Mustavalkoisia prinsessakuvia

Miehistö antoi herätyksen Mamarosassa juhannusaamuna klo 7.00. Heräsimme siis kotisatamassa Hietasaaren veneilykeskuksessa Oulussa. Aamupalan jälkeen pojat jatkoivat Minecraftin parissa ja Ida suri kotiin unohtuneita värikyniä. Hienosti taiteillut prinsessakuvat jäivät nyt kovin mustavalkoisiksi.

Sain aamun aikana rikattua veneen loppuun. Isopurje ja genoa pääsivät paikoilleen, samoin kuin plotteri sekä muu vene-elektroniikka. Pelastuslautta oli vielä unohtunut autotalliin. Kristiina jatkoi järjestelyä kannen alla.

20140621_145900

Täsmälleen puoliltapäivin irtosivat köydet ja suuntana tietysti Iin Röyttä. Tuuli oli Vihreäsaaren kupeessa W 7-8 m/s. Päädyimme aluksi purehtimaan pelkällä genoalla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Sudenväylästä Kropsuun oli niin vastaista, että ajoimme koneella. Loppumatka taittui heikkenevässä tuulessa ja vähän auringonpaisteessakin isolla ja genoalla.

20140621_150006

Röyttään saapuminen tuntui kuin kotiin tulolta. Laiturista löytyi juuri Mamarosalle sopiva tila ja vastassa oli liuta ystäviä. Myös miehistöllämme näytti riittävän tekemistä. Kalavehkeet piti saada äkkiä esille ja saaresta löytyi kuulemma uusia lampaitakin.

20140621_204358

Landarein ja muine asiaankuuluvin muodollisuuksin iltaa istuttiin niin Mamarosan kuin naapuriveneiden sitloorassa. Myös yhdet 60-vuotisjuhlat illan aikana vietettiin. Olipas kiva nähdä ystäviä pitkän talven jälkeen.

1 thought on “Mustavalkoisia prinsessakuvia

  1. Vellamo

    Kiva, kun teilläkin on vihdoin vene vesillä ja pääsitte matkaan. Eipä tuolla Röytässäkään näytä tunkua olevan. Monissa blogeissa näkyy, että satamissa on tilaa vaikka kuinka. Mekin jäätiin kylmää ja sadetta pitämään kotiin eikä lähdetty vesille lainkaan. Toivottavasti kesälomaksi jo lämpenee. Mukavaa veneilykautta teille!

    Vastaa

Vastaa