Pyyhkäisimme rouvan kanssa perjantaina työpäivän jälkeen Helsinkiin viettämään aikuisten viikonloppua vahvasti venemessujen teemoittamana. Pikkuihmisemme pääsivät viettämään hemmotteluviikonloppua mummolaan.

Messukeskusta kiertäessä vierähti lauantaina useampi tunti. Purjeveneitä arvioimme yhdessä muutaman oululaisen ystävämme kanssa.

Minua askarruttivat ehkä eniten niin sanotut nykyaikaiset moottoripurret. Yritetäänkö niiden avulla purjehdusta sovittaa kiireellä liikkuvien ihmisten lajiksi? Jenkkiläisessä Tattoo 26:ssa on kookas perämoottori, jolla veneen saa liukuun ja liki parinkymmenen solmun vauhtiin. Oulun vesilläkin on liikkunut viime kesinä yksi kyseisen venemallin edeltäjä, MacGregor, joka on kieltämättä hurja näky  täydessä vauhdissa.

Eräänlainen pikapurjevene oli myös kotimainen Sailjet 40. Liukkaan koneajon lisäksi vene oli myös monella muulla tapaa hyvin erikoinen. Kaksimastoisen veneen purjehtiminen nimittäin tapahtuu kahdella rullagenoalla täysin ilman isopurjetta. Sisäratkaisut poikkesivat myös voimakkaasti perinteisistä. Keulapiikkiin oli rakennettu sauna. Eniten jäin kuitenkin puntaroimaan veneen melko raskaita sähkötarpeita. Sauna nimittäin lämpiää sähkökiukaalla ja pentterissä on induktioliesi.

Bavarian mallistosta oli messuilla esillä Vision 42, joka on kaiketi suunnattu pitemmille matkoille ja pienemmille miehistöille. Neljä punkkaa on kokoluokassa todella vähän, mutta nämä neljä henkeä majoittuvat sitten melko väljästi. Jopa rouva kummasteli erästä yksityiskohtaa. Keulapiikissä oli nimittäin avattava meikkipöytä. Minäkin kiinnitin siihen huomiota. Mitenkähän meikkipöydän jakkara käyttäytyy merenkäynnissä?

Chef Lotina löysi pentteriin yhtä sun toista. Yllättäen hän tyytyi kuitenkin muutamaan uuteen ruokakirjaan. Tulevalla kaudellakin on siis odotettavissa hyvää ruokaa.

Viime kesänä Luulajan Ettanilla viereemme töijasi vene, joka oli muistaakseni Espoosta. Veneen kipparina oli ystävällinen herrasmies. Jutustelin hänen kanssa useaan otteeseen niiden muutaman päivän aikana, jotka olimme satamassa venenaapureina.

Hän antoi hyvän veneen nettiyhteyksiin liittyvän vinkin.

Satunnainen naapuri kertoi käyvänsä pääsääntöisesti luonnonsatamissa. Usein hän oli päätynyt paikkoihin, joihin matkapuhelinverkon kuuluvuus oli hyvin heikko. Nettiyhteyksille hänellä oli kuitenkin ollut tarvetta muun muassa säätietojen saamiseksi.

Naapuri oli hankkinut akkutoimisen WLAN mokkulan, siis sellaisen mokkulan ja tukiaseman yhdistelmän. Matkapuhelinyhteyksien ollessa heikkoja, hän pakkasi laitteen huolellisesti kolhujen ja sään varalta ja veti sen nostimella maston huippuun. Hän kertoi yhteyden olevan katvepaikoissa tällä tavalla parempi. Hyvä keksintö.

Minä olen useaan otteeseen miettinyt kiinteän 3G/4G-antennin laittamista veneeseen. Joka kerta olen kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, ettei sillä saavuta riittävästi lisäarvoa, ainakaan meidän käytössämme.

Käytämme Mamarosassa WLAN-tukiasemaa, jonka kylkeen on työnnetty 3G-mokkula. Kun yhteys on heikko, olen kiinnittänyt mokkulaan kevyen ulkoisen antennin, jonka olen ripustanut salongin kattoon. Silloin harvoin, kun se ei ole auttanut, olen nostanut tukiaseman antenneineen salongista sprayhoodin alle. Viimeistään silloin on kunnollinen yhteys syntynyt.

Pääsääntöisesti Mamarosan nettiyhteyden nopeus pyörii 6 Mb/s tienoilla. Nopeus on ollut meidän käyttöömme varsin riittävä, vaikka yhteyttä todella käytetään. Nörttiperheessämme saattaa olla venesatamassa käytössä jopa 3-4 läppäriä tai täppäriä yhtä aikaa, varsinkin jos sää ei suosi lasten ulkotouhuilua. Verkkolaitteita en taida vielä tällekään kaudelle päivittää 4G:lle, sillä kuuluvuuskarttojen mukaan nopeat yhteydet eivät ole edelleenkään saatavilla suosimiimme satamiin.

S/Y Mamarosan purjehduskausi alkoi tänä vuonna 19.5. Telakalle alus nostettiin 12.10. Usein kauden ensimmäiset ja viimeiset viikot ovat tavallaan ”turhia”. Tämä johtuu siitä, että keväällä on kiire saada vene veteen ja syksyllä sitä ei raskita nostaa ylös. Toukokuussa Perämerellä on kuitenkin yleensä todella kylmää ja jäätäkin saattaa olla vielä haittana. Syksyllä taas tuulet ovat voimakkaita ja päivänvaloa on niukalti. Vene saattaa siis lillua kummassakin päässä kautta jopa pari-kolme viikkoa käyttämättömänä. Nuo muutamat viikot voisi hyvin hyödyntää siihen, että vahausta ei tarvitsisi tehdä kylmällä ilmalla ja sormet eivät jäätyisi pesuhommissa. Tähän pitäisi siis suhtautua järjellä, ei tunteella. Saa nähdä, keväällä on varmaankin taas kauhea kiire päästä vesille.

Mamarosan purjehduskausi 2013 kesti 146 vuorokautta. Keväällä vene ei ollut laiturissa käyttämättömänä, vaan pääsimme viikonloppureissulle jo vesillelaskua seuraavana viikonloppuna. Syksy sen sijaan meni toisella tavalla. Olimme jo oikeastaan tehneet viimeisen reissun ja varanneet nosturillekin ajan. Kauden lopettaminen oli kuitenkin vaikeaa ja lähdimme vielä seuraavana viikonloppuna Röyttään.

Meillä oli jo muutaman viikon pyörinyt mielessä ottaa äkkilähtö jonnekin lämpimään ja sunnuntaina Röytästä palatessa matkavahti toi sähköpostiin sopivan tarjouksen. Edes satamaan emme ensin ajaneet vaan ostimme matkat saman tien siinä Hermannin kohdalla ajellessa. Lähtö reissuun oli seuraavana lauantaina. Niinpä veneen nosto siirtyi ja vene kellui tyhjänpanttina pari viikkoa.

Liki viiden kuukauden mittaisen purjehduskauden aikana Mamarosalla liikuttiin noin 800 meripeninkulmaa. Lasten kanssa liikkuessa emme panosta pitkiin päivämatkoihin vaan mukavaan yhdessäoloon ja elämään veneessä. Näiden lähtökohtien vuoksi emme ole laskeneet meripäiviä- tai tunteja tai erotelleet laituripäiviä.

Kuluneen kauden aikana Mamarosalla ei tehty ainoatakaan ns. iltapurjehdusta vaan jokaisella reissulla oltiin yötä. Yöpymisiä kertyi yhteensä 44 eli kyllä vene on ollut käytössä.

Purjehduskauden kohokohta oli Perämeren kierros. Sään ja aikataulunäkökulmien vuoksi kierros tehtiin myötäpäivään. Näin ei myöskään tarvitse loppureissusta jännittää, löytyykö sopiva ylityskeli. Kierroksen reitti oli Hietasaari – Marjaniemi – Svinöra – Renöhamn – Svinöra – Luleå Ettans – Likskär – Gårdsviken – Båtskärsnäs – Seskarö kylä – Sortinlahti – Sekarö kylä – Kemi Uleninranta – Iin Röyttä – Hietasaari. Reissu alkoi äijäosuudella, johon sisältyi Perämeren ylitys. Kokonaisuudessaan kierros kesti 25 päivää, josta 5 päivää Mamarosa odotteli Båtskärsnäsissä päällystön ja miehistön käydessä maitse Oulussa. Nettona siis 20 päivän reissu. Breikki oli töiden sanelema pakko, mutta se paransi varmasti lasten jaksamista ja viihtymistä.

Iin Röyttä on perheemme ehdoton suosikkikohde. Purjehduskauden aikana Kävimme Röytässä 12 kertaa. Yksi käynneistä sisältyi Perämeren kierrokseen, muut olivat viikonloppureissuja. Purjehduskauteen mahtui 21 viikonloppua, joten melko suuri on Röytän osuus.

Juhannusta vietimme Hailuodon Marjaniemessä. Niin hauskaa oli, että siellä ollaan mahdollisesti ensi juhannuksenakin. Erityisesti naapuriveneessä pidetty disko oli hieno.

Oikeasti purjehduskausi oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin numeroita ja tilastoja. Se sisälsi paljon hienoja reissuja, joita mukava palautella mieleen blogia lukemalla näin keskellä talvea.

Kuvat: Paavo Koskela

Kävimme tänään Johteenpookissa. Se on Hietasaaren Veneilykeskuksen paviljonki tai pursimaja tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Joskus aikoinaan tilassa toimi ravintola, nykyisin sitä voi vuokrata juhlatilaksi. Useammissakin häissä olen tainnut johteenpookissa käydä.

Tänään Johteenpookissa oli tarjolla Oulun Purjehdusseuran jo perinteeksi muodostunut joulupuuro. Miehistömme arvioi puuron erinomaiseksi. Ja tämä miehistö todella tietää mistä puhuu. Riisipuuro on nimittäin gastiemme herkkua.

Torttukahvien lomassa kuuntelimme mielenkiintoista matkakertomusta. Yksi seuran lipun alla purjehtiva vene oli tehnyt menneellä purjehduskaudella reissun avioero-ojalle eli Götan kanavalle. Sen liikanimi ei ole aiheeton sillä 58 sulun läpi meneminen vaatii miehistöltä yhteisymmärrystä. Vastalahjaksi kanava tarjoaa paljon nähtävää ja upean kokemuksen.

Rommakonselkä Johteenpookin edustalla oli jo osittain jäässä. Talvi tulee kovaa vauhtia, mutta jo kolmen viikon kuluttua päivä alkaa pitenemään.