödään yhteen ja illalliset hoidetaan yhdessä, isolla porukalla. Lapsille spagettibolognese tuolla, aikuisille Caesar-salaatti siellä ja sushiyöpalat täällä. Ja sitä rataa.
Kippari kaipaili japanilaista ruokaa ja töistä lähtiessäni nappasin kassillisen sushia läheisestä ravintolasta. Uuden järjestelyn myötä pääsimme kuitenkin nauttimaan Caesar-salaattia naapuriin ja seurusteluyöpalaksi tarjoilimme sushia Mamarosassa. Yöpalakyläläisiä varten halkaisin isoimmat palat kahtia, niin saimme hieman jatkettua alunperin kahdelle tarkoitettua sushisatsia.
Lauantai lähti käyntiin tukevalla japanilaisella omeletilla eli Omuraisulla. Omuraisu on riisitäytteinen omeletti, joka sisältää usein myös lihaa. Täytevaihtoehdoissa taivas on rajana ja jokainen täyttää kuohkean lättynsä millä haluaa. Perinteiseen Omuraisun täytteeseen kuuluu kuitenkin aina riisi ja ketsuppi. Usein valmis tekele vielä koristellaankin ketsupilla. Itse en aamusta viitsinyt alkaa riisin keittoon ja ketsuppikin pääsi kiireessä unohtumaan.
Omuraisu (kahdelle)
4 munaa
2 valkosipulin kynttä
120g jauhelihaa
Sipulia
pinaattia
soijaa
seesaminsiemeniä
ketsuppia
mustapippuria – jos tykkää.
Piliko pilikottavat. Paista täyte. Sotke siemenet täytteeseen ja mausta. Muista ketsuppi! Paista omeletti. Kiepauta täyte päälle ja lässäytä kiinni. Voit myös kääntää helman sievästi alle.
Lauantain päivälliseksi nautimme Teriyaki-kanaa, seesaminsiemenillä höystettyä riisiä ja kaalisalaattia eli Haru kyabetsu no saladaa. Kaalisalaatti oli todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus jonka resepti löytyi Suomalais-japanilaisen yhdistyksen kokkikurssin reseptistöstä. Suosittelen erityisesti kaikille niille joiden sisällä asuu pieni Nigella. Kaalin puristelu toimii oivallisena ruokaterapiana.
Haru Kyabetsu No Salada / 春キャベツのサラダ/ Kevätkaalisalaatti
keräkaali (pienikokoinen) 1 kpl
sipuli (pienikokoinen) 1 kpl
suolaa tarpeen mukaan
kastike:
oliiviöljyä n. 2 rkl
Ponzua* n. 3 rkl
sitruunanmehua vähän.
Leikkaa keräkaalista ydin pois ja pese lehdet. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Laita kaalisuikaleet kulhoon ja ripottele suolaa niiden päälle. Anna kaalin pehmetä hetki. Hiero kaalisuikaleita ja purista neste pois. Sekoita kastikeainekset ja lisää kaaliin. Tarvittaessa lisää hieman suolaa.
”Ponzu” on sitrushedelmän mehua sisältävä soijakastikepohjainen kastike. Sitä saa japanilaisesta ruokakaupasta mutta sen voi tehdä itsekin:
sitruunaa ½ kpl
soijakastiketta 2 rkl
dashijauhetta 1 tl
vettä 1 – 2 tl
Purista sitruunan mehu ja sekoita soijakastikkeeseen. Sulata dashijauhe veteen ja sekoita yllämainittuun seokseen.
Täyvellinen Teriyaki ja kahen paatin kanat
2 rkl puolimakiaa sakea
4 rkl japanilaista soijasoosia
4 rkl miriniä
2 rkl sokeria
Ripaus pippuria – jos tykkää.
Sekota kaikki ja kuumenna hämmentäen. Älä polta!
Kahteen killoon kannaa tein kolominkertasen annoksen soosia eikä sitä jääny pisaraakaan yli. Ehkä sopivampi annos olis ollu 1 soosi per 500g lihaa. Marinaadiksi toki riittää yksikin annos!
Töki fileksiä haarukalla. Laita ne kannellisseen astiaan ja kaaja soosi päälle. Pyörittele. Siirrä naapuripaattiin marinoitumaan. Synkronoi kellot ja aseta kattausaika. Keitä riisi. Sekota valamiiseen riisiin seesaminsiemeniä. Nosta kattila naapuripaattiin. Kuumenna soosi. Siirrä ittes ja soosi naapuripaattiin. Kaaja soosi naapurissa kypsentyneiden filesten päälle. Nauti hyvässä seurassa, hyvällä ruokahalulla ja hyvän viinin kera.
Jälkiruoaksi naapurin kippari liekitti meille lättyjä. Calvadoksella. Nam.
Gochisōsama deshita!
Ihanaa tuo teijän veneilijöiden yhteinen kokkailu ja lapsista huolehtiminen 🙂