Telepatiaa liian nopeasti

Pe 16.6.2017 Veneilykeskus, Oulu – Iin Röyttäreitti kartalla

Kiiruhdin miehistön kanssa alukselle iltapäivällä.

Pääsimme liikkeelle juuri oikeaan aikaan. Ajoimme Meritullin vierassatamaan ja poimimme juuri töistä päässeen Kristiinan kyytiin.

Nuottasaaren laituriin oli kiinnittyneenä kaapelinlaskualus Telepaatti. Poikkesimme ottamassa siitä kuvan merenkulkuhistoriaa harrastavalle isälleni.

Hauskanniminen alus on jäänyt mielenkiintoisella tavalla historiaan. Se oli nimittäin ensimmäinen länsimainen alus, joka päästettiin vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Neva-joen kautta Laatokalle. Telepaatti oli vuonna 2013 laskemassa korkeajännitekaapelia yhdistämään Valamon saaria.

Yritin uskotella koko ajan, että kyllä tuuli vielä viriää ja pääsemme purjehtimaan. Aivan turhaa taistelua ennusteita ja todellisuutta vastaan. Tuuli heikkeni entisestään. Ajelimme moottorilla ja puuhastelimme kaikenlaista.

Perillä oli laiturilla kavereita odottamassa Ottoa ja Idaa.

Luotsilan pihalle oli pystytetty telttoja. Laituriparlamentissa sanottiin, että joku ryhmä oli tullut saareen osallistumaan ”Nuku yö ulkona”-kampanjaan.

Kävimme Jarin ja Matin kanssa ottamassa tämän kauden ensimmäiset löylyt Perämeren parhaassa saunassa eli Oulun Purjehdusseuran saunassa.

Illan päälle kyläilimme S/Y Moonlightissa. Jotenkin ilta tuntui vierähtävän liian nopeasti. Niin kai se aina tekee, kun on mukavaa.

Vastaa