27.5.2015 Marjaniemi, Hailuoto

Keskiviikosta oli suunniteltu satamapäivää, sillä vesisadetta oli luvassa runsaasti.

Oli isä-poika-reissun kolmas päivä. Aamiaisen jälkeen pelasimme pussihousua ja Otto katseli Pokémoneja.

Rikkinäinen laituri käytiin laittamassa päivällä kuntoon.

Tuulta oli huomattavasti enemmän kuin oli luvattu. Piti olla S 7 m/s. Nyt keskituuli oli S-SW 10-12 m/s, puuskissa jopa 17 m/s. Satamapäivä siis tuulenkin kannalta. Onneksi ei ole kiire minnekään.

Iltapäivällä pilvet katosivat ja sade loppui, tuuli ei.

Teimme kävelyretken rannalle.

Ravintola Rantasumpusta on enää raunioit jäljellä.

Vieressä on komeita muutaman vuoden ikäisiä loma-asuntoja.

Muutama asuntovaunu alueella on, vaikka leirintäaluetta ei enää ole.

Otto otti kuvia ja postitteli niitä Insta-tililleen.

Kävelyretken päätteeksi valmistimme kanapastaa ja jälkiruuaksi vohveleita.

Ilta vierähti veneessä. Otto pelasi Fifa 15:ta ja katsoimme leffan. Mukavan rento satamapäivä.

26.5.2015 Iin Röyttä – Marjaniemi, Hailuoto (27mpk)

Aamulla satoi vettä. Pidimme sadetta puolillepäivin asti. Söimme herkullisen aamiaisen, sellaisen kuin isä-poika-reissulla kuuluukin. Ja pelasimme korttia.

Keli oli edelleen lähes tyyni. Kävin seuran pursimajalla merkitsemässä käyntimme vieraskirjaan. Majalta näkee hyvin saaren toiselle puolelle avomerelle. Ei tuullut sielläkään.

Ennustaja oli luvannut tuulta kehittyvän iltapäivällä. Tulisi olemaan N 4 m/s. Kemiin olisi sisäväylää noin 44 mpk ja ulkoväylää noin 38 mpk. Ensin moottorilla ja sitten luovien? Ei oikein innostanut.

Otto tietenkin pettyi, kun Kemi olisi poissa laskuista. Neuvottelimme ja punnitsimme vaihtoehtoja. Syy Kemiin haluamisellekin selvisi: Otto halusi syödä ulkona ja hän tiesi Kemissä erinomaisen pizzerian. Tämä vaatimus asetti suunnittelulle vielä lisää haastetta.

Okei, Marjaniemeen pääsisimme sivumyötäisessä. Siis jos ennustaja olisi oikeassa. Mutta olisiko Marjaniemessä ravintola auki? Kyllä, nettisivujen mukaan Luotsihotellin kesäkausi on avattu 15.5. ja ravintola on avoinna joka päivä klo 8-22.

Lähdimme sateen lakattua puolenpäivän jälkeen. Ensimmäiset pari tuntia moottoroimme. Reittimme kulki Kriisinkiven, Isomatalan, Länsileton ja Luodematalan kautta.

Tulihan sieltä viimein se luvattu 3-4 m/s slööri. Nostimme ison ja genaakkerin ja saimme oikein mukavan matkavauhdin.

Perille päästyämme kiinnitimme veneen ja menimme tutkimaan rikkinäisen näköistä laituria. Saapumisemme oli aiheuttanut Marjaniemessä vipinää. Luoksemme kiisi autollaan paikallinen matkailuyrittäjä. Hän kertoi nähneensä meidät jo merellä ja olevansa harmissaan, ettei satamassa ole kaikki kunnossa. Hän kertoi meidän olevan kauden ensimmäinen vierasvene. Kohteliaasti hän pahoitteli, että Lyyli-myrsky oli särkenyt laiturin. Se ei ollut kestänyt suuren troolarin painoa, vaan oli siirtynyt juurestaan ja kulkusilta oli tipahtanut paikaltaan. Sähköt olivat kuulemma menneet samassa rytäkässä. Matkailuyrittäjä hälytti paikalle Hannun, joka toimii tällä kaudella satamakapteenina.

Hannu saapui pian ja pahoitteli myös tilannetta. Hän lupasi järjestää sähköä ja kaikki muutkin tarvitsemamme palvelut. Rannan sähköpistokkeet eivät auenneet, joten Hannu hälytti paikalle kunnan teknikon.

Pikapuolin saapui Seppo avaamaan sähkörasiat ja testasimme sähkön tulon. Onneksi Mamarosasta löytyy tarvittaessa vähän pitemmästi sähköjohtoa.

Otto oli odotellut koko päivän ravintolaan pääsyä. Kun sähköt oli liitetty ja kaikki muutenkin kunnossa, läksimme kohti Luotsihotellia.

Ravintolan lasisermit olivat kiinni. Suljettu siis. Niiden takana tiskillä istui nuori neiti. Aulasta käsin tiedustelin:

— Onko ravintola suljettu?
— Joo, me laitetaan tänään kiinni puoli kahdeksalta.
— Mutta kellohan on 19:10.
— No, me laitetaan kiinni.
— Teidän nettisivuilla lukee, että olette joka päivä auki kymmeneen asti.
— Me laitetaan aikaisemmin kiinni, jos ei ole asiakkaita.
— Mutta teidän nettisivuilla lukee, että olette auki. Miksi ette ilmoita siellä todellisia aukioloaikojanne?
— Öö.
— Minkälaista ruokaa teillä on tarjolla, jos tulemme huomenna syömään?
— Päivällä on lounas ja illalla à la carte.
— Olisiko listaa, niin voisin katsoa.
— No, ei meillä vielä ole kun…
— ?
— Ei ole vielä tehty listaa.
— Mutta netissä kerrotte, että olette avanneet 15.5.?
— Öö.

Otto oli poistunut jo kesken keskustelun ulos ja oli kyynel silmässä pihalla.

Menimme viereiseen taloon, Ravintola Luotoon. Ystävällinen henkilökunta toivotti tervetulleeksi. Heillä oli tarjolla buffeesta keulaan runsas kalapöytä ja pääruuaksi herefordia punaviinissä. Listalta ei ollut nyt mahdollista tilata. Epäröin:

— Epäilemättä hyvää, mutta etsimme Otolle vähän toista genreä, pizzaa ja hampurilaista.

Kokilla oli erinomainen pelisilmä ja palveluasenne. Hän avasi keittiön ja lupasi valmistaa Otolle maistuvan bolognesen. Oton naamalle levisi mahtava hymy. Kummankin ruoka oli todella hyvää.

Vatsat täynnä kellahdimme veneessä katsomaan yhdessä leffan. Iltapalaa ei tarvittu. Ehkä vähän hopeatoffeeta kuitenkin.

25.5.2015 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttä

Vasta sunnuntaina illalla tulimme perusleiriin – siis kotiin. Maanantaina illansuussa lähdimme jo Oton kanssa uudelle reissulle.

S/Y Mamarosassa oli tälle viikolle gastinpaikkoja avoinna. Usein työt haittaavat harrastuksia ja niin kävi halukkaille nytkin. Ymmärrettävästi useamman arkipäivän reissulle ei ihan noin vain ole mahdollisuus lähteä. Niinpä tästä reissusta tuli puhtaasti isä-poika-seikkailu.

Otto halusi kovasti lähteä Kemiin. Siellä ehtisimmekin hyvin poiketa – periaatteessa. Tänään kävi kuitenkin niin, että merellä oli lähes tyyntä. Purjeilla ei kerta kaikkiaan olisi päässyt mihinkään. Ehdotin johonkin lähelle jäämistä, vaikkapa Varjakkaan. Otto kuitenkin vaati, että pohjoista kohti lähdetään. Annoin sitten periksi ja ajoimme moottorilla Iin Röyttään.

Junioripurjehtijoita tuli lähtiessä helminauhana vastaan. Heiltäkin oli tuuli loppunut.

Muutama kölivene Oulun edustalla lipui hitaasti eteenpäin

Muuten merellä oli tosi rauhallista – ja kaunista.

Satakarin nokalla meitä tervehti kolme hyljettä. Lieneekö ollut samoja, joita kävimme katsomassa edellispäivänä. Valitettavasti en ehtinyt saada niitä kuvaan tällä kertaa.

Urheasti gasti jaksoi valvoa perille asti, vaikka saavuimme vasta reilusti yhdentoista jälkeen. Lähestyttäessä hän avusti fendareiden laittamisessa.

Painuimme heti pehkuihin, jotta jaksamme aamulla jatkaa seikkailua. Toivottavasti ei enää tarvitse jatkaa koneen voimalla, vaan saisimme purjehtia. Sääennusteiden perusteella ei valitettavasti näytä kovin lupaavalta. No, isä-poika-reissulla on muutakin tarkoitusta kuin purjehtiminen.

24.5.2015 Iin Röyttä – Veneilykeskus, Oulu

Myrsky oli laantunut illalla, mutta aamulla tunnelma Mamarosassa ei kuitenkaan ollut ihan katossa.

Lämmityslaite oli sammunut illalla eikä halunnut enää käynnistyä. Yön tarkenimme varalämmittimen turvin. Pelotti, että edessä olisi uuden hankinta, rahanmenoa, asennustöitä ja stressiä. Ja alkava viikko oli tarkoitus olla merellä. Miten sen reissun nyt kävisi?

Lisäksi miehistö nousi kapinaan. Kapteenin kokkeli ei kelvannut aamiaiseksi. Mitäää?!?! Chef Lotinankin mielestä munakokkelini oli erinomaista, mutta miehistö hangoitteli vastaan.

Aamupalanirsoilun jälkeen lämppäriin perehtyminen edellytti työrauhaa. Sitä varten poistin stressitekijät eli ajoin heidät ulos aluksesta.

Valmistelin demon Kristiinaa varten. Tarkoitus oli esitellä hänelle, miten lämmityslaite ei toimi. Simsalabimsala! Ke? Sehän toimi aivan kuten pitääkin. Tuli ihan mieleen klassikkotarina ruotsinlaivan vessanpytystä.

Todennäköisesti lämmityslaitteessa ei ollut mitään oikeaa vikaa. Ehkä se oli runsaan käytön vuoksi ylikuumentunut eikä siksi käynnistynyt.

Läksin miehistön perässä saareen. Olin kuullut edellisiltana, että ihan likelle aallonmurtajaa on asettunut asumaan kaksi hyljettä. Kävimme bongaamassa. Siellä yksi makoili rantakivellä ja toinen sukelteli. Lapset katselivat innoissaan.

Aamulla ei hymyilyttänyt, mutta nyt päivä näytti menevän jo parempaan suuntaan.

Lähdimme puolenpäivän jälkeen liikkeelle. Tuuli oli W 7-9 m/s. Päätimme mennä pelkällä genoalla. Vaivaton valinta osoittautui myös yllättävän vauhdikkaaksi.

Lyyli-myrskyn jäljiltä Martinniemen edusta oli melko kuoppainen. Kannen alle asettunut miehistö alkoi oirehtia. Otto ja Ida ilmoittautuivat huonovointisiksi ja halusivat sitlooraan. Emil oli väsähtänyt nörttihommiensa keskelle.

Koukkasimme läheltä Kropsua. Näytti siltä, että saaresta on laituri kadonnut. Palasimme vähän matkaa takaisin ja kävimme tarkistamassa. Myöhemmin meille selvisi, että huonokuntoinen laituri on poistettu ja uusi tai kunnostettu on tulossa lähiaikoina.

Kellonmerellä paha olo oli jo tiessään ja chef Lotina laittoi miehistölle ruokaa.

Loppumatka meni leppoisasti. Tosin Oritkarissa iski hiekkamyrsky. Jostain uuden laiturin takaa pöllysi ilmaan jotain, ilmeisesti hiekkaa. Sen jäljiltä olivat silmät vielä seuraavanakin päivänä kipeät.

En tiedä mitä oikein olin ajatellut viikonlopun muonitusta suunnitellessani. Tai ehkä vika olikin siinä että viikko oli niin kiireinen etten juurikaan ehtinyt ajatella. Tai ehkä en tajunnut että pentterin kaapeista uupuu vielä lähestulkoon kaikki perustarpeet, kuten pojille tuiki tärkeä ketsuppi. Tai ehkä kaikki edellä mainitut syyt johtivat siihen että Chef Lotinan pentteri tarjoili sangen mielenkiintoisia pöperöitä viikonloppuna.

Perjantaisten yrttibratwurstien kylkeen en ollut tajunnut varata mitään. Yhtään mitään. Tai no, oli meillä sinappia. Heitin pannulle kaveriksi muutaman Oton pikkutomaatin – poika popsii niitä kuin karkkeja konsanaan. Lisäksi pyöräytin mukaan lasten aterialta jääneen spagetin (joutuivat syömään ilman ketsuppia!) ja heitin hieman basilikaa joukkoon. Se olikin ainoa kuiva mauste jonka olin veneeseen vienyt. Edes mustapippuria ei ollut. Ja minä kun olen sitä sorttia, etten ihan heti keksi muuta ruokalajia kuin kaurapuuron johon mustapippuri ei istu. Tuoretta patonkia ja aiolia olin onneksi tajunnut kaupasta hakea mukaan. Pisteeksi iin päälle kaivoin kaapista Saksasta tuomiani säilöttyjä teuflitteja. Suurta herkkuani. Irtotavarana olen nähnyt niitä Oulussakin myytävän, mutta kilohinta on todella suolainen. Ja kun maut olivat kohdallaan niin väliäkös sillä että lautasella oli lopulta melkoinen cross kitchen -pläjäys.

Olin päättänyt, että lauantaina nautimme parsaa kyljessään risottoa. Parsanpurijoissa on kaksi koulukuntaa – ne jotka keittävät ja ne jotka grillaavat. Minä kuulun jälkimmäisiin. Tosin nyt mentiin pannun kautta. Ilmakuivattua kinkkua vaan ympärille ja ai että on hyvää! Niin ja sitä mustapippuria tietty, jos sitä vain olisi ollut.

Lapset viihtyivät uudistetussa leikkipuistossa sadekuurojen välillä. Mahtavaa kun Röyttään on saatu uudet keinut ja liukumäki, kiipeilytelineestä puhumattakaan.

Ja sitten se risotto. Kehuin juuri blogihaasteessa kuinka sienirisotto on venebraavurini. Itseäni lainaten: ”vermuttia ja parmesaania. Epäonnistuminen mahdotonta”. Jep, jep. Sinirisottoon tarvitaan riisiä, sieniä (tuoreita ja kuivattuja), sipulia, selleriä, vermuttia, kanalientä, sitruunaa, voita, parmesaania ja mustapippuria + muita mausteita. Nyt olin kuitenkin tilanteessa, jossa ainoat käytettävissä olevat ainekset olivat: riisi, kuivatut sienet, sipuli, vermutti, voi ja pecorino. Melkoista sävellystä ja sähellystä oli kokkaus. Onneksi olin varannut ruoanlaittoon ja ruokajuomaksi pullon valkoviiniä lempirypäleestäni…

Lyhyestä virsi kaunis – Ei tuoreita sieniä, eikä selleriä. Kanaliemen korvasin pussikeitolla (!) ja sienien liotusliemellä. Lisäksi kaadoin reilun lasin gewürztramineria joukkoon. Pecorino näytteli parmesaania ja mausteet tulivat pussikeitosta. Sitä rataa. Kyllähän se koostumus jäi noilla aineksilla kauaksi aiotusta, mutta maku yllätti positiivisesti. Ei se tietysti vetänyt vertoja alkuperäiselle, mutta Ida ja Kaitsu tykkäsivät. Eikä se minullakaan syömättä jäänyt.

Pojat söivät taas jotain ilman ketsuppia.