Jalkapallokenttä autiomaassa

Päätimme edelleen jäädä Likskäriin, sillä lapset viihtyvät täällä niin hyvin. Päätökseen vaikutti myös laituriparlamentilta saatu tieto, että kaikissa lähisatamissa on aivan täyttä. Niin on muuten täälläkin. Välillä saapuvat veneet joutuvat kääntymään samantien pois.

Päivällä satamassa laiturissa kävi muutaman tunnin vierailulla Mamarosan sisaralus S/Y Aurora. Tällaisia veneitä on Perämerellä tiettävästi vain nämä kaksi kappaletta. Olen nähnyt Auroran muutaman kerran aiemminkin. Se on ollut omistajillaan jo pitkään ja he arvostavat erityisesti sen tukevuutta ja luotettavuutta.

Mamarosa on Aphrodite 33 ja valmistettu legendaarisella Orustin saarella, jossa veneenrakennuksen perinteet ulottuvat jonnekin 1100-luvulle. Joitakin vuosia Mamarosan valmistumisen jälkeen Najad osti Aphroditen veistämön ja nimi Aphrodite jäi pois käytöstä. Najadit ja Aphroditet olivat jo ennen yhdistymistä hyvin samankaltaisia ja sen jälkeen Aphroditen suunnitteluratkaisuja omaksuttiin näkyvästi Najadiin.

Päivä vierähti hiekkarannalla. Sen jälkeen käytiin jäätelöllä klubirakennuksella. Silloin kun henkilökunta ei ole paikalla, homma pelaa itsepalveluna. Otat jäätelön ja maksat kassaan. Ilmeisen rehellisiä ihmisiä täällä.

Illansuussa kävimme Oton kanssa tutkimus- ja valokuvausmatkalla hiekkadyyneillä. Oton mielestä paikka oli kuin autiomaa. Paitsi että autiomassa ei ole jalkapallokenttiä, jollaisen Otto löysi dyynien välistä.

DSC_0127

DSC_0143

DSC_0148

DSC_0163Kaikki tämän päivän valokuvat ovat Oton ottamia.

Huomenna täällä alkaa paikallinen regatta ja meidänkin on luovutettava laituripaikka tapahtuman käyttöön. Matka jatkunee pohjoista kohti.

2 thoughts on “Jalkapallokenttä autiomaassa

  1. Saga

    Ihana seurata reissua netin välityksellä. Kummipoitsusta on tullut tosi taitava valokuvaaja! Esitelkääpä täälläkin joku Oton tekemä fat- tai ugly-naama. Otto tekee niitäkin erityisen taitavasti 🙂

    Vastaa
  2. Päivitysilmoitus: Sisaralus ja löylyn lyömätön - S/Y Mamarosa

Vastaa