Aihearkisto: Yleinen

Kauppakierros ja nörttikaveri

28.7.2016 Likskär, Luleå – Ettans, Luleå

Kävin torstaina aamulla maksamassa satamamaksun ja lähdimme kohti kaupunkia.

IMG_7272

Pitkästä aikaa ei ollut ihan vastatuuli. Suunnittelimme ensin genaakkeria, mutta tuuli oli kuitenkin niin sivulta ja osittain sivuvastainenkin, että päädyimme isoon ja genoaan. Oikein mukavasti meni lyhyt matka niilläkin.

Ettansin satama on hiukan muuttunut. Satamaa on laajennettu suurilla betoniponttoonilaitureilla. Vieraspaikat ovat entisessä paikassa, mutta niille pitää pujotella melkoiset mutkat laitureiden välistä.

IMG_7278

Miehistö odotti innolla kaupungille pääsyä. Heille oli luvattu skrovmålit. Muusta kaupoissa kiertelystä he eivät olleet niin kovin innoissaan. Minä tarvitsin uudet sortsit ja niihin vyön. Aurinko oli jo polttanut entiset harmaiksi. Systeemissäkin piti poiketa.

Illan mittaan pyykkäsimme ja bunkrasimme. Rannan isosta supermarketista haimme toistakymmentä kassillista ruokaa ja juomaa.

Ida sai taas uusia kavereita. Ettansilla oli oululainen purkkari, jonka tytöt kävivät meillä kylässä. He olivat lähdössä aamulla ylittämään suoraan Ouluun. Yllättäen veneessä oli myös lapsuuden boksikaverini (~nörttitermi) Jani.

Päivän yllättävin yhteensattuma oli tuttu helsinkiläisvene, jonka väen saunotimme seuramme saunassa Iin Röytässä muutama viikko sitten. He saapuivat satamaan hetikohta meidän jälkeen.

Yleensä Ettansilla marinero tulee tosi nopeasti perimään satamamaksun. Nyt häntä ei näkynyt koko iltana. Huoltorakennuksen ovikoodin kävimme sitten kysymässä naapuriveneestä.

13882522_10154535198328081_6152589300666010791_n

Iltapalaksi chef Lotinan pentteri tarjoili katkarapuja. Tästä on jotenkin tullut meille perinne Ettansilla käydessä. Sotkuista puuhaa, mutta herkullisia.

Ylimääränen ruokapäivitys – Likskärin kookoskana

13833210_10154535479718081_928664946_o

Maistuvaa jämäruokaa kanasta, kookoksesta ja couscousista

Kannaa
Purkki kookosmaitua, 2dl
Couscousia
½-1 limen mehu
Vihiriä paprika
Purkki herkkusieniviipaleita
Murskattuja pistaaseja
Mausteet maun mukkaan

Lasten aterialta jääneet kanan filekset pannulle hautumaan kookosmaitoon. Piliko vihiriä paprika messiin. Purista joukkoon limen mehua. Kaaja couscousia vappaalla käjellä. Jos kaajoit yli 2dl niin lissää hieman vettä. Kääntele ja oottele että kookosmaito immeytyy couscouseihin. Ennenku on valamista niin lissää messiin purkki viipaloituja herkkusieniä. Maista ja mausta! Pistä valamis annos nätille lautaselle ja ripottele pinnalle murskattuja pistaasipähkinöitä. Son siinä!
 

Sisaralus ja löylyn lyömätön

27.7.2016 Gärdsviken, Kalix – Likskär, Luleå

Aleksi oli lähtenyt illalla ja Iitu ja Topi jo aamutuimaan. Lapsetkaan eivät siten laittaneet hanttiin kun aloimme aamulla tehdä lähtöä.

Mutta arvatkaa oliko taas vastatuuli? Bergöfjärdenillä saimme sen verran tuuleen kulmaa, että avasimme genoan moottorin kaveriksi. Muuten legi vierähti koneistaen.

Kristiina viestitteli ystäviemme S/Y Julianan kanssa, kun kuulimme heidän olevan näillä seuduilla. Piti paikkansa. He olivat matkalla päinvastaiseen suuntaan ja juuri ajaneet meitä vastaan, mutta ulompana merellä. Me ajoimme sisäväylää.

IMG_7221

Ida innostui matkalla harjoittelemaan solmuja. Muutama perussolmu alkaa jo olla hallinnassa.

IMG_7250

Iltapäivällä kiinnitimme Likskäriin, Luleå Segelsälskapin saaritukikohtaan. Se on upea hiekkasaari, jossa meidän miehistö viihtyy rannalla.

IMG_7265

Likskärin laiturit on järjestelty uudelleen, ennen altaan länsilaidalla oli maamöljä ja keskellä yksi pistolaituri. Nyt allasta kiertää möljä hevosenkengän muodossa. Minusta tämä uusi on parempi. Töijaamiseen on paremmin tilaa.

Merkillinen yhteensattuma taas, sillä S/Y Mamarosan sisaralus S/Y Aurora ajoi satamaan sisään heti meidän jälkeen. Perämerellä on vain kaksi samanlaista alusta ja usein tapaamme Auroran juuri Likskärissä tai lähisaarissa.

IMG_7234

Chef Lotinan pentteri tarjoili illalliseksi herkullista kookoskanaa couscousin kera.

Myöhemmin illalla kävin saunomassa. Likskärissä on ihan normaalit saunavuorot, ei ruotsilaisia sekasaunoja. Ei siellä saunassa hiki tullut, olipahan sosiaalinen tapahtuma kuitenkin. Muitakin suomalaisia oli löylyjen purevuutta arvioimassa.

Koukuttava sellerisuola

26.7.2016 Gårdsviken, Kalix

Aamu oli tuskainen, mutta onneksi vaan allekirjoittaneen osalta. En ole allerginen millekään muulle kuin ruotsalaisille itikoille – niille samaisille joita ei saa pesemällä purjeista irti. Ne ovat pieniä ja äkäisiä, eivät pidä minkäänlaista ääntä ja pistävät kuin pirulaiset. Niitä pistoksia löytyi minusta aamulla kymmeniä ja taas kymmeniä. Kutisevia paukamia nousee ja pahimmillaan pistoskohdat alkavat märkimään. Tätä kirjoittaessani on vasen nilkkani turvonnut muodottomaksi ja Hydrocortison on paras ystäväni. Muualla kun täällä en onneksi ole tähän lajiin törmännyt ja varmasti jatkossa muistan suojata itseni viimeisen päälle. Nyt itikat johtavat 2-0, mutta täältä tullaan vielä!

IMG_7198

Lapset uiskentelivat pitkin päivää – pelastusliiveillä ja ilman. Ida leikki Aleksin kanssa ja välillä Aleksi ja Otto touhusivat keskenään. Saareen saapui myös Suomen lipun alla veneilevät Iitu ja Topi – uudet tuttavuudet ja samaa ikäluokkaa meidän muksujen kanssa. Yhdessä etsittiin Pokémoneja ja riemu repesi kun Topi löysi laiturilta Pikachun! Emil keskittyi etsimään sammakkoja, mutta valitettavasti yhtään ei nyt löytynyt vaikka yleensä niitä hyppii joka puolella.

IMG_7200

Myöhäiseksi lounaaksi hauduttelin lapsilta jääneistä potuista kapriksilla buustatun tortillan. Ihanan hapokasta! Kylkeen tekaisin ranskankermasta, kylmäsavulohesta, sipulista ja tillistä ja puolikkaan limen mehusta lisukkeen. Kuppi taidettiin melkein nuolla puhtaaksi vaikka annos oli reilu.

IMG_7206

Kaitsu kävi saunassa ja sen päälle istuimme iltaa nauttien uutta herkkututtavuutta. Kippari pyörähti nimittäin ennen purjehdusreissua Belgiassa ja hänelle oli tarjottu siellä oluen kylkeen juustokuutioita ja purkki sellerisuolaa juuston päälle ripoteltavaksi. Sen verran ison vaikutuksen oli yhdistelmä tehnyt, että tuomisina kotiin oli kaksi sirotinta täynnä sellerisuolaa – toinen kotiin ja toinen paattiin. Voin kertoa että todella toimii! Ja koukuttaa! Olemme kokeilleet nyt erilaisia juustoja ja havainneet tarkoitukseen parhaaksi pehmeät sekä kermaiset juustot. Meidän sellerisuolassa sellerin osuus on vähäisempi kuin belgialaisessa oluthuoneessa tarjoillussa, mutta silti se antaa kivan sävyn. Seuraavaksi täytyy kollata kaikki paremmin varustellut maustehyllyt ja jos ei onnistu niin seuraavalta samalle suunnalle suuntautuvalta reissulta on ihan pakko hommata lisää. Jos löydätte jostain niin kokeilkaa ihmeessä!

Yllättävä päivä

25.7.2016 Hellälä, Tornio – Gårdsviken, Kalix

13838592_10154529202948081_2097925056_o

Olimme ajatelleet irrottaa aamulla jo yhdeksän aikaan, mutta sen verran makeasti venytytti, että lojuimme sängyssä vielä tuohon aikaan. Edessä oleva pitkä purjehduspäivä painoi kuitenkin päälle, mutta aamukahvit juotiin kuitenkin ennen lähtöä rauhassa. Kaitsu hoiti tankkaukset ja minä valmistelin paatin sisältä merenkulkukuntoon. Kohteliaisuuslippu saalinkiin ja menoksi.

IMG_7149

Päivämatka oli pitkä, reilut neljäkymmentä meripeninkulmaa, ja hieman jännitti että kuinka muksut pitkän päivän jaksavat. Päämääränämme oli kuitenkin yksi suosikkikohteistamme ja sen ajatuksen varjolla myös lapset jaksoivat paremmin. Matka taittui välillä purjehtien ja välillä moottoroiden. Olisihan tuo ollut kiva hieman enemmänkin purjehtia, mutta saimme sentään melkein puolet matkasta taittaa ilman moottorin ääntä.

IMG_7160

Välillä rullasi sen verran, että muksut kömpivät yksi toisensa jälkeen sitlooraan unille. Ja myös sellainen ihme nähtiin, että kaikki kolme oikeasti nukkuivat päiväunet ja vielä yhtä aikaa! Melkoinen yllätys! – Ja lisää yllätyksiä oli luvassa.

IMG_7169

Välipalaksi Lotinan pentteri tarjoili maailmalla jonkinmoiseksi ruokahitiksi noussutta spagettileipää.

IMG_7179

Lähestyessämme Gårdsvikenin laituria koettiin päivän toinen yllätys. Laiturilla meille huiskutteli nimittäin Idan ystävä Aleksi ja Kirppu katosi sillä siunaamalla touhuamaan ja leikkimään kaverin kanssa.

IMG_7192

Illallinen nautittiin paikalliseen tapaan laiturilla. Hetki täytyi kuitenkin pohtia että pystymmekö, sillä täällä on alkanut hapansilakkasesonki ja purkkeja oli naapuripöydissä useita! Olin pentterissä valmistamassa kanaa mustapippurijuustokastikkeessa kun Kaitsu kävi minulle asiasta ilmoittamassa. Rohkaistuimme ja täytyy sanoa, että kyllä tuohon hajuun alkaa jo turtua. Kanakastikkeen kyljessä nautimme couscousia ja punaisia linssejä – toimi.

IMG_7185

Jäimme laiturille istumaan iltaa töreläisten seurakavereiden ja Aleksin isän kanssa. Minua tultiin myöhemmin pyytämään saunaan paikallisen naisdelegaation toimesta. Hieman arkailin, sillä täällä on tapana pitää mixbastua kellon lyötyä seitsemän illalla. Minulle kuitenkin vakuutettiin että pelkkiä naisia on saunomassa, joten keräsin saunakamppeeni savineen hunajineen päivineen ja lähdin pitämään spata ruotsalaisten kanssasisarien kanssa. Päästyäni saunalle istui puolialaston mies portailla vilvoittelemassa. Hän kuitenkin kertoi olevansa juuri lähdössä, joten painelin sisään löylyihin. Kierrätin hunajaa ja savea ja puhuimme mukavia löylyistä nauttien. Voitte vain kuvitella yllätykseni kun yhtäkkiä remmi miehiä astui sisään ja istahti kanssamme lauteille. Yllätyksestä hämmentyneenä tarjosin hunajaa ja savea myös heille ja lopulta meitä istui lauteilla melkoinen spa-jengi. Kehuivat kovasti mömmöjäni – sukupuoleen katsomatta.

Kaikenlaista sitä.

Ilta päättyi kahden kitaristin säestyksellä nuotion ympärillä lauleskeluun.