Trombi ja joulun tuoksu

Myrskyä ei yöllä tullut. Sen sijaan jo lauantaina päivällä oli lähistöllä nähty trombi. Norrbottens Kurirenilla on uutinen ja videokin siitä.

20150727_124238

Kävimme koko perhe sunnuntaina kaupungilla.

20150729_120010

Pikkugasteillamme on ollut tapana ostaa lomareissuilta muistoksi rannekkeet. Luulajasta heille löytyivät kaverirannekkeet.

20150727_220311

Alkuillasta irrotimme köydet. Satamapäiviä olikin kertynyt jo melko monta. Tarkoituksena oli mennä Likskäriin. Tuuli oli vastainen. Emme ryhtyneet luovimaan, vaan ajoimme puolentoista tunnin matkan koneella. Lapset olivat esittäneet painavan mielipiteen kohdevalinnasta ja äänestivät Klubbvikeniä. Niinpä päädyimme sinne. Satamathan ovat aivan vierekkäin.

20150727_195400

Mamarosassa leijui joulun tuoksu, kun lapset herkuttelivat riisipuurolla.

20150727_205931

Edellisiltainen purkista tullut keittoruoka oli ollut pettymys Lotinalle. Tällä kertaa keitto ei tullut purkista ja lopputulos oli aivan eri luokkaa. Tom Yum oli täyteläistä ja sopivasti terävää.

2 vastausta artikkeliin ”Trombi ja joulun tuoksu

  1. A-P

    Tom Yum sai aikaiseksi Pavlovin efektin, joten tämä ruoka menee kokeiltavien listalle. Kiitokset hyvästä vinkistä.

    Vastaa
    1. KristiinaKristiina

      Suosittelen! Sopii erityisesti viileisiin päiviin, joita tälle kesälle on riittänyt ja näyttää riittävän.

      Vastaa

Vastaa