En tiedä mitä oikein olin ajatellut viikonlopun muonitusta suunnitellessani. Tai ehkä vika olikin siinä että viikko oli niin kiireinen etten juurikaan ehtinyt ajatella. Tai ehkä en tajunnut että pentterin kaapeista uupuu vielä lähestulkoon kaikki perustarpeet, kuten pojille tuiki tärkeä ketsuppi. Tai ehkä kaikki edellä mainitut syyt johtivat siihen että Chef Lotinan pentteri tarjoili sangen mielenkiintoisia pöperöitä viikonloppuna.
Perjantaisten yrttibratwurstien kylkeen en ollut tajunnut varata mitään. Yhtään mitään. Tai no, oli meillä sinappia. Heitin pannulle kaveriksi muutaman Oton pikkutomaatin – poika popsii niitä kuin karkkeja konsanaan. Lisäksi pyöräytin mukaan lasten aterialta jääneen spagetin (joutuivat syömään ilman ketsuppia!) ja heitin hieman basilikaa joukkoon. Se olikin ainoa kuiva mauste jonka olin veneeseen vienyt. Edes mustapippuria ei ollut. Ja minä kun olen sitä sorttia, etten ihan heti keksi muuta ruokalajia kuin kaurapuuron johon mustapippuri ei istu. Tuoretta patonkia ja aiolia olin onneksi tajunnut kaupasta hakea mukaan. Pisteeksi iin päälle kaivoin kaapista Saksasta tuomiani säilöttyjä teuflitteja. Suurta herkkuani. Irtotavarana olen nähnyt niitä Oulussakin myytävän, mutta kilohinta on todella suolainen. Ja kun maut olivat kohdallaan niin väliäkös sillä että lautasella oli lopulta melkoinen cross kitchen -pläjäys.
Olin päättänyt, että lauantaina nautimme parsaa kyljessään risottoa. Parsanpurijoissa on kaksi koulukuntaa – ne jotka keittävät ja ne jotka grillaavat. Minä kuulun jälkimmäisiin. Tosin nyt mentiin pannun kautta. Ilmakuivattua kinkkua vaan ympärille ja ai että on hyvää! Niin ja sitä mustapippuria tietty, jos sitä vain olisi ollut.
Lapset viihtyivät uudistetussa leikkipuistossa sadekuurojen välillä. Mahtavaa kun Röyttään on saatu uudet keinut ja liukumäki, kiipeilytelineestä puhumattakaan.
Ja sitten se risotto. Kehuin juuri blogihaasteessa kuinka sienirisotto on venebraavurini. Itseäni lainaten: ”vermuttia ja parmesaania. Epäonnistuminen mahdotonta”. Jep, jep. Sinirisottoon tarvitaan riisiä, sieniä (tuoreita ja kuivattuja), sipulia, selleriä, vermuttia, kanalientä, sitruunaa, voita, parmesaania ja mustapippuria + muita mausteita. Nyt olin kuitenkin tilanteessa, jossa ainoat käytettävissä olevat ainekset olivat: riisi, kuivatut sienet, sipuli, vermutti, voi ja pecorino. Melkoista sävellystä ja sähellystä oli kokkaus. Onneksi olin varannut ruoanlaittoon ja ruokajuomaksi pullon valkoviiniä lempirypäleestäni…
Lyhyestä virsi kaunis – Ei tuoreita sieniä, eikä selleriä. Kanaliemen korvasin pussikeitolla (!) ja sienien liotusliemellä. Lisäksi kaadoin reilun lasin gewürztramineria joukkoon. Pecorino näytteli parmesaania ja mausteet tulivat pussikeitosta. Sitä rataa. Kyllähän se koostumus jäi noilla aineksilla kauaksi aiotusta, mutta maku yllätti positiivisesti. Ei se tietysti vetänyt vertoja alkuperäiselle, mutta Ida ja Kaitsu tykkäsivät. Eikä se minullakaan syömättä jäänyt.
Pojat söivät taas jotain ilman ketsuppia.